Elämä on teatteria – egon osat eheytymisen välineenä nr. 2

Jatkan moniosaisen minuuden analyysiä. Elämä kun minulle on suurta sisäistä ja ulkoista teatteria, näytelmää, jossa ihmisen voi olla mahdollista halutessaan kirkastaa minuuttaan muiden ihmisten avulla. Olemme peilejä toinen toisillemme.

Tein epäonnistuneen yksityiselämäni, työuupumuksen ja syöpähoitojen jälkeen radikaalin elämänmuutokseni ja muutin Kuhmoon. Aloitin spontaanin luovan kirjoittamisprosessini, jossa käytin siis hyväkseni ego statestä ym. terapeuttisesta koulutuksestani saamiani oppeja ja mielikuvitustani. Olen ollut jo pitkään intohimoinen kirjallisuuden ja filosofian lukija. Löysin terapeuttisessa ”transkendentaalisessa mielikuvitusprosessissani” kirjoittaen uuden, entistä tietoisemman identiteettini, jonka muodosti nämä kuusitoista eri mielentilaani. Aloin tekemään itselleni ego-stateterapiaa.

En ole muuten ensimmäinen ihminen maapallolla, joka alkaa itse terapoimaan itseään. Psykoanalyytikko Karen Horney analysoi itse itseään. Hän on kirjoittanut prosessista kirjan ”Self-Analysis”. Kirjassaan hän tekee alteregollensa Clarelle terapiaa. Karen Horneyn mukaan itseanalyysi lähtee käyntiin esimerkiksi psykoanalyyttisessä työskentelystä (miksei siis myös ego-statesta, jolla on juuria psykoanalyysiin) ja jatkuu itseohjautuvasti myöhemmin. Minun kohdallani prosessi alkoi hypnoterapeuttisista istunnoista. Voiko kuka tahansa ryhtyä sitten itsekseen terapoimaan itseään ilman terapeutin apua? Karen Horneyhin viitaten: En tiedä. Ehkä, varsinkin jos kysymyksessä ovat vähäisemmät elämäntaidolliset ongelmat. Mielestäni olisi ihanteellinen tila, että ihminen itse kykenisi ohjaamaan omaa elämäänsä. Uskon kuitenkin, että kuten omalla kohdallani, kärsiessäni masennuksesta, tarvitsin prosessin alkuun pääsemiseksi tarvitsin toisen ihmisen. Hän voi olla joku elämänviisautta ja kokemusta omaava ihminen, kuten psykoterapeutti. Uskon, että vakavasti masentuneen on hyvin vaikeaa löytää itsestään motivaatio päästäkseen tällaisen prosessin alkuun. Toisaalta uskon myös, että esimerkiksi harhoista kärsivän ihmisen ei ole hyvä alkaa itsekseen terapoimaan itseään. Vaikka pidän kaiken eheyttävän toiminnan, kuten psykoterapian, tavoitteena itseohjautuvaksi tulemista, kannattaa meidän käyttää siis hyväksemme yksilöitymisessämme toista ihmistä. Emme voi elää ilman toisten ihmisten tarjoamia peilejä, joiden avulla voimme kirkastaa omaa itseyttämme. Vähitellen yksilöitymisemme edistyessä, voimme löytää yhä enemmän itsestämme peilejä.

Onko itseterapia kirjoittaen vaarallista? Psykologi ja filosofi Lauri Rauhala (Mitä psykoterapia on ja kuka sitä tekee, 1961) väittää, että ihmisellä toimii yleensä spontaani itsesuojelun periaate. Ihminen ei siis tavallisesti pysty sellaiseen itsensä havainnoimiseen, joka johtaisi liian varhaiseen itsetiedostukseen eli sen tyyppiseen uuteen oivallukseen, jota hän ei itseterapiaprosessin eri vaiheissa kestäisi. Toisaalta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että aina tällaisissa prosesesseissa on eduksi ja hyväksi, että itseterapiaa tekevällä on käytettävissä ulkopuolinen ihminen, esimerkiksi kokenut terapeutti, jonka ajatuksiin voi omiansa tarpeen tullen peilata. En usko, että varsinkaan vakavista mielenterveydellisistä ongelmista kärsivän kannattaa lähteä yksin terapoimaan itseään. Meidän on hyvä muistaa, että käyväthän terapeutitkin työnohjauksessa. Toisaalta on hyvä muista se, että kaiken terapian tavoite on ihmisen itseohjautuvuuden lisääminen.

Itseterapiani alkoi siis hypnoterapiaistunnossa tapahtuneesta oman sisäisen lapsen kohtaamisesta. Viereisen kuvan oton aikoihin varmaankin oma sisäinen lapseni muodostui (olen kuvassa siskojeni välissä keskellä). Vaikka olen jo ajat sitten rationaalisella tasolla tiedostanut omat lapsuudesta juontavien ongelmieni juuret, en ollut koskaan tunnetasolla kohdannut niitä siten, kun tein tässä minulle niin tärkeässä istunnossa. Uskon siis, että tällaisella katarsis-kokemuksesta, jossa tunnelatauma onnistutaan purkamaan, voidaan eheyttää ihmisen sielua.

