Moniminuuteni peilinä Carl Jung nr. 13

(Treenaaja, hypnoterapeutti Anna,  jatkaa blogissaan Siirtolan Emännän ja Carl Jungin piilotajunnan kohtaamisprosessien keskinäistä vertailua.)

Maailmaan juurtumisesta

Äkilliset muutokset ihmiskunnan historiassa johdetaan tavallisesti ulkoisista syistä tapahtuneiksi. Minusta näyttää kuitenkin siltä, että ulkoiset olosuhteet ovat ihmisten uuden maailmaan asennoitumisen tavan kautta syntyneita sattumuksia. Ne ovat pitkään muhineet kollektiivisessa tiedostamattomassa, ennen kuin ne manifestoituvat. Kollektiivisen tiedostamattoman sisällöt on tukahdutettu sosiaalisissa, poliittisissa ja uskonnollisissa olosuhteissa, ja kun ne tarpeeksi pitkään kasaantuvat, alkavat niiden sisällöt yhtäkkiä aktivoitua. Jotkut yksilöt ovat intuitiivisesti erityisen lahjakkaita tiedostamaan, minkälaisia muutoksia on tapahtumassa, ja nämä yksilöt kykenevät kääntämään tiedostamattomasta nousevan muutoksen kielen avulla kommunikoituviksi. Tämän jälkeen uudet ideat leviävät nopeasti, koska samansuuntaisia ajatuksia on jo pitkään muhinut muiden ihmisten syvissä mielenosissa. Yleinen valmius näiden ideoiden vastaanottaminen on noussut, vaikkakin toisissa piireissä uudet ideat saattavat kohdata väkivaltaista vastusta. Uudet ajatukset eivät ole pelkästään vanhan ajattelutavan vihollisia. Ne voivat näyttäytyä usein muodoltaan sellaisina, että niitä on vaikea hyväksyä. – Carl Jung :The Psychological Foundations of Belief in Spirits, CW 8

Jungin mukaan suurin osa ihmisiä pelkää hiljaisuutta, koska juuri hiljaisuudessa ihminen joutuu kohtamaan oman tiedostamattoman mielensä. Hiljaisuus auttaa meitä avaamaan silmämme näkemään, kuinka ihmisluonnon todellinen ansio rakentuu sille, kuinka hyvin hän toteuttaa omaa ainutkertaista ihmisluontoaan. Jungin mielestä hänen elämässä maailmassa eheät ihmiset olivat poikkeuksia. Suuri osa koulutetuista ihmisistä oli  jo hänen aikanaan pirstoutuneita persoonia, joiden ponnistelut keskittyvät erilaisiin sijaistoimintoihin eikä aitoon hyvän tekemiseen. Treenaajan mielestä Jungin ajatukset ovat entistä ajankohtaisempia tänä päivänä.  (Psychology of Religion CW11).

Massaihmiset eivät valitse itse omaa elämänsä polkua, vaan sovinnaisuudet ovat valinneet heidät toteuttamaan niiden tahtoa. Tässä pelissä hävijänä on ihmisen yksilöllinen minuus ja seurauksena on tunteiden siirto tai muiden puolustusmekanismien aktivoituminen. Tavanomainen massaihminen ei ole Jungin mukaan aito “itseys”. Hän on massaa ja pieni partikkeli massassa. Hän on kollektiivinen vai niin vähässä määrin, ettei hän ole varma edes omasta egostaan. Tämä on syy, miksi hän on kautta aikoihin tarvinnut muodonmuutosmysteerioita, jotka ovat muuttaneet hänet joksikin ja samalla pelastaneet hänet eläimellisestä kollektiivisesta psyykkeeltään. Tällainen oleminen ei puolestaan ole mitään muuta kuin lajitelma erilaisia näytöksiä. (Psychology and Alchemy CW 12 ).

