Moniminuuteni peilinä Carl Jung nr. 6

Niin kutsutut ”tiedostamattoman voimat” eivät ole intellektuallisia käsitteitä, joita voidaan mielivaltaisesti manipuloida. Sen sijaan ne ovat vaarallisia vastavoimiamme, jotka voivat muun muassa toimia pelottavalla tavalla tuhoten persoonan ekonomiaa. Voimat voivat olla juuri  Sinä (Thou) minussa,  kaikki mitä olemme toivoneet tai ne voivat olla myös juuri ne kamalat energiat, joita olemme aina peläneet. Maallikko ajattelee, että tiedostamattomien voimensa kanssa taisteleva ihminen kärsii jostain oudosta orgaanisesta sairaudesta, mutta psykologista  totuutta lähempänä on teologi, joka väittää ihmisen olevan tekemisissä itse pirun kanssa. Religion and Spirituality, CW 18, A Reply to Martin Buber

Palaan välillä tänän Jung teemaan, jota tulen kyllä jatkamaan aina silloin tällöin. Enhän ole vielä edes päässyt vaiheeseen, jossa lähtisin vertaamaan omaa prosessiani Jungin vastaavaan.

Vielä eräs tärkeä Jungin käsite  on käsittelemättä, eli psykologinen ilmiö, jota hän kutsui kompleksiksi. Ainakin Treenaaja muistaa jo ennen opintojaan kuulleensa monet kerrat ilmiöstä nimeltä ”alemmuuskompleksi”. Toki meillä voi olla monenlaisia muitakin komplekseja, kuten ”äitikompleksi” tai ”oidipus kompleksi”.

Jungilaisten termien sanakirjassa kompleksi kuvataan seuraavasti: ”Kompleksi on tunnelatautunut ryhmä ideoita tai mielikuvia”. Tämä kompleksi, tunnelatautunut ajatusrypäs, on juuri se ristiriitoja sisällämme tuottava ilmiö, jonka voi ajatella olla traumaattisten mielentilojemme olemuksen ytimessä, pohtii Terenaaja. Kun kohtaamme jonkin voimakkaasti tunteita meissä herättävän epämiellyttävän tilanteen tilanteen, voi se muodostaa kompleksin, jonka saatamme torjua ja irrotamme sen tietoisen muistimme ulkopuolelle. Tällöin kyseinen kompleksi, mielentila, alkaa elää meissä tiedostamattomana omaa elämäänsä.

Tällaiset eheyttämme rikkovat tilat häiritsevät rationaalista tietoista toimintaamme, tahtoamme ja muistiamme. Oletteko huomanneet saman kuin Treenaaja? Maailmaa ei ohjaa rationaaliset ihmiset, vaan jonkin arkkityyppisen tiedostamattoman myytin ympärillä häärivät ihmiset. Vai onko muka ekologisesti kestämätön kulttuuri rationaalisten toimijoiden rakentama? Treenaajan mielestä ei. Hänen mielestään kulttuurimme on egoististen ihmisten tahdon ja lapsellisten illuusioiden tuote. Sinänsä tällainen epärationaalinen toiminta on kaikkien meidän ominaisuus. Kulttuurimme ongelma on nimenomaan se, että kiellämme kulttuurimme takana vaikuttavat järjen vastaiset voimat, joita voisimme hyödyntää ekologisesti kestävimmille arvoille rakentuvan kulttuurin rakentamiseen.

Treenaaja eksyi taas sivuraiteelle, joten siirtykäämme takaisin asiaan. Kompleksin ytimen voi muodostaa arkkityyppi, jonka ympärille ideat ikään kuin järjestäytyvät. Me emme voi suhtautua välinpitämättömästi omiin komplekseihimme, koska ne eivät suhtaudu välinpitämättömästi meihin. Ne ovat ennakkoluulojemme ytimessä. Juuri kompleksimme rajoittavat kykyämme havannoida todellisuutta objektiivisesti. Se miten havannoimme todellisuutta, riippuu omien kompleksiemme muodostamasta tasapainosta. (CW 8).

Kompleksiset mielentilamme eivät edusta sairautta, vaan ne voivat olla luovuutemme energiaa. Neuroottinen ihmisestä tulee silloin, kun hän kieltää kompleksinsa, tai antaa niiden hallita tiedostamattomasti elämäänsä. Ihminen voi käyttää suuren määrän energiaansa joidenkin kompleksin torjuntaan, joka ei ole hänen etunsa mukaista. Ja silti ne tulevat mielen näyttämöllemme epätoivottuina yllättävinä vieraina.  Tällöin neuroottinen ihminen (nykyään psykologiassa vähemmän käytetty käsite, Treenaaja kuitenkin pitää siitä) samaistuu kompleksiinsa. Hän ei huomaa, että hänen egonsa on kompleksin monologin valloittama. Yksilöityvä ihminen kykenee yhteistyöhön kompleksiensa kanssa.

