Sairaus ja muodonmuutos, osa 2

Englannin kielessä on suomen kielen ”henkisyydelle” ja ”hengellisyydelle” vain yksi sana: ”spirituality”. Treenaaja alkaa käyttää nyt selvyyden vuoksi koko ajan ”hengellisyyttä”, vaikkakin monissa tapauksissa hän voisi yhtä hyvin käyttää henkisyyttä. Hengellisyyden painopiste kun on enemmän juuri tässä henkilökohtaisessa kokemuksessa.

Hengellisyyden vaikutusta terveyteemme on tutkittu vuosikausia. Esimerkiksi professori Harold Koening Standfordin yliopistosta on tutkinut vuosikausia terveyden, hengellisyyden ja uskonnollisen vakaumuksen suhdetta. Hänen mukaansa ei ole epäilystäkään siitä, etteikö terve hengellisyys ja uskonnollisuus voisi olla vaikuttamassa myönteisesti terveyskäyttäytymiseemme ja kokonaisvaltaiseen parantumiseemme – eheytymiseemme. Treenaaja huomaa, että Suomessa tämä on vaiettu tabu. Harva lääkäri uskaltaa suureen äänen lähteä puhumaan ihmisen hengellisyydestä, koska pelkää riskeeraavansa asemansa luonnontieteellisessä hierarkiassa. Meillä näyttäisi sulavan tämä elämän materialistista puolta ylikorostava jäinen lääketiede hitaammin kuin muualla. Sen sijaan Amerikoissa alkaa olla jo runsain mitoin  ”ikuisuus lääketiedettä (aikakusi 3)” ja  ”kehomieli (aikakausi 2) ” lääketiedettä. Niitä opetetaan ja sovelletaan monissa lääketieteellisissä tiedekunnissa sekä  sairaaloissa.  Siellä integratiivinen lääketiede on päivän sana, mutta  toki edelleen perinteisellä länsimaisella lääketieteellä, aikakauden 1, lääketieteellä on oma ehdottoman tärkeä merkityksensä.

Valtarakenteiden purkaantumiseen kohdistuvaa muutosvastarintaa toki on, koska on selvää, että uuden aikakauden lääketieteessä myös vanhat asiantuntijuuteen rakentuneet kunniapallit menetetään. Suhde asiakkaaseen muuttuu tällöin ylhäältä tulevasta ”asiantuntijasta” dialogiseksi, tasavertaiseksi suhteeksi. Treenaajan mielestä tämä muutos heijastaa yleistä, globaalissa kulttuurissa meneillään olevaa, valtarakenteiden horisontaallistumista, kun vanhat vertikaaliset hierarkiset uskonnolliset ja materialistiselle maailmankatsomukselle rakentuneet valtarakenteet purkaantuvat.

Alan ”guru”, Larry Dossey korostaa moniuskonnollisuutta; kaikissa suurissa uskonnoissa on meitä eheyttäviä käytäntöjä. Tässä yhteydessä Treenaaja tahtoo vielä huomauttaa, että hänen mielestään autoritaarinen uskonnollisuus voi vahingoittaa ihmisiä. Siksi Siirtolan Emäntämmekin on intohimoinen oman ainutkertaisen hengellisen polkunsa yksinäinen kulkija. Hän ei kumartele uskonnollisia saatikka tieteellisiä auktoriteetteja, vaikkakin on heidän kanssaan mielellään dialogissa. Emäntä on kristinuskon ystävä, vaan hän käy mielellään dialogia myös muitten uskontojen kanssa. Yhtälailla hän on luonnontieteen ystävä, mutta samalla hän kunnioittaa myös muita tieteenfilosofisia ja muiden kulttuurien tiedon perinteitä.

