Moniminuuteni peilinä Carl Jung nr. 2

Valitettavastien pysty tulkitsemaan untanne. En missään nimessä uskalla antaa intuitioni käsitellä lähettämäänne materialia. Mutta koska esiinnyn unessanne, en voi pidättäytyä huomauttamasta, että pidän paksuista seinistä, rakastan puita ja kaikkea vihreää sekä pidän monista kirjoistani. Ehkä tekin tarvitsette näitä kolmea asiaa? (Jung, Letters).

Treenaaja aloittaa  Jungin ja Siirtolan Emännän välisen analyysin pohtimalla hiukan jungilaisia käsitteitä ”sarvelaisittain” (Mielentilojen Treenaaja taitaa olla megalomaninen!). Apuna hän käyttää paitsi suoraan Jungin ajatuksia myös joidenkin muiden tutkijoiden, kuten Cristopher Hauken ja Olavi Moilasen ajatuksia, joita hän peilaa omiin ajatuksiini ja kokemusmaailmaan. Jungin ajatukset tuntuvat Treenaajan mielestä tämän päivän ekologisessa tilanteessa entistä ajankohtaisemmilta. Samalla on tarkoitus luoda kuvaa uudesta kohtuullisemmille elämän arvoille rakentuvasta ihmisestä.

Freudista poiketen, Jung jakaa tiedostamattoman mielemme henkilökohtaiseen tiedostamattomaan ja kollektiiviseen tiedostamattomaan. Henkilökohtaisessa tiedostamattomassa sijaitsee jo unohtamamme muistot organisoituina komplekseiksi. Kollektiivisessa tiedostamattomassa on kokemuksiamme organisoivia muotoja tai voimakenttiä, joita voidaan kutsua arkkityypeiksi. Niihin ja komplekseihin palaan perusteellisemmin myöhemmin.

,

Ihmisen yksilöitymisestä eli individuaatiosta

Aina kun lukee jonkun lähestymistavan perusasioita uudestaan, Treenaaja huomaa käsitteidensä aukeavan ja yhdistyvän jollakin uudella tavalla. Syntyy uusia assosiaatiopolkuja. Ehkä monien ihmisten ongelma onkin, että he oppivat jonkun kielen, eivätkä koskaan syvenny miettimään, mikä on se maailmankuva, uskomusjärjestelmä, jolle heidän kielenkäyttönsä rakentuu. Eikö juuri tällöin, ihminen jää yksilöitymättä? Me emme kai tällöin kykene näkemään oman ajattelumme taakse, jolloin meistä ei tule aitoja minuuksia. Me tyydymme esittämään koko elämämme vallitsevan kulttuurin meille jo koulussa opettamaa näytelmää ja sen rooleja. Rakennamme näytelmämme meille sosiaalisaation kautta syötetyistä uskomusverkostostoista, sen kummemmin kyseenalaistamatta sitä ”naamaria”, joka meille on vuosikymmenien aikana puettu. Tällöin yksilöitymätön ihminen unohtaa aidon minuutensa, ja luulee olevansa yhtä kuin se rooli, jota hän naamionsa kanssa esittää. Kunnes naamio alkaa ahdistaa…

Sosialistisissa Euroopan maissa tämä naamari oli kommunistisen puolueen rakentama, hymyilevä aina iloinen työn sankari. Sehän meitä naurattaa kovasti näin jälkeenpäin! Sen sijaan, mikä meiltä länsimaisilta jää huomaamatta, on oma naamiomme; kapitalistisen voimien meille pukema työn sankari ja jatkuvaan kuluttamiseen itsensä hukuttavan massaihmisen naamio.  Yhä useampi kuitenkin alkaa olla saavuttanut sellaisen tietoisuuden tason, että he huomaavat ekologisesti *) tuhoisan valtamyyttimme ja sen arvovääristymän. Tässä myytissä prinssisankari taistelee pahoja voimia vastaan, jotka voitettuaan hän saa prinsessansa ja puolivaltakuntaa. Ja sitten he elävät rikkaina ja onnellisina elämänsä loppuun saakka. Tässä myytissä vauraus ja pahoja vieraita pelottavia voimia vastaan käyty taistelumme tekevän meistä onnellisia. Luulemme aartemme löytyvän ulkoisesta maailmasta. Eroavatko muuten halpahampurilaisketjun huippumyyjän ja kolhoosin työnsankarin ”diploomit” jotenkin toisistaan? Mielestäni he ovat molemat oman -isminsä uhreja.

