Elämä on teatteria – egon osat eheytymisemme välineenä nr. 8

Fredric Myers esittää, nykyihmisestä huikealta, ehkä ”huu-haaltakin” tuntuvan olettamuksensa, että automaatiota tuottava transsi voi edetä kahteen suuntaan. Kun ihminen alitajuntansa ohjaamana automaattisesti kirjoittaa tai piirtää, voi Myersin mukaan toiminnan keskuksena olla kirjoittajan oma alitajuntainen mieli tai toiminnan keskus voi sijaita jonkun toisen elävän tai kuolleen toisen ihmisen mielessä. Voimme tehdä retkiä tietoisuutemme rajojen ulkopuolelle tai toisen ihmisen tietoisuus voi tehdä retkiä omaan tietoisuuteemme. Ihmisten, elävien ja kuolleitten ihmisten, tietoisuuksien rajat näyttävät olevan Fredric Myersille läpäiseviä. Hän olettaa edelleen, että kaikkien uskonnollisten kokemusten lähtökohta on transsitila, jossa erilaiset ekstaasikokemukset saavutetaan. Myers korosti, että uskonnon ja tieteen tulisi tukea toinen toistansa. Ne voivat keskinäisessä vuorovaikutuksessa vahvistaa toinen toisiansa.

Ennen omaa kirjoittavaa itseterapiaprosessiani olisin hymähtänyt Fredric Myersin ajatuksille, mutta henkilökohtaisten kokemuksieni jälkeen en pidä hänen olettamuksiaan mitenkään erityisen outoina. Itsekin koin rikkovani kirjoittaessani rajojani oman ja muiden tietoisuuksien välillä, mutten silloin tuntenut kokevani mitään ”yliluonnollista”. Pidin yhteyden tunnettani jo edesmenneisiin ihmisiin ”illusoorisena”, toisen, ei-materialistisen vaan hengellisen, universumin kokemuksina. En paheksu, vaikka joku skeptikko epäilee niiden olevan ”vain” fantasiamaailmani tuotteita ja kosketuksia oman alitajuntaisen mieleni syvempiin kerroksiin. Olivatpa ne sitten hengellisiä kokemuksia tai fantasiani tuotteita, en voi muuta todeta, kuin että ne kokemuksina olivat äärimmäisen eheyttäviä. Tuntuu hyvältä kokea ikuisuuden kosketus, jatkuvuuden tunne toisiin ihmisiin, eläviin ja kuolleisiin, olkoon sitten kysymyksessä hengellinen tai vilkkaan mielikuvitukseni tuottama sisäinen kokemus. Tarvitsen ja janoan ”materialististen kokemusten” rinnalle muunlaisia inhimillisen kokemisen muotoja, joilla huomaan syventäväni omaa merkitysmaailmaani. Juuri tämänkaltaisten kokemusten kautta löydän sisäistä eheyttä ja syvemmän merkityksen elämälleni. Ja jos ne olivat pelkkiä fantasiamaailmani kokemuksia, tiedän olleeni hyvässä seurassa, mm. Carl Jungilla ja William Jamesillä oli omiin kokemuksiini rinnasteisia kokemuksia.

Fredric Myers jakoi psykologiset automatistiset kokemukset kolmella tavalla kahteen osaan. Ensinnäkin on motooriset automatistiset toiminnot kuten automaattinen kirjoittaminen, puhuminen ja piirtäminen. Lisäksi on sensooriset automatistiset kokemukset, kuten näyt, hallusinaatiot, unet, tunnottomuudet ja luovat taiteelliset produktiot. Toinen hänen jakonsa oli, että hän jakoi automatistiset ilmiöt passiivisiin ja aktiivisiin automatistiseen toimintaan. Kolmanneksi hän jakoi tällaiset toiminnot normaaleihin ja patologisiin automatistisiin kokemuksiin. Oman kirjoittamisprosessin sanoisin oleen sekä motoorista (kirjoittaminen) että sensoorista (lopputuloksessa myös luovuutta). Toimintani oli aktiivista (vaivutin itseni tarkoituksella luovaan virtaustilaan) että passiivista (mystiset kokemukset). Oliko kokemukseni normaaleja vai patologisia? Ainakin oma eheytymisen tunteeni on lisäääntynyt.

