Olemmeko vain kameleontteja? R.J. Liftonin ajatuksia proteaani-itseydestä

Robert Jay Lifton on amerikkalainen psykiatri ja psykohistorian uranuurtaja. Hän on tehnyt mielenkiintoisia kulttuurisia yleistyksiä ilmiöistä, joita hän on kohdannut työssään. R.J. Lifton on haastatellut satoja sodan väkivallan uhreja ja raakuuksiin osallistuneita.

R.J. Liftonin tapa kuvata ihmisen monimuotoista persoonaa kulminoituu hänen käsitteessään proteaani-itseys. Se on selviytymisstrategia, jonka avulla nykyihminen kykenee elämään erilaisiin teorioitten ja arkiteorioitten luomassa pirstoutuneessa apokalypstisessa ja mediasirkuksen luomassa virikkeillä ylikyllästetyssä maailmassa. Nykyihmisen on siis äärimmäisen hankalaa enää ankkuroida itseään yhteen oikeaan totuuteen. Näyttää siltä, että Siirtolan Emäntäkään ei pysty identifioimaan itseään pelkästään tieteeseen, sillä Treenaaja ja hänen  hänen muut mielentilansa edustamme hänen erilaisia maailmankatsomuksiaan. Globaali sosiaalinen vuorovaikutus, epävarmuus, muutos ja riskit ovat osa nykyihmisen arkipäivää.  Kun ihmisellä on rajoitettu mahdollisuus muuttaa ympäristöään, voi hän kuitenkin sopeuttaa itseään sosiaalisen ympäristöönsä olemalla proteaani, muuttuva virtaava itseys. Identiteettimme on sosiaalisesti muovautuva. Ihminen, joka kykenee muuntamaan itseään proteaanisti, on selviytyjä tyyppi.

Proteaani itseys -nimitys tulee Proteus -jumalasta. Hänhän oli se kreikkalaisten Odysseus-tarujen meren jumalan Poseidonin hyljepaimen, joka pystyi muuttamaan muotoaan erilaisissa tilanteissa. Proteus-jumala kykeni hämmentämään vastustajansa olemalla milloin mitäkin; toisinaan puu, joskus käärme tai vaikkapa pantteri. Nykypäivin ihmisen oleminen on täysin erilaista kuin mitä se on ollut vuosisatoja sitten. Meiltä on viety meidän kiinteä pysyvä egomme, mutta muuttuneessa maailmantilanteessa tämä ei ole suinkaan huono asia. Luovuus ja joustava minuus ovat suuri etu tämän päivän maailmassa.

Robert Jay Liftonin luoma kuva ihmisen identiteetistä on jatkuvasti itseänsä kanssa leikkivä ja luova ihminen. Hänen ihmiskuvansa vastaa Treenaajan mielestä melko lailla tätä Katin Sarvelan teatteriminuutta, joka työstyy ja muovautuu jatkuvasti mielenteatterin sisäisessä näytelmässä. Kati on aktiivinen itseään jatkuvasti uudesti luova, ja sosiaaliseen todellisuuten herkäsisti reagoiva muotoaan aktiivisesti ja tietoisesti muuttava persoona. Proteaaniminuus on myönteisenä ilmiönä  Treenaajan mielestä juuri tällainen teatterinohjaaja minuus, jossa ihminen kääntää oman pirstoutumisensa edukseen. Hän hyväksyy oman mielen monimuotoisuuden ja muovaa itsensä yksilöitymisen karnevaaleja juhlivaksi hävyttömäksi kamelionttiminuudeksi, minuudeksi, joka voi pilkata ja irvailla omaa itseään itsensä kustannuksella.

R.J. Lifton on tutkinut paljon sotien aikana ilmenevää pahuutta. Hän on esimerkiksi tehnyt perusteellisia tutkimuksia Saksan natsilääkäreitten toiminnasta. SS-lääkärillä oli yleensä kaksi minää, ”tuplat” (doubles). Oli koti minä, jolla oli yleisesti hyväksyttävä korrekti käytös ja toinen natsiminä, joka pystyi tekemään hirveää työtänsä. Lääkärit sosialisoivat hyvin nopeasti uudessa työpaikassaan, esimerkiksi Auschwichissä kyseisen paikan käsittämättömän epäinhimilliset käyttäytymistavat ja arvot. Osa sosialisaatiota tapahtui ”miesten kesken” ryyppäämällä rajusti ja jakamalla tunteita ja uusia käsitteitä yhdessä. Käsitteet muokkattiin rationalisoinnin kautta helpommin hyväksyttävämpään muotoon. Esimerkiksi ”lääkärit” eivät olleet murhaajia, vaan he poistivat yhteiskunnasta ”tulehtunutta umpisuolta”: kovin ikävä, mutta hyvin tarpeellinen toimenpide. ”Lääkärit” olen siksi laittanut lainausmerkkeihin, koska lääkärin tehtävä on aina edistää elämää eikä kuolemaa Jay Lifton uskoo, että kukaan ei ole luonnostaan paha tai murhanhaluinen. Hän uskoo, että sosiaalisesti brutaaleissa olosuhteissa melkeinpä kenestä tahansa voi tulla murhaaja. Näyttäisi siis siltä, että Liftonin tupla on traumaattisen dissosiaation tuotos.