Carl Jung ei juuri kehunut sosialistista järjestelmää, muttei yhtään sen enempää myöskään länsimaista kapitalistista järjestelmää. Hän vaikutti olevan allerginen kaikille -ismeille. Hän taisi pitää yhtä lailla kapitalistista järjestelmää kuin sosialistista järjestelmää kollektiivisten normatiivisten yksilöitymättömien ihmisten temmellyskenttänä. Hän näki dogmaattisen materialismin, sosialismin dialektisen materialismin, kapitalistisen ”monolektisen” materialismin sekä dogmaattisen hengellisyyden yhtäkaikki ihmisen yksilöitymisen esteenä. Treenaaja on sitä mieltä, että Freudin ja Jungin erimielisyydet juontavat juuri tähän. Freud halusi rakentaa tieteellistä autoritaarista dogmaattista gurukeskeistä asiantuntijakulttuuria korvaamaan uskonnollista dogmaattista järjestelmää, kun taas Jungin maailma on juuri tämä paradoksaalinen Graalin malja (katso edellinen kirjoitus). Heidän erimielisyyksiinsä palaan lähemmin myöhemmin. Eipä siis ihme, että Jung on aina kiehtonut luovia ihmisiä, kuten taitelijoita ja tällaisia Mielentilojen treenaajan kaltaisia ajattelun taiteilijoita.

Treenaaja väittää, että Jungin sielua lähempänä oli Proteaani-itseys (psykohistoroitsija Robert Jay Lifton/Protean Self). Proteus oli Odysseys-tarinoissa jumala, joka kykeni ottamaan milloin puun, milloin käärmeen tai sian jne. olemuksen. Tämän myytin hyvä puoli on, ettei se ole samalla lailla yksipuolinen ja näin todellisuutta vääristävä kuin tämä nykyään poliittisen ja talouselämän eliitin kautta valtaa pitävä jo aikansa elänyt prinssi/prinsessa -myytti.  Mielentilojen treenikirja kertoo Treenaajan eri mielentiloista, niistä mytologisista muodoista, joita kirjan kirjoittaja pystyi omassa elämäntilanteessaan ottamaan.

Jungilaisittain ajatellen tämä meidän individualistinen länsimäinen kuluttamiskulttuuri, kun ei ole aitojen yksilöityneitten ihmisten muodostama järjestelmä. Individuaatio, yksilöityminen, kun ei ole individualisaatiota. Individuaatio ei erota meitä toisistamme, vaan se yhdistää meitä toisiimme (Letters, Vol1. 1906-1950). Länsimainen kulluutimme on luonut järjestelmän, joka ylikorostaa yhteisöllisen olemisen joitakin, erityisesti aineellisia, muotoja, laiminlyöden samalla toisia. Kollektiivinen arvojärjestelmä vääristymä, joka on kallistunut elämän aineellisten arvojen ylikorostamiseen, voi aiheuttaa yksilössä tervettä pahoinvointia, esimerkiksi syrjäytymistä ja masentuneisuutta. Yksilöityvä ihminen kykenee rohkeasti irtautumaan normatiivisesta kulttuurista sen uskomusjärjestelmästä ja näin hän kykenee paremmin toteuttamaan ajattomia yhteisöllisiä kollektiivisia eettisiä laatumääreitä, joita aito ihmisenä oleminen edellyttää. Treenaaja uskoo, että juuri tätä muutoksen aika elämme parhaillaan. Yhä useampi suomalainen on saavuttanut sellaisen tietoisuuden, että hän kykenee näkemään vallitsevien -ismien läpi. Politiikka alkaa näyttää vanhentuneelta nukketeatterilta. Valistunut kansalainen itse, on vapauttanut itsensä olemasta sen hypyteltävä nukke. Nukketeatterin hypyttäjjät, poliitikot eivät kuitenkaan huomaa sitä, että yhä useampi nukke heidän teatteristaan on kadonnut.  He jatkavat jo vanhentunutta iänikuista naurettavaa näytelmäänsä. Karanneet nuket ovat nimittäin katkaisseet lankansa, jonka jälkeen he itse olla luovasti rakentamassa omaa yksilöitynyttä identiteettiään sekä uutta autenttista teatteria, joka ei rakennu yhdellekään -ismille vaan erilaisten monikulttuuristen ekologisten näkökulmien väliselle rikkaudelle. He ovat siirtyneet karnevaaleihin.

Yksilöityminen on siis se prosessi, jossa sinusta tulee se minuus, joksi sinut on tarkoitettu tulevaksi. Kääntäen: Ihmisestä tulee se itseys, joka hänessä aina on ollut. Samalla hänen ego-keskeinen asennoitumisensa muuttuu egon ylittäväksi asenteeksi. Oikeastaan ajattelen, että silloin kun ihminen ei ole aito itsensä, tapahtumat ohjaavat ihmisen elämää, eikä ihminen omaa elämäänsä. Olemme vallitsevan kulttuurin sätkynutkeja.  Ihmisellä on sisäsyntyinen tarve yksilöitymiseen, mutta ihminen saattaa toistuvasti tukahduttaa tämän tarpeensa. Yksilöityessään ihminen irtaantuu lapsenomaisista riippuvuussuhteistaan, ja hän kulkee kohti aitoa suurempaa tiedostamista. Jung kirjoittaa: ”Individuaatio tarkoittaa, että ihmisen eri puolet yhdistyvät, että oivallamme oman yksilöllisyytemme, oman sisimmän ainutlaatuisuutemme, että tulemme omaksi itseksemme.” Jung mainitsee myös, että individuaatio ei sulje meitä maailman ulkopuolle, vaan kerää maailman sisäämme CW8.

