Elämä on teatteria – egon osat eheytymisen välineenä nr. 3

Moniosaisella minuudella on pitkä historiansa kirjallisuudessa, tieteessä ja filosofiassa.

Esimerkiksi Platonin mukaan ihmismieli on kolmiosainen. Se muodostuu rationaalisuudesta, sotavaunusta ja kahdesta hevosesta, joita ihmisen henki ja halu edustivat. Entä Platonin dialogit? Onko liian kaukaa haettu, että  ne olivat itse asiassa hänen mielenteatteriaan, jota hän käytti osana yksilöitymistään. Nämä näytelmät sitten synnyttivät myös lukijoissa uutta oivallusta elämän olemuksesta.

Toki kirjallisuudessa ja filosofiassa on pilvin pimein esimerkkejä moniminuuksista. Otetaanpa vaikka psykoterapeutti Rita Carterin (Multiplicity) esiin tuomat esimerkit; ensinnäkin meillä on kirkkoisä Augustinus. Hänen ”vanha pakana minänsä” aika ajoin hyppäsi hänen tietoisuuteensa, etenkin öiseen aikaan, kiusaamaan häntä kaikenlaisilla ikävillä ajatuksilla (masennusko kirkkoisää vaivasi?). Entä sitten Shakespaeren henkilöhahmot? Hänen näytelmiensä henkilöiden identieetit olivat oikukkaita, monitilaisia. Monet psykiatrit ovatkin sitä mieltä, että Hamlet, Othello tai Macbeth kärsivät ”multippelista persoonallisuus häiriöstä”.

Väitetään, että Dostojevskin kirjojen sankareista monet ovat hänen ”alter-egojansa”, persoonia personan sisällä. Esimerkiksi rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikovia pidetään eräänä Dostojevskin alteregoista.  Raskolnikovilla on kirjan sisällä sitten vielä omat alterinsa,  varjona Svidrigajlov ja eettisenä totuuden tienä Sonja. Alter ego käsitteenähän on hyvin lähellä egotilaa. Se tarkoittaa toista egoa.  Oma käsitykseni altertiloista on, että ne ovat kirjallisuudessa käytettynä egotiloja, mielentiloja, jotka eivät kommunikoi suinkaan aina hyvin keskenään. Kirjailija tuskin pyrkii edes käyttämään niitä yleensä itsensä eheyttämiseen. Sen sijaan ne ovat ristiriitaisia minuuksia, jotka toimivat luovuuden välineitä.

John Rowan (Discover your subpersonalities) tuo esiin kirjassaan Herman Hessen Arosuden. Kyseisessä kirjassa Harryllä on kaksi persoonaa, susi ja liikemies. Harryn ongelma Herman Hessen mukaan on nimenomaan siinä, että hänellä on vain kaksi “osapersoonaa”, sillä todellisuudessa ihmisillä on niitä loppumaton määrä. Päinvastoin, Hessen mielestä on kovin absurdia olettaa, että ihmisellä olisi vain yksi tai edes kaksi minää. Kysymys on tällaisessa tilanteessa ihmisen halusta yksinkertaistaa monimutkaisia asioita, ja epäonnistunut yritys tehdä näin oma elämä helpommaksi. Herman Hessen mukaan yksi minä on karkea ja surkein tapa yksinkertaistaa ihmispersoonan luonnetta. Rowanin mukaan osapersoonamme ovat tosia, ne ovat tärkeitä ja normaaleja. Ne ovat merkki mielenterveydestä. Eheä ihminen tuntee omat osapersoonansa ja kykenee toimimaan heidän kanssaan yhteistyössä. Tietoisuuden monimuotoisuuden ymmärrys on merkki ihmisen kypsyydestä, korkeasta tietoisuuden tasosta.

Kotimaisista nykykirjalijoista tulee mieleeni Pirkko Saisio, joka on tunnettu ”multipersoona”, joka on kirjoittanut teoksiaan ainakin kahden alteregonsa kautta. Jukka Larsson oli ruotsalainen heränneisperheessä kasvanut 32-votias mies, joka oli opiskellut psykologiaa ja teologiaa. Eva Wein puolestaan oli juutalainen nuori opiskelijatyttö.  Saision kerrotaan pyrkineen samaistmuaan alteregoihinsa, käyttämällä esimerkisi Larssonina miehen vaatteita.