Treenaaja on samaa mieltä Olavi Moilasen (2008, Totuus on unissa, saduissa ja tarinoissa)  kanssa siitä, että on sääli, että tieteet torjuvat ymmärtämättömyyttäään rikkaan ”henkien” mielikuvatodellisuuden. Treenaajalle nämä henget eivät ole mitään mystisisiä ”paranormaaleja” henkiä, vaan ne merkitsevät arkkityyppisiä mielentilojani, tunnepitoisia mielleyhtymäkomplekseja. Moilanen kirjoittaa, että järki on hyvin kapea jäänne henkien valtavasta viisaudesta. Ja hän jatkaa ”Järjen ja rationaalisuuden henki on ykisinkertainen ja sokea elämän mielikuvitukselliselle rikkaudelle”. Myös Treenaajalle kapea-alainen tieteellinen rationaalisuus edustaa vain yhtä arkkityyppisen viisauden muotoa. Viime vuosisadat olemme eläneet järjen arkkityyppien ylivaltaa. Jotta Emäntä pystyi eheytymään, täytyi hänen uskaltaa antautua erilaisten arkkityyppiensä ja kompleksiensa vietäväksi, Jungin sanoin, ihmisen täytyy uskaltaa heittäytyä aktiivisen mielikuvituksen kuljettamaksi itseydeksi. Prosessissaan hän ei siis esitä mitään yksittäistä mielentilaansa, vaan hän antautuu luovassa prosessissaan mieliyhtymiensä uusien spontaanien leikkien vietäväksi. Tässä prosessissaan hän ei koe aktivoivansa vain pelkästään vanhaa sisällä olevaa unohtunutta tietoa, vaan mielleyhtymien dialketiikka vaikuttaisi synnyttävän myös todellista uutta oivallusta.

Jung korostaa, että Valistuksen ja Ranskan vallankumouksen jälkeinen skeptisimi ja rationalismi, järjen ylikorostaminen, tukahduttivat 1800-luvulla irrationaalisuuden ja uskonnolliset näkemykset, mikä johti 1900-luvulla puhjenneisiin maailmansotiin. (Punainen Kirja/Suni Shamdasani). Jung kehoitti ihmisiä ja koko kulttuuria hyväksymään elämän irrationaaliset voimat tai muuten ne voivat syöksähtää väkivaltaisina tunteensiirtoina kohdistuen yksittäisiin viattomiin ihmisiin, ihmisryhmiin tai kokonaisiin kansakuntiin.

Ihminen, joka ei ole tietoinen itsestään, toimii siis sokeasti luottaen sovinnaisuuksien tuottamaan vaistoonsa. Tällainen ihminen ei todennäköisesti saavuta kokemuksellista yhteyttä omaan itseensä eikä ihmiskunnan viisausperinteeseen. Tällöin tätä yksilöitymätöntä ihmistä pitää pilkkanaan illuusio, jossa hän näkee kaiken psyykensä salaisen, mistä hän ei ole itsessään tietoinen, tunteen siirtona naapuriin, työtoveriin tai vaikkapa maahanmuuttajaan. Vierasmaalaisten pelko on heijastus omasta varjosta, jossa ihminen ei kykene kohtaamaan itsessään olevaa vierautta.

Jungin mukaan vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat länsimaissa sekoittaneet individuaation ja individualismin toisiinsa. Indivudalismi korostaa ihmisen ominaispiirteitä ja niiden ilmaisua, mutta se ei ota huomioon ihmisyyden yhteisöllisiä velvotteita. Individuaatio tarkoittaa nimenomaan kollektiivisten laatumääreiden toteutumista, jossa ihmisen yksilölliset ominaisuudet palvelevat yhteisön parasta. Treenaajan mielestä tämän päivän yhteiskunta ei riittävästi kannusta ihmistä puhkeamaan ”kukkaan”, eli ei tue prosessia, jossa ihminen löytäisi omat yksilölliset henkilökohtaiset parhaat ominaisuutensa, jotka sitten ohjautuisivat palvelemaan parhaalla mahdollisella tavalla yhteisöä. Tiedeusko painostaa ihmistä ajattelemaan vain tieteellisesti ”oikeita” ajatuksia, mikä prosessi on vienyt ihmiseltä hänen luovuuden ja itseohjautuvuuden. Vaatii rohkeutta kulkea omaa tietään. Siksi kai monien juurettomien tämän päivän massaihmisen individualistiset ponnistelut keskittyvät edelleen ensisijaisesti omien aineellisten individualististen pyyteiden toteuttamiseen.