On käsittämätöntä, että huomaan itsetuntemukseni näkökulmasta viihtyväni Myersin yli sata vuotta vanhassa tieteellisessä todellisuudessa huomattavasti paremmin kun nykyisessä materialistisiin faktoihin perustuvassa lääketieteellisessä maailmassa. Toki esimerkiksi hampaan juurihoitoja teen edelleen mielummin lääketieteelliseen tietoon nojaten.  Vaikka totta puhuen Myersillä on paljon ajatuksia, joista holistinen lääketieteilijä hyötyy. Myersin viitoittamaa tietä kulkee toki monet uudet valtavirrasta poikkeavat terapeuttiset suuntaukset, kuten transpersonaalinen psykologia. Omaa luontoani toteuttaessani haluan kokea tunteita ja merkityksiä, jotka ovat epäloogisia ja yhteenmittaamattomia. Tahdon etsiä elämälleni aktiivisesti myös hengellisiä ja filosofisia merkityksiä. Minulle sisäisen todellisuuteni tiedon, arkitiedon ja tunteiden paradoksaaliset ristiriidat ovat luovuuteni lähde. Sen sijaan, jos ainoastaan elän materialistisessa maailmassa, sen faktojen ja aineellisten aarteiden keskellä, ahdistun. En halua olla aktiivisesti mukana sellaisessa materialistisessa todellisuudessa, jossa suhtaudutaan paheksuvasti itseymmärtämyksen kehittämisessä joihinkin inhimillisen kokemisen muotoihin, vain siksi etteivät ne mahdu empiirisanalyyttiseen, luonnontieteelliseen, viitekehykseen. En halua, että asiantuntijat määräävät, minkälaisia kokemuksia minun on suotavaa ja luvallista kokea omassa sisäisessä maailmassani. Sen sijaan asiantuntijat parhaimmillaan voivat olla arvostettavia dialogikumppaneitani. Olen saavuttanut huomattavaa elämän ymmärtämykseni lisääntymistä olemalla vuorovaikutuksessa asiantuntijoiden kanssa. Olen monelle asiantuntijalle suoranaisessa kiitollisuuden velassa.

Välillä minusta tuntuu siltä, että tämänpäivän ongelma on juuri se, että nk. asiantuntijat ovat varastamassa itseohjautuvuuttamme. Ihmiset eivät uskalla olla oman elämänsä aktiivisia merkitysten rakentajia, valta tästä merkityksenannosta on annettu tieteelle. Harva itseään kunnioittava tiedemies uskaltaa sanoa ääneen, että keisarilla ei ole vaatteita. Minun järkeni sanoo, että tiede on psyykeen jatke, eikä ihmispsyyke ole tieteen jatke.

Kuinka moni tiedemies muistaa, että tieteelliseen ajatteluun kuuluu kyky omien tieteellisten metodien lähtökohtien jatkuvaan kritiikkiin? Vaikuttaisi siltä, että aivan liian moni tiedeihminen ottaa oman tieteellisen metodin tieto-opilliset lähtökohdat sen kummemmin niitä kyseenalaistamatta. Mielestäni tämän päivän länsimaisessa valtakultuurissa tiedon maantiede on juuri tämän vuoksi edelleen pahasti vääristynyttä. Luonnontiede, ja siihen läheisesti liittyvä materialistinen todellisuus arvoineen, on kartassamme piirretty yliluonnollisen isoksi. Tämä onkin luonut muun muassa ongelman nimeltään medikalisatio. Toisaalta uskon, että elämme muutoksen aikaa. Karttaamme parhaillaan täsmennetään ja korjaillaan. Yhä useampi uskoo integratiiviseen monikulttuuriseen tietoon. Esimerkiksi alkuperäiskansojen ekologisista elämäntavoista yritetään löytää aineksia omaan länsimaiseen elämäntapaamme.  Jonkun ”primitiivisen” kansan sadevesihuoltojärjestelmä ei olekkaan niin typerä kuin miltä se innokkaiden, teknisiä vesipumppuja ja porakaivoja alkuasukkaille aikoinaan tuoneiden, huippuasiantuntijoiden mielestä näytti. Pohjavesivarannot ovat vähenemässä, ja se mikä ennen oli typerää, onkin nyt viisasta.  Tällä kertaa me olemme niitä, jotka jotuvat opettelemaan ekologisen elämän reunaehtoja. Hierarkiset tieteelliset valtahierarkiat ovat katoavaa kansanperinnettä ja tulevaisuuden asiantuntijakulttuuri tulee olemaan entistä monikulttuurisempaa ja dialogisempaa. Näin haluan uskoa. Luulen sitäpaitsi, että kansalaisten emansipoitumisaste alkaa olla siinä pisteessä, että he haluavat itse valita arvonsa ja  olla samalla mahdollisimman itseohjautuvia.