Moni yksilöitymätön ihminen surkuttelee vuosikymmenestä toiseen omaa huonoa tuuriansa, ja sitä kuinka kaikki hänen elämässään aina menee pieleen jatkuvien ikävien sattumusten takia. Hän takertuu lapsenomaisesti aineellisiin riippuvuussuhteisiinsa. Tällainen ihminen ei ole oman elämänsä ohjaaja, vaan hän on sattumanvaraisten tapahtumien ohjattava. Yksilöitymisessä yhteisö on ihmiselle aivan yhtä tärkeää kuin verenkierto on biologiallemme. Toinen ihminen on yksilöityvän sielumme peili. Egon ylittäminen merkitsee sitä, että ihminen tavoittelee elämässään jotakin itsensä ja oman elämänsä ulkopuolella olevaa päämäärää: Tämä voi olla omat lapset ja heidän hyvinvointinsa, työ, valtio, ihmiskunta tai Jumala.

Mielestäni näyttää huolestuttavasti siltä, että modernista tieteestä on tullut yksilöitymättömän ihmisen keppihevonen, jolla hän yrittää ratsastaa, koskei uskalla itse olla oman elämänsä asiantuntija. Uskonto autoritaarisena totuutena on tehnyt kuolemaa ja tilalle on tullut modernin luonnontieteen dogma, jonka varmuuteen ihminen takertuu vähän samana tapaan kuin toiset ennen vanhaan ja vielä nykyäänkin takertuvat fundamentalistiseenn hengelliseen auktoriteettiin. Kun elämän varmuutta maksimoidaan katoaa elämältä helposti mielekkyys ja oman elämän ohjaus. Individuaatioprosessille ei jää aikaa. Surullista on, että näyttää vielä siltä, että yhteiskunnallisesti tämä on juuri se rooli, johon ihminen hallinnan kulttuurissamme on haluttu asettaa. Pirstoutuneiden erityistieteiden edustajat antavat ihmisille ristiriitaisia erilaisille tilastollisille totuuksille ja keskiarvoille rakentuvia neuvojaan, minkä jälkeen ”taviksen” sisäinen todellisuus on kaoksessa. Ei auta muu kuin antaa vastuu elämästämme asiantuntijoille; sätkyttäköön he meitä koko elämämme läpi!

Yksilöityessään ihminen liittää osaksi minuuttaan juuri ne osat, jotka hän on unohtanut tai joita hän on laiminlyönyt yrittäessään epätoivoisesti samaistaa itsensä normatiiviseen kulttuurin. Hän voi löytää ne osansa, jotka ovat kadonneet ihan vain sen takia, että hän yrittää olla niin kuin muutkin ihmiset. Toiset löytävät Graalin maljansa jo nuorena, jotkut keski-iässä, toiset eivät koskaan. Vanhempamme, opettajamme ja kulttuurimme asiantuntijat mitätöivät joitain osiamme ja vahvistavat niitä toivottuja osiamme, jotka auttavat meitä käyttäytymään normatiivisen kulttuurin mukaisesti. Kun yksilöidymme, onnistumme käyttämään hyväksi omaa tietoisuuttamme ja sen monikeskuksisuutta, jo unohtuneita vanhoja kirkastettuja peilejämme, itseytemme tiedostamisessa. Näitten peilien kirkastajia ovat olleet toiset ihmiset.

Yksilöityvä ihminen rikkoo yhdessä yhteisönsä kanssa rakentaman vanhan psyykeensä ja keskitää minuutensa uudeksi itseydeksi monien egojen osiensa kautta. Tapahtuu subjektin, vanhan egon kuolema. Terapeutti voi olla prosessissa peilinä, jonka tarkoitus on vähitellen tehdä itsensä tarpeettomaksi. Näin tapahtuu vanhan dogmaattinen minuuden kuolema ja tilalle syntyy virtaava monikeskuksinen koherentti minuus.

Tiedostamattoman mielen kanssa työskennellään leikkien. Jungin mukaan juuri leikki, sellaisena kuin se lapsillakin esiintyy, on sisäisen luovan työskentelyn ytimessä. Hänen mielestään jokaisen luova yksilö, mukaanlukien nero, on paljon velkaa mielikuvitukselleen. Luova nero puhuu ajallisessa maailmassa ikuisuuden kieltä. Hän sanoo vääriä asioita oikeaan aikaan. Siksi hän on aikansa parantaja, sillä se, mitä hän paljastaa ikuisuudesta, sisältää aikakauden ihmistä ja  kulttuuria eheyttäviä asioita. CW 6 Jung oli Treenaajan mielestä oman aikansa profeetta.

*) Ekologia on sekä sekä ihmis- että muun luonnon suojelua.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s