Emäntä kokee nykyään myönteistä yksinäisyyttä, jolloin hän kaupungissa kaiken hälinän ja hulinan keskellä tuntee omaavansa itseä suojaavan kuoren, jolloin kiire ja hektinen elämä ei tartu itseen samaan tapaan kuin aikaisemmin. Hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi, kun hän katsoo kiireisiä ihmisiä helsinkiläisessä supermarketissa tai kun hän näkee ihmisiä juoksemassa busseihin tai palavereihin. Paradoksaalisesti hän siis koki aikaisemmin olevansa osa järjestelmää, mutta hän koki olevansa ahdistunut, koditon ja yksinäinen ihminen kaiken ihmis-, tavara ja aktiviteettipaljouden keskellä. Nykyään puolestaan hän kokee myönteistä yksinäisyyttä, koska hän juurruttanut itsensä oman sisäisen todellisuutensa kautta maailmaan. Emäntä on löytänyt kotinsa, joka ei ole paikka jossain reaalitodellisuudessa, vaan se on mielleyhtymien tasapainoinen tila.

Ehkä Emännän ystävien ja läheistensä määrä on karsiintunut, mutta hän on löytänyt runsaan määrän sydänystäviä jo edesmenneistä kirjallisista hahmoista, kirjailijoista ja filosofeista. Joistakin heistä on tullut Emännän arkkityyppisiä oppaita, jotka ovat aktivoineet uusia arkkityyppisiä mielentiloja eli mielleyhtymiä hänen sisällään. Ahdistava yksinäisyys ihmisten keskellä on Emännältä kadonnut, ja sen tilalle on kasvaneet juuret.

Kollektiivisessa tietoistamattomassa sijaitsee ihmismielen aarreaitta. Kun ihmisen minuuden keskus siirtyy egon tilojen ulkopuolelle, juurtuu ihminen maailmaan. Treenaaja ajattelee, että tällöin ihmisestä tulee samalla parempi oman sisäisen teatterinsa ohjaaja: Hän tunnistaa helpommin tilanteeseen sopimattoman mielenosan mellastuksen mielennäyttämöllä.  Pikku riitä miehen kanssa voi aktivoida Emännässä esiin  ”kiukuttelevan Tyttösen” tai ”masentuneen Rouva Otsarypyn” esiin. Mutta kun Emäntä tunnistaa arkkityyppisen mellastajansa, pystyy hän helpommin valitsemaan tilanteeseen sopivamman mielentilan. Riita saattaa näin parhaassa tapauksessa päättyä nauruun.

Treenaaja on ollut huomaavinaan, että Emännän ajantaju on muuttunut, koska sisäavaruudessa seikkaillessa eivät päde samanlaiset aika- ja tilaulottuvuudet kuin reaalielämässä. Jungin sanoin sama: Individuoituva ihminen ei sulje itseään maailman ulkopuolelle vaan kerää maailman ihmisen sisään itseensä (On the nature of Psyche, CW8). Vielä toisin sanottuna sama; jokainen, joka tulee tietoiseksi edes pienestä osasta tiedostamatonta, joutuu yksinäisyyteen, irti ajastansa ja yhteisöstänsä. Tämä irtautuminen, individuoituminen, on kuitenkin myönteistä kokemuksellista yksinäisyyttä. Mielenkiintoista sinänsä, että Emännällä on tapahtunut juuri näin. Omassa yksilöitymisprosessissaan Emäntä on muuttunut enemmän itsekseen viihtyväksi, mutta häneltä on kadonnut yksinäisyyden ja ahdistuksen kokemukset, koska hän tuntee nyt olevansa paremmin juurtuneensa maailmaan. Hän kokee liittäneensä itseensä takaisin osiansa, joita hän oli väheksynyt, hävennyt tai kadottanut itsestään elämän polkunsa aikana. Tämä osien hukkaaminen selittyy luultavammin vanhempien ja yhteisön normatiivisista paineista. Tämä Emännän juurtuminen edistyi aimo harppauksen Treenaajan auttamana itseanalyysin avulla, kokemuksellista sisäistä teatteria hyväksi käyttäen.