Totalitaarisessa kulttuurissa jokin yksi ideologia (uskonnollinen näkökulma, ideologinen, metafyysinen näkökulma) yrittää kaapata ihmisten mielen hallinnan. Tyypillistä tällaiselle kulttuurille on kuoleman pelko tai kuoleman kieltäminen, mikä energia kanavoidaan sijaiskärsijöiksi valittuun ihmisryhmään. Totalitaarisen kulttuurin seurauksena on ihmisyksilöiden mielen pirstoutuminen. R.J. Liftonin mukaan tällaiselle sairaalle kulttuureille on ominaista myös muutoksen pelko. Mielestäni myös meidän suomalaisten olisi syytä kiinnittää huomiota siihen, että emme anna muutospelkoisten tai kuolemanpelkoisten ihmisryhmien lähteä johtamaan kansalaisia suuntaan, joka mahdollistaa kasvumahdollisuuden totalitaarisille kulttuurille. On helppoa yllyttää ihmisiä kanavoimaan tukahdutettu muutosenergia johonkin vähemmistöön, kuten homoseksuaaleihin, ”vääräuskoisiin” tai ”ulkomaalaisiin”.  Treenaaja on näkevinään pohjoismaisessa poliittisessa ilmastossa merkkejä muutosvastarinnasta, joka voi tarjota kasvualustaa totalitasoiville johtajille. R.J. Liftonin mukaan syntyvät totalitaariset kulttuurit ovat aina tuomittu väliaikaiseksi, mutta ne ovat yhteisöllisen pahuuden mahdollistajia.

Myös Vietamista ja Hiroshimasta selvinneiden tarinoista käy ilmi, että vaikeita sotakokemuksia läpi käyneet sodan keskellä eläneet ihmiset ovat pirstoneet selviytymiskeinona mielensä palasiksi. Treenaajan mielestä on erityisen mielenkiintoista huomata, on, että prosessi, joka ennen on ollut selviytymiskeino ääriolosuhteissa (ihmismielen muuntuminen kameleontiksi), onkin nykyisessä kaaottisessa maailmassa täysin normaali tila. Selviytyäkseen esimerkiksi työpaikkojen toimenkuvien muutoksista, irtisanomisista, työttömyydestä ja asuinpaikkojen vaihdoksista seliytyjä- ihmisen täytyy rakentaa tällainen joustava proteaani-itseys.

Onko kameleonttimaailmassa olemassa aitoa ihmistä? Tällainen kuva ihmisestä jää kovin pinnalliseksi ja kylmäksi. Emme kai ole vain joku tai joitakin muodonmuutoksemme ”tuplia”, joilla kikkailemme erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Eettinen itseytemme ei siis Treenjan mielestä ole siis se osa meitä, joka temppuilee kameleonttina milloin mitenkin. Sen sijaan virtaava itseytemme on kameleonttiminuuksiemme välinen vuorovaikutus ja samalla sen ohjaaja. Mikäli Treenaaja ymmärtää oikein Liftonia, Proteaani Itseys on R.J. Liftoninkin mielestä jotakin metaforisesti nestemäistä ja virtaavaa. Treenaaja miettii, että ehkä juuri kaikesta väkivallasta kieltäytyvä eettinen rakkauden Jumala voi olla virtamme suunnan ohjaajia. Hän, Rakkaus, on kollektiivinen aineeton tila, joka pitää huolta siitä, ettei vahingollisia ”tuplia” pääse näyttämölle. Fundamentalistiset, ihmisiä jyviin ja akanoihin jakavat maailmankatsomukset ovat niitä, jotka pirstovat ihmistä sekä voittajien että hävijäien puolle. Treenaaja miettii, että ehkä ihmisellä täytyy olla joku korkeampi eettinen ihmisluontoa ja luontoa rakastava aineeton päämäärä, joka ohjaa ja eheyttää yksilöitymistämme.

Aina on kuitenkin sosiopaatteja, jotka pystyvät mitä karmeimpiin tekoihin. Ihminen voi olla hyvinkin avuton puolustautumaan tällaisia vastaan, ellei hänellä ole jotenkin oma sisäinen teatteri hallussaan. Keskeistä on siis, että ihminen on tietoinen omasta sisäisestä teatteristaan ja oppii sitä ohjaamaan. Pirstoutunut, huonosti itseään ja tilojaan tiedostava minuus, on altis manipulaatiolle. Proteaani-itseys parhaimmillaan on Treenajan mielestä silloin, kun ihmisen virtausta ohjaa jokin korkeampi eettinen rakkauden väkivallaton  päämäärä. Suurin rauhantyö tehdään ihmisen pään sisällä.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