Palatkaamme sivuraiteilta tähän Emännän ja Duffin sielun muodonmuutokseen. Heillä molemmilla ruumis alkoi sairastuttuaan elää sellaista elämää, joka ei ollut sen asukkaan toiveiden mukainen. Emännällä tämä ruumiin petturuus tuntui ehkä eniten intrapsyykkisellä hengellisyyden tasolla: hän tunsi pirstoutuvansa palasiksi, hän joutui ahdistavaan ja hämmentävään sekavien merkitysten sekä häpeän tilaan. Duff kuvaa tätä vertaistunnetta seuraavasti: ”Maailma oli yhtäkkiä täynnä mahdottomia tapahtumia, kummallisia kohtaamisia ja odottamattomia muodonmuutoksia…” Sekä Emäntä että Duff oivalsivat myöhemmin, että uusi syvempi ymmärrys eheyteen voi kulkea kaaoksen kautta.

Duff muistuttaa, että tätä tilaa ei pidä romantisoida, koska kaikki  kaoottisesta kokemuksestaan koskaan selviä, varsinkaan yksin. Se sisälsi nimittäin sekä Duffilla että Emännällä vihaa, inhoa ja pohjatonta alakuloa ja elämän merkityksettömyyttä. Duff kirjoittaa, että hän päätti prosessinsa siihen, että hän ”lakkasi valittamasta ja istahti kuonakasaansa”. Emäntä kuvaa puolestaan rinnakkaisprosessin siten, että hän katsoi suoraan oman pimeän kaupungin osansa inhottaviin asukkaisiin ja tunnusti ne osaksi itseään.

Tämän oman varjoisan puolensa kohtaamisen jälkeen molemmat naiset lähtivät yhdistämään itseensä vastakohtiaan, ja tällöin ikään kuin tässä ”pyhässä tilassa” vastakohdat kohtasivat toisensa ja tietoisuus lähti nousemaan uudelle ymmärryksen tasolle. Duffin sanoin: Kun sairaus tulee meihin, määrittelee se monasti meidät uudelleen, emmekä ole sairauden jälkeen enää entisellämme.

Treenaaja haluaisi oikeastaan tähän lisätä, että Siirtolan Emännän eheytymisprosessi lähti käyntiin oman sisäisen lapsen kohtaamisesta. Meissä jokaisessa onkin Treenaajan mielestä sisällämme leikkivä ja mielikuvituksekas lapsi, jonka ääni valitettavan usein on tukahdutettu. Normatiivinen kulttuurimme on ollut kylmän järjen laskelmoivaa kulttuuria, jossa meitä vaaditaan käyttäytymään ”aikuismaisesti” mikä tarkoittaa sitä että vaiennamme osiamme ja kumarramme materialististia asiantuntijoiden valtanormeja ja -ajatusrakennelmia.  Niistä on tullut monelle uusi jumalan ääni. Lapsen luovuus ja hänen leikillisyytensä edustavat minuuttamme tuhoavien ulkoisten voimien vastavoimaa.

Sisäinen lapsemme on ennakkoluuloton ja luova, ja hän on meissä kaikissa niin kauan kuin maailma, joskus kärsimyskin,  hänet meissä vaientaa. Tämä voi Treenaajan mielestä olla eräs keskeinen tekijä masennuksessamme ja sen leviämisessä kulovalkean tavoin. On mahtavaa nähdä vanhoja viisaita yksilöityneitä ihmisiä, joiden silmistä katsoo myös pieni lapsi. Tämän lapsen katseen olin näkevinäni jälleen eilen, ainoan alkuperäisen runonlaulajamme, Jussi Huovisen,  arkkityyppist mittasuhteet kasvattaneen viisaan miehen katseesta. Toki näin onnellisesti ei aina käy.  Sairaus voi runnella ruumiimme lisäksi myös tietoisuutemme. Oli miten oli, Treenaajan kokemusperäisen tiedon mukaan aika monella ihmisellä eheyttävä muutosprosessi lähtee liikkeelle juuri oman sisäisen lapsen kohtaamisesta ja hänen kuuntelemisestaan. Toki aikuisen on hyvä olla aikuinen, mutta se ei tarkoita sitä, että hänen tarvitsee tukahduttaa sisäinen lapsensa. Sisäinen lapsemme on mahtava potentiaali; hän on tärkeä osa kokonaisvaltaista viisauttamme. Hän on leikkivä,  ja siksi myös uusien todellisuuden näkökulmien avaajamme.