Myytit ovat sinänsä oma lukunsa. Odysseyksessa esiintyy mielenkiintoinen jumala, Proteus, joka ottaa ensimmäiseksi leijonan muodon, sitten käärmeen, myöhemmin leopardin, villisian, liikkuvan veden ja suuren vihreän puun. Tämä jumala pystyi muuttamaan näissä ilmiasuissa muotoaan. Robert Jay Lifton, amerikkalainen psykohistorioitsija, ottaakin nykyisen virtaavan identiteetin ja sen toiminnallisen viisauden vertauskuvalliseksi lähtökohdaksi Proteuksen. Liftonin mukaan, kun ihminen löytää oman minuutensa vakaat kulmakivet, voi ihmisen minuus siirtyä vapaaseen virtauksen tilaan, jossa identiteetti muuttaa jatkuvasti muotoaan.

Ajattelen, että toki alteregoilla leikkimisellä esimerkiksi kirjoittaen voi olla huomattavaa terapeuttista merkitystä. Ehkäpä jotkut kirjailijat ja filosofit, kuten Platon, Augustinus tai Fjodor Dostojevski, ovat saavuttaneet yksilöitymiseensä etua alteregoilla tai ristiriitaisilla osillaan leikkimisellään. Kaikki luovat henkilöt eivät kykene kuitenkaan, pelkästään kirjoittamalla tai tuottamalla taidetta alteregojensa kautta, eheyttämään itseään. Niiden välinen ristiriita voi tuottaa luovuudelle energiaa, mutta ne voivat mahdollisesti myös vahingoittaa tietoista persoonaa, rikkoa ihmisen identiteettiä. Epäonnistuneesta mielen eheytymisestä, mutta samalla mahtavasta luovuudesta voisi olla mahdollisia esimerkkinä vaikkapa Friedrich Nietzsche ja Sören Kierkegaaard. Sören Kierkegaardin luomat henkilöitymät ja heidän ajatuksensa sekä huumori ovat kiehtoneet minua suunnattomasti. Hän on onnistunut näitten unohtumattomien parinkymmenen nimimerkkiensa kautta luomaan yhä ihmistä kiehtovaa elävää oivallusta. Mutta hyötyikö hän itse mielenterveydellisesti nimimerkkiensä kautta kirjoittamisesta? Kierkegaard kärsi toistuvista melankolisista ahdistusjaksoista. Mutta kuinka paljon hän itse kärsi melankoliastaan, ja olivatko hänen henkilöitymänsä juuri hänen jatkuvan ja taukoamattoman luovuutensa lähde, jäännee arvoitukseksi. Ehkä hän ei halunutkaan parantua tästä melankolisastaan? Ainakin Sören Kierkegaard tuotti ainutlaatuista filosofista kirjallisuutta! Oma introjektioni Regine onkin Sören Kierkegaardin hylätty rakkaus, josta nyt 2000 -luvulla lähtee opiskelemaan intohimonsa kohteen filosofiaa.

Jung oli sitä mieltä, että piilotajunnasta nousevilla henkilöitymillä, joita hän kutsui personifikaatioiksi, voi olla persoonaa pirstova merkitys, mikäli ihminen ei kykene ottamaan vastuuta syntyneistä osistaan. Henkilökohtaisesti pidänkin tärkeänä, että jos syvältä piilotajunnasta aletaan nostamaan tietoisuuteen mielentiloja, on ihmisellä on väline, peili – aikuinen, kypsä, mielen mekanismeja ymmärtävä osa itsessään. Jos tätä ei ole, on hyväksi olla ulkopuolinen eheyttävään reflektioon kykenevä aikuissuhde, esimerkiksi terapeutti. Toki hän voi käyttää mielentilojaan pelkästään oman luovuutensa välineenä, mutten usko, että pelkästään niiden syntyminen on tae eheämmästä persoonallisuudesta. Toisaalta epäilen, että kuka tahansa ei välttämättä pelkästään oman tahdonvoimallansa kykene saavuttamaan syvimpiä osiaan. Uskon, että syvään prosessiin tarvitaan ainakin huomattavaa luovuutta tai kokemusperäistä tietoa, ja osien työstämiseen, myös integroitunutta viisautta.

Entä ”Matti Meikäläinen”, miten hän voi oppia tuntemaan mielentilojaan? Et tarvitse muuta kuin pientä tarkkavaisuutta ja itsetutkiskelua. Esimerkkinä eri mielentiloista voi olla vaikkapa henkilö, jonka yksi milentila vielä viisikymppisenä polttaa vanhemmiltaan salaa tupakkaa, ja toinen osa esittää vanhempien läsnäollessa ”kilttiä kunnollista tyttöä”.  Tai ehkäpä sinulla on mielentila, joka mielellään lähtisi mielellään Afrikkaan safarille, mutta toinen tilasi on sitä mieltä, että rahasi on järkevämpi sijoittaa uuteen autoon.  Aina kun huomaat kokevasi ristiriitaa suhteessa johonkin tilanteeseen, voit alkaa mielikuvituksesi avulla miettiä, millaiset mielentilasi ovat nyt tässä sosiaalisessa tilanteessa vastakkain. Voit nimetä heidät paperille, kuvata heitä adjektiiveilla ja jos oikein pääset luovaan prosessiisi kiinni, lähde rakentamaan kirjoittaen heidän välisten maailmankatsomusten vuorovaikutuksellista näytelmää. Valitse joku sopiva teema näytelmällesi, vaikkapa ”leppoistaminen” tai ”lasten kasvatus” jne.