Joitakin kuukausi tämän yksilöitymiseni kannalta tärkeän  istunnon jälkeen huomasin alkavani kirjoittamisen. ”Mielentilojen treenikirjaan – terapoi itsesi eheäksi” olen littänyt tämän ensimmäisen kirjoittamiskokemukseni osaksi kirjan kokonaisuutta. Tämä kokemus julkaistiin Ratkes-lehdesssä artikkelini. Kirjassani siirrään syöpätarinani vuorosanat eri egon osieni, mielentilojeni, repliikeiksi, eli kirjoitan tarinan vuorosanoiksi jälkikäteen. Kirjani ei siis täysin noudata lineaarista aikakäsitystä. Muilta osin kirjani noudattaa täysin omaa prosessiani.

Mielentilojeni ryhmän pääohjaajajaksi loin mielentilan Annan, hypnoterapeutin, joka lähti vetämään sisäisen näytelmäni ohjausta, luomieni roolihahmojen improvisaatiota mielenteatterissani. Lähdin siis sisäisen hypnoterapeuttini ohjauksella tutkimaan ja luomaan uusia mielenosiani.  Anna oli siis oikeastaan sekä terapeutti että sisäisen draaman ohjaajan. Opetin prosessissani mielentilani tuntemaan toisensa. Tutustuin roolihahmojeni luomaan sisäiseen maailmaani ja sen teatterin eri näyttelijöihin, myös niihin, joita olin torjunut itsessäni vuosikymmenet. Tein toiseuden minussa tutuksi itselleni.

Tänä päivänä ajattelen olevani monitilainen psyyke, jonka mielenmaisema on jatkuvassa muutoksen tilassa. Vaikka oloni tänä päivänä tuntuukin ”saturoituneelta”, voi sisäisessä todellisuudessani muodostua uusissa ristiriitaisissa sosialisissa tilanteissa uusia tiloja. Vanhoja tiloja voi siirtyä taka-alalle, ne voivat kutistua ja jotkut vanhat tilat voivat kasvaa ja muuttaa muotoaan. Nykyään kirjoitan (niin kuin juuri tässä parhaillaan) enimmäkseen ”koherenttina” – yhtenäisenä – minuutena, mutta en pidä mahdottomana, että lähtisin jonakin päivänä uudestaan tuottamaan oivallusta itselleni sisäisen teatterini ja sen vuorovaikutuksen kautta. Esimerkiksi ajatus puhtaasta uskonkamppailunäytelmästä sisäisen teatterini näyttelijöiden välillä tuntuisi näin äkkipikaa kiehtovalta ajatukselta.

Mistä mielentilamme tulevat?

Keitä nämä sisäiset näyttelijät sitten oikeastaan ovat? Niitä voidaan lähestyä monin eri tavoin, ja luulen, että olemukseltaan ne hieman vaihtelevat. Eri mielentilani edustavat eri elämänvaiheissani syntyneitä egojeni osia. He ovat siis eri-ikäisiä. He edustavat minun tilasidonnaista muistiani. Jopa yksi ainut traumaattinen tilanne voi luoda uuden mielentilan, kognitiivisen psykologian käsittein moodin, johon voi muistojen lisäksi sitoutua erilaisia traumaattiseen kokemukseen liittyviä tuntemuksia, pelkoa kipua tai vihaa. Toinen mielentila voi puolestaan olla täysin epätietoinen tästä traumaattisesta tilasta, ja hän jatkaa tyytyväisenä mielennäyttämöllä elämää, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Valitettavasti nämä traumaattiset tilat voivat tulla ahdistavina haamuina tulla kummittelemaan mielennäyttämöllemme. Käytännön elämässä tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että meihin iskee jossain tilanteessa, ehkä vain jonkin pienen tilannetekijän laukaisemana, armoton ahdistus.

Toiset tiloistamme voivat edustaa aktiivisia roolinottojamme. Tietyssä tilanteessa huomaamme, että saamme hyvää vastetta, kun toimimme tietyllä tavalla. Tällöin omaksumme kyseisen roolin. Näin luomme itsellemme usein esimerkiksi vaikkapa ”kiltin tytön”- roolin tai kokonaisen ammatti-identiteetin. Sosiaalinen tilanne aktivoi roolinottomme. ”Työminämme” ja ”kotiminämme” voivat siis olla täysin erilaisia. Samoin mielentilamme voi olla toinen esimerkiksi ystäviemme kuin vanhempiemme. Kuten joskus mielentilamme voivat olla vaikkapa ihailemiamme persoonia, hienommin sanottuna mahdollisten minuuksiemme potentialisoitumisia. Tällöin usein käytämme ihailemaamme henkilöä peilinämme ja omaksumme häneltä maailmankatsomusta ja jopa maneereitaan. Näitä kutsutaan introjektioiksi. Mielestäni näyttää siltä, että voimme ottaa mielentiloiksemme näitä joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. Monella meistä voi olla tiedostamattomia introjektioita, sisäisiä isiä tai äitejä, mummoja tai vaareja. Ne voivat olla joko kannustavia tai mollaavia introjektioita. Mollaava äiti voi olla esimerkiksi vaikkapa sellainen, joka kuuluu sisäisenä äänenä: ”Sinusta ei ole mihinkään. Ei kannatta yrittää. Et kuitenkaan pärjää…”.