Kun Emäntä on oivaltanut länsimaisen kulttuurin nurjat puolet, ja oman yhteytensä kollektiivisen tiedostamattoman luovaan lähteeseen, omaan arkkityyppiseen sisäiseen teatteriinsa,  on tämä puolestaan saanut hänet voimaan paremmin. Hänen kokemuksensa omasta masennuksestaan ei siis pelkästään ollut sellainen, että hän voisi katsoa sen pelkästään henkilökohtaiseksi ongelmaksi. Kulttuurimme ja sen käytäntöjen kritiikitön vastaanottaminen voi aiheuttaa ihmisessä psyykkistä pahoinvointia, joka on täysin normaalia. Tällöin voi ihminen eheytyä, kun hän uskaltaa sanoutua irti vallitsevista normatiivisista rooleista; omien vanhempiensa ja tieteellisten auktoriteettien luomien rajoittuneiden mielleyhtymien ylivallasta.  Itseohjautuvuus Treenaajan mielestä tarkoittaa juuri sitä, että ihminen  antautuu aktiivisesti omien mielleyhtymiensä kuljetettavaksi, mutta hän kykenee omalla tietoisuudellaan heijastamaan kriitisesti syntyneitä uusia assosiaatioita.

Tiede on patriakaalisen autoritaarisen uskonnon jatke, jonka kilteiksi tyttäriksi ja pojiksi yhteiskunta meidät kasvattaa. Emäntä ainakin koki vuosikymmenet olleensa ikään kuin vieraiden voimien vallassa, jolloin hän ei voinut toteuttaa aitoa omaa itseyttään. Hänen oli tunnistettava auktoriteettien (vanhempien, opettajien) hänen sisäänsä jättämät emootiot, voidakseen luopua niistä. Tässä prosessissa paradoksaallisesti hänellä oli useita hyviä opettajia, hypnoterapeutteja ja myös vähitellen yhä enemmän sisäisiä arkkityyppisiä opastajia.

Emäntä siis oivalsi sen saman asian, minkä monet muutkin onneksi tuntuvat tänä päivänä oivaltaneen. Kaupungin häly, kauppojen tavarapaljous ja medioiden tuottama informaatiotulva kilpailuineen ja saippuaooperoineen kääntävät huomiomme ulospäin, jottei meidän tarvitsi vain kohdata omaa itseämme. On pelottavaa kohdata omat ahdistuksensa ja pelkonsa. Luulemme pystyvämme hukuttamaan ne hälyyn, jatkuvaan kiireeseen ja tavarakasoihin. Tiedostamattomien kompleksiemme torjunta käy kuitenkin monelle päivittäin yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi, katujen porttikongeissa, yksinäisyydessä ja pimeissä puistoissa kun väijyvät ilkeät varjomme. Silti juuri näiden pelottavien mielikuviemme kautta, voimme löytää aidon eheän itseytemme ja saamme mahdollisuuden juurtua maailmaan. Emäntä kuvaa tätä kokemusta siten, että kohtaamalla ikävät osansa, vastakohtaisuuksien voimalla, hän löysi vihdoin henkisen kotinsa. Sitä ennen hän oli kulkenut monta kymmentä vuotta vieraana ja kodittomana kulkijana maailmassa. Mikä parasta, Emännän koti vaikuttaisi kulkevan tätä nykyä aina hänen matkassaan. On siis hyvää yksinäisyyttä, jonka voimme kokea sen jälkeen kun olemme kohdanneet varjomme ja pahaa yksinäisyyttä, joka johtuu esimerkiksi siitä, ettemme ole kohdanneet varjojamme. Koti tässä yhtedessä symbolisoi Emänälle itseyttä; löytääkseen aidon itseytensä, ihminen joutuu ensin kadottamaan minuutensa.

Jungin mukaan kollektiivinen ongelma, jota ei tunnisteta sellaiseksi, ilmaantuu henkilökohtaisena ongelmana, ja monasti tällöin voi näyttää siltä, että kyseisen henkilön psyykeessä on jotakin poissa tolaltaan. Tämä on totta: henkilökohtainen ”sfääri” on todella tällöin häiriintynyt, mutta tämä häiriintyminen ei ole ensisijaista, vaan toisssijaista. Se on seurausta ympäristöstä, joka ei anna tukea yksilöitymiseen kyseiselle yksilölle. Tällaisen häiriön syytä ei tulisi etsiä ihmisen henkilökohtaisesta todellisuudesta, vaan pikemminkin kollektiivisesta yhteisöllisestä tilanteesta. Psykoterapia ottaa tämän asian aivan liian vähän huomioon. (Jung – Ajatuksia, Unia, Heijastuksia) Nykyinen kulttuurimme tuppaa siirtämään primaarisesti yhteiskunnalliset ja yhteisölliset ongelmat yksilöiden kannettavaksi.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s