Mielestäni mielentilan syntyminen  ja eheytyminen tapahtuu esimerkiksi silloin, kun tilasidonnainen tunne onnistutaan muuttamaan uudeksi muodoksi ja yhdistämään osaksi itseä. Tällä tarkoitan sitä, että aikaisemmin ehkä jossakin traumattisessa tilanteessa, vaikkapa tulipalossa syntynyt ahdistus onnistutaan pukemaan tarinaksi, liikkeeksi tai visuaaliseksi uudeksi muodoksi, jolloin tilasidonnainen emootio purkaantuu ja tämä uusi tila havaitaan ja hyväsytään osaksi omaa itseä. Oma eheyttävä peilini löytyi vasta vuosien opiskelun (filosofiaa, kirjallisuuutta, NLP:tä, ratkaisukeskeisiä menetelmiä, hypnoterapeutti-koulutus) harjoittelun ja kokemuksen jälkeen. Tähän ”peiliajatukseen” palaan tarkemmin myöhemmin (jos muistan).

Toki pinnallisia mielenosia voi tavoitella ihan vain itse tai työnohjauksellisina interventioina ja leikillisesti, mutta jos liikutaan mieleltään järkkyneiden syvissä traumaattisissa tiloissa, en usko sen olevan Miitta-tädin interventioiden tai kokemattoman  itseanalyyttisen kirjoittamisen asia.  Tällaiset ”pinnalliset” humoristiset interventiot, itseterapiat ja roolinotot toki voivat monelle ihmisille helpotusta, mutta suosittelen siis, että ehkäpä emme anna Miitan, niin valloittavaa kuin hänen terapiansa onkin, viedä terapeuteilta koko kenttää. Säästäisin siis syvimmät traumat ohjattavaksi ammattiterapeuteille tai sitten kannattaa todella vuosiksi paneutua alan kirjallisuuteen, jotta voi ohjata sisäistä leikkiään oikeaan suuntaan. Ja silti voi yhä tarvita toisen ihmisen. Onhan terapeutillekin työnohjaus aina paikallaan. Uskon täyden itseriittoisuuden olevan idealistinen tila.

Kun puhun leikkimisestä niin leikkimistä juuri tarkoitan. Tutkimusmatka itseen ei minulle merkitse rationaalista, älyllistä toimintaa, vaan se on luovaa leikillistä tunteiden, kokemusten ja tiedon integroimista. Se on suunnistautumista kohti itseyttä irrottautuen tietoisuuden älyllistä ohjauksesta. Miitta-tädin interventioissa lienee kysymyksessä pikemminkin erilaiset komiikalla maustetut roolinottoharjoitukset, pinnallisten tilojen harjoitukset tai näkökulmanvaihtoharjoitukset, jotka nekin voivat olla monelle olla kokeilemisen arvoisia ja täysin riittäviä. En usko, että me kaikki tarvitsemme syvää terapiaa. Uskon myös, että mielenteatterin enemmän ja tai vähemmän pinnallisine tiloineen voi moni meistä rakentaa itselleen, ja hän voi hyötyä sitä kirjoittaen ihan vain siksi, että hän kehittää omia näkökulman vaihtamisen taitojaan.

Uskon, että monet taiteilijat ja luovat ihmiset kykenevät itse saavuttamaan syviäkin tiloja, mutta kaikilla heistä ei ole kykyä ja ehkä tietoista haluakaan luoda näitä tiloja osaksi eheää minuutta. Jo pitkään on tiedetty, että ihmisen piilotajunta voi luovilla ihmisillä synnyttää henkilöitymiä, tarinoita, visuaalisia kuvia jne.

Kun siis hyödynnämme psykologiasta saatua kokemusperäistä tietoa, väitän, että voimme lisätä sisäisen teatterimme näytelmien terapeuttista syvyyttä ja tehoa. Siis pelkästään se, että pystymme tuottamaan mielentilamme, ei välttämättä takaa mielenterveyttä, ellemme kykene luomaan sisäisestä teatteristamme toimivaa, hyvin kommunikoivaa eheää kokonaisuutta.