Uskon, että meillä ihmisillä on myös arkkityyppisiä mielentiloja. Tällaiset tilat ovat siinä mielessä universaaleja, että ne toistuvat samantapaisina eri aikakausina ja eri kulttuureissa. Ne ovat kollektiivisesti periytyviä mielenmalleja.  Omia tällaisia osia ovat mm. Vanha viisas nainen (Sofie), vanha viisas mies (Tiedemies) ja sisäiset lapseni (Tyttönen ja Katarina).

Tällainen moniosainen minuus saattaa kuulostaa maallikosta varmaankin aika raflaavalta, ehkä vitsikkäältäkin, mutta kun syvemmin tutustuu psykologiseen kirjallisuuteen, ei tämä ihmisen jakaantuminen erilaisiin mielentiloihin ole mitenkään erikummallista ajatus. Esimerkiksi meidän aikamme psykoterapeutit John Rowan (subpersonalities)ja Rita Carter (subpersonalities), Helen and John Watkins (ego-states), sekä psykohistoroitsija Jay Clifton (protean self) ovat soveltaneet ja kirjoittaneet monitilaisesta tai moniosaisesta ihmismielestä. John Rowan ja Rita Carter kutsuvat niitä ”osapersooniksi”. Tämä nimitys on tietyllä tavalla hauska, mutta ehkä minulle siinä on ehkä hieman liikaa ”huu-haa” sävyä, joten käytän mielummin sanaa ”mielentila”. Toisaalta osapersoona nimitys on sinänsä hauska, koska se saattaa stimuloida aktiivista mielikuvitustamme. Tämä minun sisäisen teatterini ”mielentila” ei ole täysin sama kuin vanha perinteinen ”mielentila”. Toisaalta tavallisesti tällaiseen tilasidonnaiseen muistiin on sidoksissa myös tietty emootio, tunne, joten mielentila, tuntuu minusta kaikkein mukavimmalta nimitykseltä. Perinteinen ego-state -terapia puhuu egotiloista eli minätiloista.

Moniosainen minä voi olla epäilemättä kovin kummallista niille ihmisille, jotka ajattelevat todellisuutta ”yksisilmäisesti”, mutta kolmannen aallon terapiasuuntauksissa kuten integratiivisessa hypnoterapiassa tämän kaltaiset luovat mielikuvituksellisilta tuntuvat työskentelytavat eivät ole mitenkään epätavallisia. Rita Carter (Multiplicity, 2008) kirjassa väittää, että aikaisemmin poikkeuksellinena esiintynyt minän moniosaisuus alkaa pikemminkin sääntö. Mutta jo ennen varsinaista ensimmäistä psykoterapeuttista aaltoa, monitilainen minä tai tietoisuuden monikeskuksisuus oli jo tiedemiesten aktiivisen pohdiskelun kohteena. 1800-1900 luvun taitteessa sellaiset tunnetut tiedemiehet kuinPierre Janet, William James ja F.H.W Myers olivat jo pohtineet moniosaista tietoisuutta. Tätä perinnettä jatkoivat sittemmin mm. Carl Jung, Morton Prince, T.W. Mitchell, William McDougall, Ernest ja Josephine Hilgard, Stephen Braude.

Jostain syystä meidän kulttuurissamme on viime vuosikymmenet luonnontieteelliset behavioristiset ja kognitiiviset näkemykset ovat dominoineet, ja varsinkin Suomessa nämä kolmannen aallon terapiasuuntaukset ovat taitaneet jäädä vähemmälle huomiolle. Valtakulttuurissa näyttäisi siltä, että meidän täytyy olla aina ”tieteellisiä”, vaikka itse pidän kunkin ihmisen ainutkertaista luovuutta äärimmäisen tärkeänä oman yksilöitymisen välineenä. Henkilökohtaisesti olen ollut paljon paremmin ”sinut” itseni kanssa, kun olen oivaltanut olevani olevani muodostunut erilaisista mielentiloistani. ”Sinut itseni kanssa” on siinä mielessä mielenkiintoinen sanonta, että se ikään kuin noudattaa filosofi Martin Buberin ajatusta siitä, että sinä olet myös minussa. Ajattelen, että yksilöityessä ihminen joutuu etsimään yhteytensä minuudessa olevaan vierauteen. Tekemään toiseuden itsessä tutuksi. Minulle tiede on tärkeä ankkuri, jolla ankkuroin luovuuteni ja elämän itsensä tuoman kokemukseni todellisuuteen, jotten lähde täysin liitelemään mielikuvitukseni ihanaan maailmaan.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s