Ihmisen itseohjautuvuus ja luovuus lisääntyy, kun hän oppii erottamaan kompleksinsa, tutustuu arkkityyppeihinsä ja hän uskaltaa rikkoa vanhoja ihmisenä olemisen rajojansa. Treenaajan kielellä ihminen löytää mielenteatterinsa esiintyjät.  Tällöin ihminen eheytyessään päästää irti vanhoista kaunoista, vihoista ja pettymyksistä ja hän siirtyy elämään tyytyväistä nykyhetkeä. Toisin sanoin sama:  Mielenteatteriin tutustuminen merkitsee sitä, että ihminen luovan itsetutkiskelun kautta tulee entistä tietoisemmaksi omaa elämäänsä rajoittavista uskomusjärjestelmistä. Hän kykenee näkemään itsensä entistä realistisemmin ja hän kykenee antamaan itselleen anteeksi oman epätäydellisyytensä.

Moni kai luontaisesti haluaisi elää turvallisessa, hallitussa ja muuttumattomassa ympäristössä. Mielihyvää neuroottisesti ylikorostava kulttuurimme ikään kuin yrittää kieltää meiltä mahdollisuuden tutustua pimeään ja ikävään puoleemme. Sen sijaan se on syöttänyt meille jo tuttipulloikäisestä lähtien tunteensiirron materiaan (rikkausunelma) ja se yrittää usuttaa meitä  jatkuvaan mielihyvän tavoitteluun. Ehkä siksi moni voi huonosti ja jotkut yrittävät päästä laajentuneeseen tietoisuuteen huumeitten tai muitten ”oikoteitten” kautta. Treenaaja uskoo, että kemiallista oikotietä laajentuneeseen tietoisuuteen ei ole olemassa. Takertuminen tällaiseen mielihyväelämään voi pahimmillaan varastaa ihmiseltä tilaisuuden luonnolliseen ymmärryksen lisääntymiseen ja luovuuteen.

Andrew Samuelsin mukaan (The plural Psyche 1989) mukaan syvyyspsykologiassa on monia suuntauksia, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Jokaisella tällaisella teorialla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Ekleetikko yhdistää eri näkemysten näkemyksiä, mutta hän samalla mitätöi ristiriitaisia osia kustakin kokonaisuudesta. Treenaja on pyrkinyt auttamaan Emäntää löytämään ja Samuelsin kuvaaman pluralistisen suhteen syvyyspsykologisiin näkemyksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee nousemaan ristiriitaisten näkemyksien voimalla uusille ymmärryksen tasoille. Pluralisessa suhteessa todellisuuteen oleva ihminen ei pelkää ristiriitoja, vaan leikkii näkemysten välisillä nahisteluilla, vaikkapa improvisoidussa sisäisessä teatterinäytelmässä. Tällöin hän kykenee saavuttamaan itsessään todellista uutta ymmärrystä.

Jungin perinteeseen nojaten, länsimainen ihminen on jäänyt jumiin tietoisuuden kehityksen ego-keskeiseen vaiheeseen, jossa ihminen torjuu tiedostamattoman osan itseään ja hylkää sisäisen lapsensa, aidon itseytensä. Ihminen on takertuneena tietoisen egonsa eri mielentiloihin, ja luulee niiden olevan sama kuin hänen itseytensä. Tällainen ihminen pelkää paniikinomaisesti ristiriitoja ja hän haluaa hallita elämäänsä mahdollisimman hyvin.  Treenaaja miettii, että samoin kuin jollakin yksittäisellä ihmisellä voi olla ”kontrollifriikki” mielentila, joka pyrkii hallitsemaan omaa ja muitten elämää, myös yhteiskuntaa voi johtaa ”kontrollifriikki” kollektiivinen kulttuurinen tietoisuus. Tämä hallintaan pyrkivä kulttuuri pyrkii järjellään johtamaan kaikkea numeroin ja määrällisin mittarein, vaikka elämää ei voi koskaan hallita, ainakaan Emännän mielestä.  Treenaaja on samaa mieltä Emäntänsä kanssa: Voimme ainoastaan ohjata elämäämme. Elämä on aivan liian salaperäistä ja satunnaista, jota sitä voisi hallita. Treenaaja väittää, että todellisuudessa ihminen ei koskaan ratkaise ongelmiaan, vaan yksilöityvä ihminen löytää koko elämänsä ajan uusia mahdollisia todellisuuksia, joiden avulla hän voi löytää uutta näkökulmaa menneisyyteensä.