Sairaus voi vaikuttaa myös interpersonaalisesti. Ainakin Emäntä elää nykyään eristyneempää elämää kuin aikaisemmin. Toki hän on aktiivisesti työnsä ja vapaaehtoistyönsä kautta yhteisönsä elämässä, mutta hän tapaa ystäviään ja perhettään vähemmän kuin aikaisemmin. Emäntä siirtyi oikeastaan tällaiseen vapaaehtoiseen yksinäisyyteen. Hän kokee sen sijaan olevansa ”paikattoman” tietoisuuden (unlocal conciousness, collective conciousness) kautta yhteydessä ystäviinsä, luontoon, menneisiin sukupolviin ja koko maailmankaikkeuteen. Ja erityisesti rakkaimpiin läheisiinsä, joita hän tietysti yrittää tavata joka kuukausi myös reaalisesti.  Jotta Emäntä kykeni selvittämään kaoottisen päänsä, tai oikeastaan koko ruumiinsa, täytyi hänen siirtyä osittaiseen yksinäisyyteen. Treenaaja väittääkin, että Siirtolan Emäntä kykenisi nykyään elämään ihan luostarielämääkin, jos hänellä ei olisi Isäntää. (Sisäinen lapsi tähän huomauttaa, että sääliksi käy sitä luostaria, joka hajamielisen Emännän vastaan ottaisi).

Joskus sairautemme tai miksei muukin kriisimme vaikuttaa meihin siis siten, että meistä tulee ”hankalampia” ihmisiä. Ehkäpä juuri siksi, että sataamme kieltäytyä elämästä normatiivista elämää. Ennen nämä naiset olivat hävyttömiä Pohjan akkoja, harvahampaita. Niitä, jotka seisoivat portin päällä hajareisin, paljastaen häpynsä, kun miehet lähtivät sotaan. Tämä voi johtua siitä, että me hävyttömät naiset tulemme tietoiseksi omista aidoista tarpeistamme, mikä muuttuu poliittiseksi ja/tai hengelliseksi toiminnaksi. Sen jälkeen kun uskallamme paljastaa häpymme, meistä tulee vain maskuliinisten arvojen ohjaamassa maailmassa hävyttömiä. Henkilökohtainen on aina poliittista ja samalla myös hengellistä.

Monelle ihmiselle, ainakin Siirtolan Emännälle, elämän tarkoitus avautuu, kun hän onnistuu punomaan itsensä osaksi maailmankaikkeuden suurempaa tietoisuutta. Emäntä väittääkin, että suuri osa ihmisen tämän päivän ihmisen masennusta johtuu siitä, että ”järkevän” ihmisen ei sallita olevan ”hengellinen”.  Samalla tämä kylmä järki on varastanut meiltä elämämme tarkoituksen. Tämä ja monet muut tekijät synnyttävät pirstoutuneita ihmisiä. Näitä ihmisiä, jotka piilottavat rikkonaisen minuutensa erilaisten nimimerkkien taakse. Muutoksen tuulet taitavat onneksi jo puhaltaa tälläkin saralla!

1900-luku oli ihmiskunnan hengellinen jääkausi, mutta sillä oli varmasti omat historialliset perusteensa maailmanhistoriassa, kuten sodissa ja autoritaarisissa uskonnollisissa liikkeissä. Eheä ihminen on sopusoinnussa kaikkien osiensa kanssa. Hän hyväksyy todellisuuden moniarvoisuuden ja sen lukemattomat näkökulmat.   Hän tuntee osansa ja ottaa vastuun niistä. Hän kunnioittaa erilaisuutta. Hän on koherentti, monet eri puolensa tunteva minuus, joka juhlii monien eri kulttuurien ja uskontojen keskellä omaa rajallista minuuttaan ja sen samanaikaista rajattomuuttaan. Hän ymmärtää elämän paradoksaalisuuden.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s