Elämä on teatteria – egon osat eheytymisemme välineenä nr. 7

Alitajuntamme nerokkaan hullu maailma – hypnoosista automaattisen kirjoittamiseen

Fredric Myersin (reflektoin edelleen ajatuksiani kirjaan Irreducible Mind – Toward a Psychology of 21st Century) mukaan muuntuneissa tietoisuuden tiloissamme voi alitajunta ilmaista itsensä, muun muassa hypnoosi, automaattinen kirjoittaminen tai piirtäminen, telepatia ja neron inspiraatiot edustavat tällaista alitajunnan kanssa tapahtuvaa yhteistyötä.

Sivuhuomautuksena tästä reflektiosta sanottakoon vielä sen verran, että haluan korostaa tämän prosessini olevan nimenomaan ”refleksiivistä reflektiota”.  Myers on tässä vaiheessa heijastuksieni, inspiraatioitteni ja tulkintani lähde (reflektio). Yhdistelen luovasti hänen ajatuksiansa omiini. Pyrin samalla entisestä välittömämmin kokemaan itseyteni, samalla yritän kirkastamaan ja syventämään entisestään omaa tietoisuuttani (refleksio).  En pyri olemaan ”objektiivisen tieteellinen”, vaan käytän Myersiä hyväkseni oman itsetuntemuksen lisäämisessä eli ”subjektiivisen tietoisuuteni” laajentamissa.

Hysteria oli 1800-luvun lääkärien psykiatrinen ”lempidiagnoosi”. Mayers toi esille, että hän on tavannut joissakin hysteerikoissa kaikkein ”selväpäisimmät, voimakastahtoisimmat, täydellisesti itseään toteuttava luonteet; tarkimmat ihmisyyden näytekappaleet”. Omaan kokemusmaailmaani heijastaen tämä ajatus lohduttaa minua suuresti. Olenhan monet kerrat tuonut esille kokemukseni, että aikaisempi levoton ”neuroottinen” ja ajoittain depressiivinen elämäni, silloin häpeän kohde, nyt jälkeepäin ajatellen on mielestäni osa terveyttäni: Koin jatkuvaa sisäistä ristiriita, koska en halunnut, enkä pystynyt sopeutumaan tähän valtakulttuuriin, jonka todellisuus ei mielestäni rakennu terveille ekologisille ja ”egologisille”reunaehdoille. Voin psyykkisesti huomattavasti paremmin, kun olen siirtynyt tänne korpeen, josta olen alkanut aktiivisesti tuoda julki omaa hävytöntä omalle itsetuntemukselle rakentuvaa yhteiskunta- ja tiedekritiikkiäni. Olenkin provosoivasti heittänyt kehiin oman hypoteesini siitä, että nykyinen länsimainen kulttuuri kärsii ”materialistisesta luonnehäiriöstä”. Suuri osa ihmisiä juoksee aineellisten statussymbolien perässä, ja unohtaa oman sisäisen alitajuisen luovuuden aarreaittansa. Uskon, että tämä tunteensiirto materiaan on ekologisesti vahingollista valtakulttuuria ylläpitävän moottorin keskeinen osa. Materialismia edustaa myös hallinnankulttuurimme: Keskiarvototuuksille rakentuva normaali, ulkoisia turvallisuustekijöitä ja elämyksiä ylikorostava ja kaiken puolin järkevä elämäntapamme.  Ongelma alkaa olla vain, että samalla kun ihmiselämää yritetään hallita, alkaa siitä kadota merkityksien rikkaus.  Elämästä voi tulla rationaalista, mutta samalla tavattoman tylsää. Minulle elämä on aivan liian salaperäistä, epävarmaa satunnaisten tapahtumien draamaa, jotta voisin sitä kyetä hallitsemaan.  Enkä edes halua hallita sitä! Uskon sen sijaan, että itsetuntemuksemme lisääntymisen kautta, meistä monesta voi tulla  mielikuvitusrikkaan mielenteatterimme ohjaajia, jolloin meidän ei tarvitse elää elämäämme pelkästään sattumanvaraisesti.