On muuten kiintoisaa, että Jung piti arkkityyppikomplekseja nimenomaan kehon ja mielen välisenä siltana. Mielentilani eivät siis ole pelkästään emootioilla latautuneita komplekseja, vaan niillä on oma fyysinen vastineensa kehossamme. Tämä ajatus on hypnoterapeutin helppo sulattaa. Siksi siis tukahdutetut eheyttämättömät mielentilamme saattavat ilmetä kehollisina oireina. Torjuttu minuuden osa voi tuottaa vaikkapa päänsärkyä tai edistää jonkun geneettisen sairauden puhkeamista.

Hypnoterapeutti Ernest Lawrence Rossi korostaa, että näennäinen tietoisuuden jatkuvuus ja yhtenäisyys on vahingollinen illuusio, joka johtuu pelkästään niistä assosiatiivisista yhteyksistä, joita mielessämme on suhteessa meneillään olevaan ihmisen ulkopuoliseen keskusteluun tai tehtävään. Jos näitä assosiatiivisia yhteyksiä ei olisi, olisi mielemme täysin sirpaleinen. Rossi ei puhu Jungin tavoin komplekseista vaan hän puhuu tilasidonnaisesta muistista. Treenaajan mielentilat edustavat siis oikeastaan jungilaisia komplekseja, tai Rossin käsittein, tilasidonnaista muistia. Luovat hetket ovat hetkiä, joissa ihminen kykenee löytämään mielenosien välille uusia ja mielenkiintoisia ymmärrystä laajentavia assosiaatioita. Tämä uuden luominen tapahtuu siten, että mielikuvitukselle annetta täysin vapaa kenttä.

Ihmisen tilasidonnaiselle muistille voi antaa fantasian kautta visuaalisia muotoja piirtäen ja/tai antamalla niille muotoja sanojen tai musiikin kautta. Olennaista on, että tilat on saatettava dialektiseen leikkiin. Tilasidonnaisen muistimme voidaan laajentaa tilasidonnaiseksi oppimiseksi, jolloin henkilö tieten tahtoen luo itseen uusia maailmankuvia omaavia mielentiloja uuden oivalluksen välineeksi.

Usein tällaisten Siirtolan Emännän kaltaisten keski-ikäisten ongelma on, että he luulevat saavuttaneensa elämässään ymmärryksen, johon he takertuvat loppuiäksi kiinni. He erehtyvät luulemaan, että heidän todellisuudesta löytämänsä näkökulma on ikuisesti oikea ja muuttumaton. He torjuvat tilasidonnaista muistiansa ja uudet mahdolliset tilansa, jotka voisivat antaa avaimet uudelle ymmärrykselle. Oikeastaan tämä Emännän mielentilojen dialektiikka on siinä mielessä äärimmäisen mielenkiintoinen oivalluksen väline, että rakentamalla itselle uusia mielentiloja, ihminen voi olla hyvin konkreettisesti ikuisesti muuttuva prosessi. Emäntä onkin synnyttänyt jo yhden uuden altertilan tänä syksynä. Hän on aika matkailua harrastava Alice Spoof.

Nuoruutta ihannoiva kaiken välineellistävä kulttuurimme halveksii ikääntymistä. Arvostamme irrallista integroitumatonta pirstoutunutta tietoa, millä on tuhoisat seurauksensa. Mielestäni tämä on osoitus primitiivisestä kypsymättömästä ja eheytymättömästä defensiivisestä, puolustukseen itsensä hukuttavasta, kulttuurista. Tieteellistekninen kehitys on edistynyt, mutta viisautemme on taantunut. Jung huomautti, että länsimainen kulttuuri on barbaarinen.  Tämä nuoruuden ihannointi on outoa siinä mielessä, mitä merkitsee symbolisesti lakastuminen. Jungilaisen Shindoa Bolenin mukaan lakastuva kasvi tuottaa siemenet. Siemenet ovat tiedon ja viisauden kantajia, ne on niitä välttämättömiä raaka-aineita joita tulevaisuudessa tarvitaan. Ikääntyvät ihmiset voivat olla integroituneen viisauden siementen aarreaitta.

Paras oikotie syvempään elämän oivallukseen voi löytyä kuuntelemalla viisaita vanhoja ihmisiä. Yksilöitymisprosessissamme tämä lakastuminen voi tarkoittaa sitä vaihetta, jossa ihminen saavuttaa oman olemuksensa ytimen. Hän huomaa tyytyväisenä ja levollisena saattavansa päätökseen sen tehtävän, joka hänen ainutlaatuiselle elämällensä on tarkoitettu. Siirtolan Emäntä on monet kerrat sanonut, että parasta mitä hänen elämässään on tapahtunut, on ikääntyminen.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s