Onko mielenteatterin kautta tutustuminen itseen tiedettä? Minusta ei. Onko se taidetta? Minusta ei. Minusta se on yksilöitymistä, oman luontomme ohjaamaa sisäistä ekologiaa, ”egologiaa”. Minulle ”egologia” merkitsee sitä, että ihminen tulee tietoiseksi omista egonsa osista, mielenosistaan, ja savuttaa sopusoinnun niiden kanssa. Se on puhdasta oman luontomme toteuttamista. Nämä kirjoitukseni nojaavat omiin egologisiin kokemuksiini, ja joidenkin toisten ihmisten mielenrakenteista hankkimieni kokemuksieni jakamiseen. Minulle tämä ”egologia” on jotakin suurempaa kuin itse tiede on.  Ilman ihmisluontoa ei olisi syntynyt tiedettä. Hävyttömästi väitän, että meidän kulttuurissamme luonnontieteen rooli on ylikorostettua, ja tämä ja nykyinen monikultuurisuutemme on se syy, minkä vuoksi yhä useampi ihminen on kompensaationa joutunut pirstomaan itsensä eheytyäkseen. Uskon, että tiedon ja tieteen integraatio on päivän sana. Me tarvitsemme uuden eheämmän sukupolven, joka ei opiskele passiivisesti faktatietoa, vaan joka kykenee yhä monipuolisemmin yhdistämään, integroimaan, tunteita, tarinoita, myyttejä ja tiedettä itseensä.  Mielenosamme voivat olla keskeisiä välineitä  tässä yksilöitymistämme viisaaksi kokonaisiksi ihmiseksi. Tarvitsemme myös integratiivista tiedettä, joka kokoaa yhteen sen, inkä tiede on hajoittanut pirstaleiseksi erityistieteiksi.

Hypoteesini on, että prosessissamme voimme onnistua löytämään itsestämme sisäisen, oppivan, aikuisen/aikuiset mielenosamme, jo(t)ka voi lähteä ohjaamaan omaa yksilöitymisprosessiamme.  Prosessissa murramme egomme tahdon, ja jotta tämän pystymme tekemään, täytyy meillä olla ensin olla egon osamme, mielentilat, joiden tahto voidaan murtaa. Prosessin ajattelen olevan omien vastakkaisten piilotajunnasta nousevien arkkityyppisten osiemme, traumaattisten osiemme, roolinottojemme ja introjektioittemme improvisaatiota, jossa muodostuu uusi sopusointuisempi ja egotietoisempi minuus. Onnistuneessa eheytymisprosessissa, yksittäisten egon osien tahdon sijaan, nousee vähemmän ristiriitainen vuorovaikutuksellinen eheämpi minuus, joka yhdistää ja ylittää vanhat todellisuusnäkökulmat. Tämän jälkeen pystymme paremmin ohjaamaan sisäistä mielentilojen ryhmäämme. Suomeksi sanottuna takapuolireaktioita tulee vähemmän.

Monet psykoterapian asiantuntijat (esim. Jay Lifton, Rita Carter) ovat sitä mieltä, että tämä monikeskeinen ihmisen identiteetti on aina ollut olemassa. Monessa ihmisessä on ollut aina sisäistä ristriitaa, koska hän on omannut eri maailmankuvia, tunteita ja muistoja edustavia mielentiloja. Aikaisemmin, yksitotuuksissa traditionaalisista maailmankuvista tämä oli kuitenkin harvinaisempaa. Siirrytäessä autoritaarisista yksisilmäisistä totuuksista monikulttuurisiin, tästä aikaisemmin poikkeuksellisesta identiteettirakenteesta, on tullutkin enemmän tai vähemmin sääntö. Proteaani, virtaava, jatkuvasti muotoaan muuttava itseys edustaa yhä useammin tämän päivän ihmistä, joka joutuu sopeutumaan monimerkitykselliseen, ristiriitaiseen todellisuuteen. Ihminen voi siis pirstoa oman mielensä teatteriksi, joka on eräs tapa löytää oman virtaavan itseyden kulmakivet, jolloin oma virtaava mieli soljuu sujuvammin. Ehkä onnistunut monimielentilainen minuus edellyttää sisäisen teatterin saturoitumista.  Siis sitä, että ihminen löytää myös ne mielentilat, jotka ovat tietoisen minuuden, normaalin ”päivätietoisuuden”, ulottumattomissa. Kun ihminen saturoituu, muuttuu hänen identiteettinsä virtaavaksi ja joustavaksi.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s