Olen tietysti ”jäävi” itse arvioimaan, onko minussa minkäänlaista neroutta, tai ehkäpä edelleen olen ”hullu neuroottinen tiedekirjailija”, joka ei edes osaa kirjoittaa.  Tarkemmin ajatellen tulenkin luokitelluksi mieluimmin vaikkapa hulluksi neurootikoksi kuin järkeväksi tiedenaiseksi, koska edellisessä diagnoosissa koen säilyttäväni luovuuteni ja henkisen vapauteni. Olkoon miten on, Myers korosti, että psykologinen mekanismi hulluuden ja nerouden takana on samanlainen. Neron tietoisuuden vuorovaikutukselliset taidot alitajuntansa kanssa ylittävät ”normaalin ihmisen” vastaavat kyvyt. Hänen matemaattiset oivalluksensa, jonkun toisen henkilön kyky tietää kellonaika kelloa katsomatta tai taiteilijan visuaaliset ja verbaaliset inspiraatiot kuuluvat Myersin mukaan kaikki samaan psykologiseen kokemusluokkaan. Pohjimmiltaan on siis samoista ilmiöistä kysymys, kun pikkupoika keskittyy sisäiseen maailmaansa laskiessaan laskutehtävää, tai kun Shakespeare keskittyy kirjoittamaan näytelmiään, tai kun Akseli Galen-Kallela tekee maalauksiaan tai kun meikäläinen istuu kirjoittamassa ”automaattisesti” spontaania sisäistä terapeuttista dialogiaan. Ajattelen niiden kaikkien olevan ihmiselämän normaaleja, alitajuntamme kanssa olevia vuorovaikutuksellisia luovia tiloja, joita tiloja eriasteisina jokainen meistä voi kokea. Mietin, kattaisiko tämä virtaustila (flow), joista nykyään on paljon puhuttu ja kirjoitettu, laajemmin tällaisten kokemusten kirjon. Kun kirjoitan virtaavassa tilassa, en enää ole hän joka kirjoittaa vaan olen itse kirjoittaminen. Tai ehkäpä voimme puhua arjen transseista? Tämänkin nimityksen olen joskus jostain lukenut.  Platon kutsui inspiraatiota ”luovan hulluuden tilaksi”. Viitaten E.Krisin tutkimuksiin (Psychoanalytic Explorations in Art, 1952), epäilen hulluuden ja neurouden eroavan siinä suhteessa, että luovan neron egot kontrolloivat alitajuntaa, kun taas mieleltään häiriintyneellä ”hullulla” alitajunta kontrolloi egojamme. Kun ihminen eheytyy ihaanteellisella tavalla, ehkäpä hän onnistuu siirtämän mielentilojensa kontrollin tietoiselle mielen osalle ja samalla hän kykenee kuitenkin edelleen säilyttämään rikkaan yhteistyön alitajuntansa kanssa?

Nero kykenee saavuttamaan harvinaisen toimivan suhteen omaan alitajuntaansa. Myers liittääkin neron psyykeeseen transsitilat sekä niihin liittyvät automaattiset ilmiöt kuten automaattisen kirjoittamisen. Toisaalta on hyvä muistaa, että tätä alitajunnallista yhteistyökykyä nero jatkuvasti ruokkii intohimoisella ponnisteluillaan. Harva tulee neroksi katselemalla telkkaria. Nero harrastaa aktiivisesti sellaista toimintaa, jossa hän on yhteydessä alitajuntaansa. Ja mitä enemmän tätä harrastaa, sitä toimivammaksi tämä suhde muodostuu. Itsehypnoottinen tilamme voi Myersin mukaan aktivoida sekä aistejamme herkemmäksi sekä tehdä kognitiivisista, älyllisistä, toiminoistamme tehokkaampia.

Oma kokemukseni terapeuttisesta kirjoittamisprosessistani oli, että hetkittäin koin voimakkaita mystisiä kokemuksia, joita jotkut luonnontieteelliset tiedeihmiset kutsuvat mieluimmin supervirtaustiloiksi. Näissä tiloissa tunsin saavuttavani oman aivokapasiteettini rajat ylittävää uutta elämän ymmärtämystä. Uskon ihmisen luovaan itseään ylittävään kykyyn, enkä omassa ajattelussani halua rajoittua pelkästään mekanistisiin, kuten kognitiivisiin näkemyksiin ihmismielestä: Uskon, että tietokonemetafora ihmismielestä on liian kapea, koska minulle ihminen on enemmän kuin kognitiivisten ”moodiensa” summa.