4 vastausta artikkeliin: Olemmeko vain kameleontteja? R.J. Liftonin ajatuksia proteaani-itseydestä

  1. Simone sanoo:

    Yhteiskunnallisesti tämä proteaani-itseys on mielenkiintoinen tapa hahmottaa ihmisen ja kulttuurin välistä vuorovaikutusta. Väkivaltahan edustaa absoluuttista xenofobista totuutta. ”Olen oikeassa. Minun täytyy puolustautua vierautta vastaan”. Proteaani itseys tuntuu väkivaltaisen itseyden vaihtoehdolta, koska se ei kavenna ihmisen olemusta yhteen fundametaaliseen ”oikeaan” joko-tai näkemykseen vaan se kunnioittaa erilaisuutta. Proteanismi sisältää siis valinnan vaihtoehdon ja se kutsuu tervetulleksi muutoksen. Voin valita sekä-että, ja löydän elämääni uudemman tason syvemmän ymmärryksen.
    Olen samaa mieltä Treenaajan kanssa, että vierautta pelkäävät poliittiset/uskonnolliset joko-tai näkökulmat ovat vaarallisia. Ne jakavat ihmiset ”meihin omiin” ja ”niihin vieraisiin”. Vielä kun tähän yhdistetään metaforinen sanasto (Nämä ja nämä….. ovat kansakunnan syöpä!), tarjotaan otolliset olosuhteet pahan ilmaantumiselle.
    Tämä kuolemanpelko on mielenkiintoinen asia. Meidän kulttuurimmehan on vieraantunut kuolemasta. Tästä näkökulmasta meidän täytyisi alkaa tehdä kuolemasta entistä rakkaampi ihmisen ystävä. Eikö Kuopiossa ollutkin kuolemaa tutuksi tekevä Exitus näyttely? Tästä näkökulmasta katsoen olisi hyvä tehdä kuolemaa ihmisille entistä enemmän tutuksi.
    Tämmöinen joustava minuus, jotta Lifton näyttää edustavan, tarjoaa mielestäni mahdollisuuden uudistumiselle ja joustavan minuuden syntymiselle.

  2. Regine sanoo:

    Joko – tahi, enten-eller, äärettömyys ja iäisyys ovat ainoa, mikä on varmaa. Subjektiin sisältyvänä tuo varmuus kuuluu olemassaoloon. Ja himskatti vieköön, se tuntuu hyvältä ja miten pahalta tuntuu olla ilman tuota iäisyyden kosketusta! Mistään muusta ei siis ole pidettävä kiinni kuin objektiivisesta epävarmuudesta, sekä-että, josta pidetään kiinni omaksumalla se kaikkein intohimoisimmassa sisäisyydessä. Siinä totuus, suurin paradoksaalinen totuus aidosti olemassa olevalle dialektiselle ihmiselle.

    Tämän päivän ihmiset eivät poikkea 1800-luvun ihmisistä. Me olemme ihmisiä, jotka olemme kuin suurissa karavaaneissa matkustajia, jotka ryöväreiden ja villieläinten pelossa pelkäävät olemistaan. Silloin ihminen on jumalan hykäämä. Hän ei uskalla elää muutakuin suurina laumoina tarrautuen toisiinsa. Olet joko karvaanissa, osa ”meitä” tai olet sen ulkopuolinen ”ryöväri”. Joko-tahi.

    Kannatan salattua sisäistettyä sekä-että uskonnollisuutta. Se ei ole parempaa kuin jonkun toisen ihmisen uskonnollisuus, sillä tällainen ihminen pidä itseään jumalsuhteensa vuoksi millään lailla toisia parempana. Ehkä proteaani-itseys on Kierkegaardin uskonnollinen ihminen, joka dialektiseksi tekee itsensä tyhjäksi Jumalan edessä. Kristinusko on absoluuttinen paradoksi, joka voi vapauttaa ihmisen luonnon riistolta ja väkivallalta. Se voi olla mahtava rakkaudellisen muutoksen lähtökohta.

    Olen samaa mieltä Treenaajan kanssa; suurin rauhantyö tehdään ihmisen pään sisällä. Hyvyys ja pahuus on meissä jokaisessa potentiaalisena, ja vain kärsimyksen kautta alamme näkemään oman osallisuutemme maailman tapahtumista. Se joka ylentää itsensä moraalisesti ”joko-tahi”, se alennetaan. Ja joka luulee ymmärtävänsä kristinuskon paradoksin, palaa nollaviivalle, koska eihän paradoksia voi kukaan käsittää. Uskonnollinen taivaltaja tunnistaa positiivisen vain negatiivisen kautta. Siksi tarvitaan sekä-että. Vain dialektiikka palastaa olemisen: Autuus löytyy kärsimyksestä, hyvä pahasta ja oikea väärästä.

  3. katisar2 sanoo:

    Reginen ajatukset menevät hiukan yli hilseen. En ymmärrä sinun ajatuksiesi juoksurataa.

  4. Tuomas sanoo:

    Ymmärtäneeköhän Regine itsekkään….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s