Minua on niin moneksi – Kianta-opistolla, Suomussalmella, to 1.9. klo 18.00

Minua on niin moneksi – sisäinen teatteri luovuuden ja eheyden välineenä

Ajatus siitä, että elämä on tarina tai runo, ei ole uutta – ei edes kainuulaisen auringon alla. Elämän voi ajatella olevan myös monta muuta asiaa. Me kudomme kehdosta hautahan, me puramme, kudomme jälleen… Kirjavan kankaan lisäksi se voi olla orkesterimme soittama kaunis sinfonia, ainakin Eino Leinomme oli tätä mieltä. Mutta voisiko elämä olla myös näytelmä? Ehkä en olekaan minä, vaan minä olen me? Olen sisäiset roolihahmoni ja sen ohjaajan innoittama spontaani näytelmä.

Kirjallisuudessa esiintyy roppakaupalla kirjailijoita, jotka luovat kirjojaan erilaisten ”alteregojen” avulla. Otetaan esimerkiksi vaikkapa kirjailija Fjodor Dostojevski. Väitetään, että hänen pääteoksensa Karamazovin veljesten henkilöhahmot, Dimitri, Aljosa ja Ivan, olivat kirjalijansa itsensä alteregoja. Ehkä Dostojevskin elämä oli mm. Dimitrin, Aljosan ja Ivanin luoma, kirjailijan itsensä ohjaama näytelmä? On meillä suomalaisiakin kirjailijaesimerkkejä. Helsingin Sanomien menneen artikkelin mukaan Pirkko Saisio on multipersoona: finlandistikirjailija, kommarien kakara, ihmisoikeus- ja seta-aktivisti, näyttelijä, lesbovaimo, professori, taistolainen, äiti, näyttelijä, ohjaaja, poliittinen luopio ja tietääkseni osa hänen tiloistaan on uskovaisia.

Sairastuin viisi vuotta sitten rintasyöpään. Siihen asti elämäni oli ollut levonta ulkoista saippuaoopperaa. Kaksi avioeroa, syöpä ja jatkuvia henkisiä ja taloudellisia vaikeuksia. Olin siinä mielessä onnekas, että olin sairastumiseni aikaan terveydenhuollon henkilöstölle tarkoitetussa hypnoterapiakoulutuksessa, jossa minulle opetettiin minätilojen psykoterapiaa. Tässä suuntauksessa ajatellaan, että ihminen ei ole pelkästään yksi ”minä”, vaan hän on monta eri tilaa, minätilaa. Joissakin terapiamuodoissa näitä tiloja kutsutaan altertiloiksi, toisissa puolestaan alterminuuksiksi ja joissain perinteissä osapersooniksi.

Jotkut syöpätutkijat ovat sitä mieltä, että joskus syöpä voi kertoa tarinan ihmisen persoonan rakenteesta. Monen (ei kaikkien) syöpään sairastuneen ihmisen naamion takaa löytyy ihminen, joka ei elä omaa elämäänsä, vaan hän sen sijaan toteuttaa elämässään muiden unelmia. Hänen sisällään velloo tyhjyys, koska hän ei elä oman ohjaamaa elämää. Huomasin, että luomalla sisäisen teatterini, pystyin tutustumaan omiin ristiriitaisiin osiini, ja kykenin auttamaan sisäisen improvisoidun näytelmäni hahmoja tutustumaan toinen toisiinsa. Prosessin aikana huomasin irtautuvani entisestä oravanpyöräelämästäni. Aikaisempi elämäni oli ollut kummallista elämää, jossa toteutin ympäristöni minuun iskostamia arvoja ja visioita.

Minätilojen terapiassa ajatellaankin, että eheä minuus on minuus, joka tuntee oman sisäisen teatterinsa ja tällöin se kykenee luomaan niistä yhteistyökykyisen joukon. Heidän avullaan ihminen kykenee kirkastamaan oman elämänsä aitoja päämääriä ja hän pystyy lähtemään tarpomaan kohti oman elämänsä ainutkertaista, ajoittain kivistä polkua. Kun ihmisen tukahdutetut sisäiset roolihahmot pääsevät esille, poistuvat turhautumat ja kunkin ihmisen yksilöllinen luovuus aukeaa uudelle tasolle. Kummallisesti oman sisäisen teatterini improvisoidun näytelmä edistyessä huomasin, että ulkoinen saippuaoopperaelämäni oli muuttunut yksinkertaiseksi Siirtolan Emännän pieneksi elämäksi Kuumussa, Kuhmon pohjoisimmassa kylässä, aivan Suomussalmen rajalla. Aloin näkemään pienten, arkisten asioiden suurenmoisen arvon. Ulkoinen villi teatterini muutti muotoaan monimuotoiseksi sisäiseksi teatteriksi.

Jokainen meistä tuntee itsensä joskus ristiriitaiseksi ja hämmentyneeksi. Ajatelkaamme vaikkapa tilannetta, jossa Leenan tekee kamalasti mieli ulkomaille, mutta hän tietää, että tällöin joutuu luopumaan unelmoimastaan keittiöremontista. Leena joutuu tällöin tekemään valinnan, kumman altertilan mukaan hän toimii. Ehkä sen, joka haluaa ulkomaille vai sen joka haluaa mielummin tehdä keittiöremontin. Aina kun meillä on ristiriitainen olo, eri altertilamme pitävät ”kokoustaan”. Muuntamalla ristiriitaiset osasi sisäisen näytelmäsi hahmoiksi, voit lähteä tutustumisretkelle oman sisäisen teatterisi todellisuuteen.

Lapsi osaa leikkiä. Hänelle ei ole vieras ajatus, että hän on välillä äiti, välillä naapurin räksyttävä koira, joskus prinsessa ja toisinaan hirviö. Monella lapsella onkin mielikuvitusystäviä ja hän saattaa luontevasti olla minuudeltaan me-muotoinen minä, mutta me aikuiset opetamme hänet puhumaan minuudestaan yksikössä. Sisäinen teatteri merkitsee oikeastaan sitä, että uskallamme antaa jälleen mielikuvituksellemme tilaa. Meissä jokaisessa on sisällämme leikkivä lapsi.

Sisäiseen teatteriin tutustuminen on eräs tapa lisätä itsetuntemusta. Se on itsehoivaa ja oman luovuuden avaamista. Vain itsensä tunteva ihminen voi toteuttaa aidosti oman elämänsä päämääriä. Sisäiseen teatteriisi tutustumalla saatat löytää itsestäsi ulottuvuuksia. Jokainen ihminen on pohjimmiltaan luova ainutkertainen oma näytelmänsä. Näytelmän ohjaajana ihmisen on vain uskallettava nostaa ylös esirippu ja alkaa improvisoimaan. Hänen on kannustettava esille rohkeiden näyttelijöiden lisäksi ne hahmot, jotka ujoina istuvat piilossa takahuoneessa. Hän huomaa, että häntä onkin niin moneksi.

Kati Sarvela, emäntä, tietokirjalija, hammaslääkäri, hypnoterapeutti, kertoo lisää aiheesta Alvarisalissa Kianta-opistolla torstaina 1.9.2011 klo 18.00. Alustus, ”Sisäinen teatteri luovuuden ja eheyden välineenä”, antaa esimakua hänen vetämästään kansalaisopiston kurssista.

 

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s