Kognitiivisen psykologian kapea-alaisuudella en tarkoita sitä, että sen menetelmät kannattaisi heittää roskakoppaan. Monet taitavat kognitiiviset psykoterapeutit käyttävät sen metodeja menestyksekkäästi. Tarkoitan sen sijaan sitä, että oman itsetuntemukseni välineenä kognitiivisen psykologian persoonallisuudesta luoma kuva on minulle torso. Tarvitsen muita hengellisiä (uskontojen käsitteet), filosofisia (esim. Sören Kierkegaard, Henryk Skolimowski, Ken Wilberin integraaliteoria) ja psykologisia perinteitä (psykoanalyysi, analyyttinen psykologia, transpersonaalinen psykologia), jotta kykenen saavuttamaan mahdollisimman paljon tietoisuutta omasta ristiriitaisesta minuudestani. Jotkut ihmiset käyttävät tähän viisautensa lisäämiseen pelkkiä tarinoita. Olen tavannut vähän kouluja käyneitä ihmisiä, jotka ovat ammentaneet viisautensa luultavammin arjen tarinoista, hengellisistä merkityksistä ja historiasta. Tässä mielessä en katso filosofian ja kaunokirjallisuuden olevan mitenkään erinomaisempia viisauden lähteitä kuin kansanperinteen, myyttien ja tarinoitten. On oikeastaan aika raivostuttavaa, että toiset osaavat tulla viisaiksi näin yksinkertaisesti. Meikäläisen pään sisällä on tällainen ikuinen roihu, joka ei tunnu sammuvan, vaan se ajaa kohtalonomaisesti minua koko ajan lukemaan ja yhdistelmään jos jonkinlaisia ”hienoja” teorioita. Ja kaikkiko turhaan? Saman asian, kun voisi tehdä paljon yksinkertaisemmin?

Hienoista teorioista puheenollen, olen valinnut oman eheyttävän kirjoittamisen käsitteeksini ”transsendenttaalisen mielikuvituksen”, minkä olen omaksunut ekofilosofi Henryk Skolimowskilta. Ihmismielen evoluutio sekä yksilö että yhteisötasolla rakentuu juuri tietoisuutemme laajenemiselle hyppäyksinä, transsendentaalista mielikuvitusta, refleksiota  ja reflektiota (jatkuvaa ajatusten peilaamista omiin ja toisten ihmisten ajatuksiin ja tunteisiin) hyväksi käyttäen. Tietoisuus laajenee mielestäni systeemisesti itseään jatkuvasti emergentisti ylittäen. Uskon, että meissä jokaisessa on luova potentiaali tehdä vanhat ajattelumallimme ylittävää uutta syvempää elämän oivallusta. Itseohjautuvuutemme ytimessä on kyky ottaa käyttöön mieltämme eheyttävät tarinat, myytit, symbolit ja metaforat, joita voimme käyttää mielikuvituksemme ja peilaamisemme energiana. Näiden toimintojen avulla voimme yhdistää irrallista tietoa osaksi viisauttamme.

Aikammehan ongelma on juuri tämä irrallinen tieto ja siitä seurannut ihmisten juurettomuus. Meidät opetetaan olemaan ”objektiivisia”, kun elämänilomme ja elämämme tarinan merkityksellisyys lähtee nimenomaan ”intohimoisesta subjektiivisuudesta”. Toki suosittelen, että eheytymisemme kannalta prosessimme kautta syntynyt oivallus on syytä ankkuroida, esimerkiksi tiedettä hyväksi käyttäen, reaalimaailmaan. Sen avulla voimme pitää huolta, että egomme hyväksi käyttää alitajuntaamme eikä alitajunta egojamme.

Jo Aristoteles korosti neron kykyä luoda erilaisia metaforia. Ajattelen kaiken luovan kognitiivisen nerouden, kuten tieteellisen nerouden takana olevan kykymme rakentaa ja uudelleen järjestää erilaisia symboleja ja vertauskuvia. Niiden avulla pystymme organisoimaan ajatteluamme täsmällisemmäksi ja paremmin vastaamaan arkista kokemusmaailmaamme. Samalla muokkaamme luovasti sisäistä todellisuuttamme käsitteellisesti koko ajan entistä moniuloitteisemmaksi ja rikkaammaksi. Tätä mielemme kykyä muokata ja yhdistää merkityksellistä materiaa tarinoiksi ja toisenlaisiksi symbolisiksi muodoiksi kutsun viisaudeksi. Viisautta minulle ei siis merkitse minulle se, että ihminen tietää paljon asioita. Henkilökohtaisesti yritän parantaa ja ruokkia omaa symbolisointi ja metaforien muodostuskykyä lukemalla kaunokirjallisuutta ja filosofiaa. Niin kuin jo toin esille, uskon, että toiset tekevät sen kuuntelemalla arjen tarinoita.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s