Pyhä Henki, Carl Jung ja meditaatio

Annalla on herännyt kiinnostus tätä ihmeellistä Pyhää Henkeä kohtaan. Hän on nimittäin oivaltanut, että kristillisessä perinteessä meditaatio on jonkinlaista Pyhän Hengen aktiivista toimintaa, joka ehkäpä auttaa ihmistä kohtaamaan Jumalan. Jospa juuri sen avulla tapahtuu tämä “viinin muuttuminen vedeksi”?

Anna kysyykin Emännältä teemaan liittyvän kysymyksen: “Emäntä, kirjoitako tekstejäsi Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena? Ja jos kirjoitat, niin mitä sillä oikein tarkoitat?”.

“Joskus kirjoitan. Joskus en,” aloittaa Emäntä. “Pyhä Henki kun ei tule silloin, kun sitä kutsutaan, vaan se tulee, jos sitä sattuu sellainen huvittamaan. Hän ei ole siis meidän kontrollimme tai halujemme alainen, vaan me olemme hänen kontrollinsa alaisia. En voi manipuloida Pyhää Henkeä auttamaan kirjoittamisessa. Hän tulee, jos on tullakseen. Joskus kirjoittamiseni on siis rationaalista, egon ohjaamaa, ja välillä huomaan spontaanisti tipahtavani syvempiin tietoisuuden tiedostamattomiin tilohin, ja vasta jälkeen päin tajuan, että kirjoittamistani on ohjannut joku muu kuin egoni. Juuri tällöin epäilen, että Pyhällä Hengellä on näppinsä pelissä. Luulen muuten, että varsinkin suuret taiteilijat ovat olleet tekemäsissä tämän Hengen kanssa. Se on luova tila, jossa itseys vaikuttaisi siirtyvän Hengen instrumentiksi. Tämän tilan voivat saavuttaa taiteen edustajat. Esimerkiksi muusikot voivat luoda musiikkiansa Pyhän Hengen vaikutuksenalaisina ja kuuntelijat voivat sitä kokemusta sitten jakaa. Spontaani kirjoittamisprosessi mielenteatterissani on käsitykseni mukaan hetkittäin “Pyhän Hengen” kautta toimimista. Tällöin parhaimmillani saavutan kirjoittamiseni kautta meditatiivisimpia syviä tiloja, joissa irtaudun egostani.

”Niinpä. Ja tämähän on juuri tyypillistä meditaatiolle. Siis tämä egosta irtaantuminen,” oivaltaa Anna.

Emäntä jatkaa puheenvuoroaan: ”Yhteistä Pyhän Hengen kokemuksille on, että ihminen ikäänkuin tuntee tässä hetkessä ikuisuuden. Se on äärimmäisen vapauttava ja voimaannuttava kokemus!”

Siirtolan Emäntä on huomannut, että hän yhdistelee, Jungin tapaan, omaa kokemusperäistä tietoansa filosofiaan ja teologiaan aktiivisen mielikuvituksensa avulla. Siksi hän päättääkin kysyä Annalta erään Jungin ajatuksiin liittyvän kysymyksen:“Entä Jung? Sinähän olet lukenut paljon hänen tekstejään. Mitä mieltä hän oli Pyhästä Hengestä?”

“Hmm… Jungin kirja “Psychology and Western Religion” ei ole kirja helpoimmasta päästä,” aloittaa Anna. “Sain kirjasta kuitenkin sellaisen käsityksen, että Jungin Pyhä Henki eroaa Isästä ja Pojasta siinä, että se ei ole kiinteä abstraktio, vaan se on toimintaa. Se on jotakin feminiinistä. Se on luovuutta, salaperäisyyttä, maailmankaikkeutta syleilevää lämmintä rakkaudellista toimintaa. Ruumiin viisautta. Pyhän Hengen toiminta on elämän pyhyyden paljastumista. Pyhän Hengen toiminta oli kai Jungille eräänlaista tiedostamattoman mielenosan luovaa spontaania reflektiota. Tämän oman rationaalisen tahdon ulkopuolisen toiminnan kautta ihminen voi onnistua tekemään tiedostamatonta tietoiseksi. Pyhä Henki oli kai Jungille jonkinlainen Jumalan tahdon ilmentymä. Se on kuin lähteestä pulppuavaa vettä, joka muuttuu viiniksi. Pyhä Henki ei siis ole ihmismielen kognitiivinen tahdonalainen tietoinen toiminto. Se on jotakin, jota ei voi tietoisesti mietiskellä, mutta mietiskelyssä lähteestä pulppuavan veden voi onnistua Pyhän Hengen avulla muuttamaan muodoksi; sanoiksi, säveliksi, liikkeeksi, kuviksi tai konkreettisiksi egosta riippumattomiksi teoiksi. Arjen kauneudeksi. Tervelliseksi viiniksi, joka humalluttaa meidät ilman alkoholin ja huumeiden sivuvaikutuksia. Se on kaikesta rationaalista irrottautumista, irti päästämistä. ”

“Ei hullummin ajateltu,” toteaa tähän Emäntä. “Ajattelen nimittäi niin, että aito ihmisen ääni, ei ole jotakin, jonka hän on oppinut muilta. Sen sijaan se pulppuaa jostakin syvemmältä, jostakin itseä laajemmasta yhteisestä tiedostamattomasta aineksesta, itseä suuremmasta ymmärryksestä.”