No, taisin taas eksyä aiheestani sivuraiteille, tiedekritiikkiin. Palataan siis vielä hetkeksi tähän otsikkoni aiheeseen eli  automaattisen kirjoittamiseen. Fredric Myersin jälkeen psykoanaalytikko Anita M. Muhl syventyi 1920-luvulla erityisesti automaattisen kirjottamiseen. Hänen mukaansa suuri osa ihmisiä harjoittaa automaattista kirjoittamista tai piirtämistä. Tavallisimmin se tapahtuu, kun olemme esimerkiksi puhelimessa tai vaikkapa kuuntelemassa luentoa. Kätemme piirtää tai kirjoittaa jotakin, samalla kun huomiomme on keskittynyt täysin johonkin muuhun asiaan. Tämä kirjoittaminen voi olla satunnaista tai järjestelmällistä; ihminen voi myös tietoisesti harjaannuttaa tätä taitoaan. Automaattisen toiminnan tuotos paljastaa Muhlin mukaan alitajuntamme sisältöjä. Sen kirjastoon on säilöttynä valtava määrä muistitietoa, joka voi otollisissa olosuhteissa tulla esiin. Tavallisesti juuri ristiriitainen tilanne aiheuttaa muiston ”dissosioitumisen”, irtaantumisen valvemuistista, ja kokemus säilötään tilasidonnaiseen muistiimme. Tällöin puhumme tukahdutetusta ristiriidasta. Se on alitajuntamme kaappiin suljettu mielentila, joka saattaa vaikkapa öisin tulla kummittelemaan ilkeämielisenä vatvovana monologinpitäjänä mielenteatterimme näyttämölle häiritsemään untamme. Tämä tukahdutettu tila voi päiväsaikaankin aiheuttaa meissä epäsosiaalisista ja epäloogista käyttäytymistä sekä ahdistavia tunteita tietoisuudessamme. Tämän tilan tukahdetutettu energia voidaan purkaa erilaisin luoviin aktiviteetteihin, kuten kirjoittamiseen.

Automaattinen kirjoittaminen tapahtuu toisilla Muhlin mukaan helposti, ja toisilla se puolestaan käynnistyy hyvin hankalasti. Hän ehdottaa henkilön käden tukemista, ja  tietoisen mielen keskittämistä johonkin toiseen toimintaan. Minulle tällaiset menetelmät tuskin toimisivat. Vaikka tarkemmin ajatellen, ainahan minä suttaan luentoja kuunnellessani paperit täyteen erilaisia töherryksiä. Mutta eheyttävä automaattinen kirjoittamiseni tapahtuu silloin, kun vaivutan itseni itsehypnoottiseen luovaan virtaustilaan, jolloin ajantajuni katoaa ja enemmän tai vähemmän spontaaneja, joskus yllättäviäkin, ajatuksia alkaa muodostua tietokoneeni näytölle.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

3 vastausta artikkeliin: Elämä on teatteria – egon osat eheytymisemme välineenä nr. 8

  1. kimmo sanoo:

    todella hyvä teksti. tämä on luovuus hoch zwei tai drei tai vier tai.. kymppiteksti!

  2. kimmo sanoo:

    ps: onko normaalia olla normaalin normaali vai onko normaalisuus vain sana.mikä meitä nyt oikeesti ohjaa.. kulttuuri… periaatteet..kasvatus….halu vai tunteet….. vai ohjaako meitä mikään muukun oma pään sisällä pyörivät aineet…. vai ohjaako meitä joku sen suurempi tahto… evoluutio ja menneisyys. tulevaisuus ja paha mieli… onko tämä maailma vittu oikeasti niin kauhea paikka vai onko se sitä, mitä me siitä järjellämme teemme? aikaa tähän tekstiin meni puol minsa, greetings from kongo!

  3. katisar2 sanoo:

    Eikö länsimaista kulttuuria ohjaa ennen kaikkea individualistinen materialistinen maailmankatsomus? Elämme onneksi muutoksen aikaa. Minun sisälläni on ainakin viime aikoina toivo paremmasta, vaikka tiedä, että muutos tuskin tapahtuu ilman järjestelmä romahdusta. Normaaliuden käsite on vaihdellut eri aikakausina. Ajattelen nykyään niin, että pyrin kuuntelemaan itseäni, kehoani ja tunteita, jotka kertovat paljon minulle siitä mitä minun normaalisuuteni oikeasti on :D! Hyvää Joulua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s