Anna jakaa omaa käsitystään Pyhästä Hengestä: “Olen samaa mieltä kanssasi, Emäntä. Syväpsykologisesti käsitän Pyhän Hengen niin, että kasvaakseen aidoksi itseydekseen, ihmisen täytyy saada kokea isän ehdoitta tapahtuva hyväksyminen. Minun on saatava kokea se, että olen rakastettava sellaisena kuin olen, vikoineni, varjoineni. Jos oikealta isältä emme ole saaneet tätä rakkautta, täytyy meidän löytää jostain tämä kokemus ja se kokemus voi lähteä hyväksyvästä Taivaan Isästä. Tämä ehdoitta saatu suurempi rakkaus mahdollistaa meissä Pyhän Hengen paljastumisen.

Emäntä nyökkää ja sanoo: ”Vain rakastettuna ollut voi rakastaa. Kuka mahtoi näin sanoakkaan? Kristinuskossa vaikuttaa olevan käsittämätön määrä mytologista sukupolvet ylittävää viisautta. Kerroppas Treenaajani vielä tarkemmin, miten ajattelet Pyhän Hengen toimivan meditaatiossa?”

Anna hetken aikaa näyttää mietteiliäältä ja vastaa: “Uskon, että saavutamme kosketuksen Jumalan valtakuntaan vain Pyhän Hengen avulla, siis näin silloin, kun käytämme kristillisiä käsitteitä, esimerkiksi buddhalainen määrittelee nämä käsitteet täysin omalla laillaan. Kristillisyydessä mietiskellen, meditoiden, voimme saavuttaa tämän Pyhän Hengen kosketuksen, ja sen kautta voimme tuntea Toiseuden kasvot ja meistä voi tulla autenttisia itsejämme. Aito lähimmäisen rakkaus pulppuaa kristillisesssä meditaatiossa juuri tästä Pyhän Hengen lähteestä. Kaikki itsekkäät pyyteet, kuten ihmisen kokemus itsestä toista parempana ihmisenä, statussymbolit, kunnianhimomme, tittelit, kaikki ne ovat egostamme lähtöisin. Egollamme on pohjaton tarve päteä ja tulla hyväksytyksi normatiivisessa todellisuudessa. Niin kauan kun ihminen ei itse hyväksy itseään kokonaisena, “syntisensenä” heikkouksiineen kaikkineen, kerjäämme egollemme hyväskyntää muilta. Esitämme kilttiä, parempaa kuin mitä olemme. Tai sitten yritämme toteuttaa jotain varjomme ohjaamaa sankarimyyttiä, kun emme näe aidointa sisintämme.”

Anna esittää Emännälle vielä yhden kysymyksen: “Tiedätkö, Emäntä muuten, eroaako kristillinen meditaatio jotenkin näistä itämaisista meditaatioperinteistä? Minusta ainakin tuntuu siltä, että näillä perinteillä on selkeitä eroja.”

“Olen pohtinut tätä kysymystä paljon,” aloittaa Emäntä vastauksensa. “Minulla on sellainen käsitys, että kirjoittaen tapahtuva meditaatio edustaa pikemminkin kristillistä länsimaista perinnettä kuin buddhalaista, koska täytämme mielenteatterissa mielemme aktiivisesti erilaisilla “pyhillä teksteillä” ja erilaisilla näkökulmilla. Buddhalainen puolestaan pikemminkin tyhjentää mielensä. Ja mehän täällä Katin pään sisällä emme täytä mieltämme suinkaan pelkästään Raamatun teksteillä, itseasiassa oikeastaan aika harvoin niillä. Sen sijaan täytämme mielemme kristillisestä perinteestä nousevalla filosofialla ja kaunokirjaalisuudella. Koko länsimainen kulttuuriperintömme on kristinuskon läpäisemää. Meille tämä kirjallisuus, siinä missä Raamattukin, edustavat Jumalan salattua viestintää. Viestiä Toiseudesta. Jumalahan ei suoraan ilmaise missään itseään vaan hänen kielensä on mielikuvia ja vertauskuvia. Hänen ajatuksiaan on kirjoitettu salattuina, tulkintoja edustavina viesteinä, joka paikkaan kulttuurissamme. Länsimainen kulttuuriperintö on kauttaaltaan kristinuskon läpäisemä.”

Anna jää miettimään, että tämä Emännän eri mielentilojen ja Pyhän Hengen yhteistyö vaikuttaisi parhaimmillaan muistuttavan sitä kirjoittamistapaa, josta jotkut puhuvat automaattisena kirjoittamisena. Tai meditatiivisena kirjoittamisena. Tästä automaattisesta kirjoittamisesta onkin kirjoitettu paljon tieteen historiassa. Annalla on siitä kokonainen kirjankin olemassa.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s