SISÄINEN TEATTERI, osa 1 – Minua on niin moneksi

Treenaaja vetää Suomussalmen ja Kuhmon kansalaisopistoissa luovuus ja itsetuntemuskursseja, jonka materiaalia hän alkaa tuottamaan ja hän päätti jakaa materiaalin blogissaan näin virtuaalisesti. Täältä voit sinäkin, sisäisestä teatterista kiinnostunut, tutustua Treenaajan kurssin ”teoriapuolen” materiaaliin.Teoriapuolen lisäksi opettelemme kokemuksellisin menetelmin työstämään omaa menneisyyttämme ja tulevaisuuttamme.

JOHDANTO SISÄISEEN TEATTERIIN

Olen Treenaaja, Siirtolan Emäntä Kati Sarvelan hypnoterapeutti mielentila, osatila, altertila, minätila, egotila tai osapersoona – miksi tällaista tietoisuuden osaa kukin nyt sitten haluaa kutsua. Olen se osa Emäntää, joka on opiskellut hypnoterapiaa. Sen jälkeen kun Emäntä tutustui muutama vuosi sitten omiin tiloihinsa, on hänessä tapahtunut valtava muutos. Eräs hänen muutoksensa ilmenemismuoto on jatkuva tarve tunteiden itseilmaisuun. Hän tekee sen etupäässä kirjoittamalla.

Seuraava esseesarja sisältää Treenaajan keräämää kokemusperäistä ja teoriatietoa itsetuntemuksesta kiinnostuneelle kirjoittajalle. Sisäinen teatteri -malli valaisee meille, kuinka moniminäistä minuutta voi hyödyntää luovassa itseensä tutustumisprosessissa. Lähtökohtana on Egostate-terapia, joka on eräs hypnoterapiasuuntaus. Sen persoonallisuusteoria rakentuu moniminuudelle.

Kenneth Gergenin sanoin (From self to science: what is there to know? 1982) , on olemassa tervettä moniminäisyyttä, joka auttaa ihmistä maksimoimaan luovan potentiaalinsa. Tällaista minuutta voidaankin kutsua luovaksi tai sopeutuvaiseksi moniminuudeksi. Tällainen moniminäinen minuus juhlii ja leikkii maailman monimerkityksellisyydellä.

Luonnontieteellinen ajattelu on siinä mielessä hyvää, että se ankkuroi kokemuksemme reaalimaailmaan. Luonnontiede on hyvä palvelija, mutta huono isäntä. Siirtolan Emännän elämä muuttui huomattavan paljon rikkaammaksi, sen jälkeen kun poisti ”sielunsa eheyttävissä hetkissään” lääketieteellisessä tiedekunnassa silmille puetut silmälasit päästään. Hän uskalsi päästää irti varmuudesta. Hän teki oman eksistentiaalisen hyppynsä. Tämän jälkeen Emäntä alkoi katsoa maailmaa monenlaisten erilaisten suodattimien läpi. Kati-emäntämme  elämä on tämän jälkeen näyttänyt huomattavan paljon rikkaammalta. Hän elää yhä vahvemmin omaa ainutkertaista elämäänsä, eikä asiantuntijoiden ohjaamaa elämää. Sisäisen teatteri, täysmittaiseksi kasvaessaan, on vuorovaikutuksellinen tapa ymmärtää, että viisautta on myös kirjallisuudessa, filosofiassa, uskonnoissa, unissa, runoissa , saduissa ja tarinoissa. Faktatieto on tärkeää, mutta usein yksilön elämän mielekkyyden kannalta vähemmän merkityksellistä. Mitä vanhemmaksi Emäntä on kasvanut, sitä enemmän hän on alkanut arvostaa ihmisten arkijärkeä ja egosta irti päästämistä.

Kuten psykoterapeutti (Mick Cooper 1999, The Plural Self) kirjoittaa, että valtaapitävä ”monopsyykismi”, ajatus siitä, että egomme, tietoinen minämme, on vain yksi ja jakamaton, on jäykkä tapa ajatella. Se edustaa asiantuntijoiden hallinnan ja kontrollin yksipuolista tapaa katsoa maailmaa.

Kun ihminen tajuaa oman minänsä moniminäisyyden, voi hän leikin ja luovuuden avulla avata oman monimuotoisen virtaavan minänsä uudet mahdollisuudet. Hänen ei tarvitse yrittää pakottaa itseään ”yhteen yhteiskunnallisesti hyväksyttävään” muottiin. Sen sijaan hän voi rauhassa, sisäisiä hahmoja ja mielikuvia hyväksi käyttävän leikin kautta, kasvamaan omaan ainutkertaiseen mittaansa. Tällaisessa teatterissa asiantuntijat ovat tärkeitä dialogikumppaneita.

Tämä mielikuvituksen leikki on hyvin samankaltaistakuin Carl Jungin ”aktiivinen mielikuvitus” (active imagination). Yhden egon ajattelu on kuin filtteri, joka on pakottanut meitä katsomaan maailmaa vain yhdestä ”asiantuntijoiden määräämästä” ”oikeasta” näkökulmasta. Tämä on tehnyt meistä asiantuntijoiden sätkynukkeja, ja itseohjautuvuutumme on vähentynyt. Mielekkään elämän kannalta mielellemme mahdollisia maailmoja on kymmeniä jopa satoja. Kun opimme ohjaamaan omaa sisäistä teatteriamme, kuuntelemme sisäistä ääntämme, kehitymme huiman askeleen eteenpäin itseohjautuvuudessamme.

Joustava moniminäinen minuus on monien psykoterapeuttien mielestä alunperin kehittynyt siksi, että maailma on kehittynyt yhä moniarvoisemmaksi ja -merkitykselliseksi. Joidenkin yksilön sopeutumismekanismista onkin tullut yhä useammalle ihmiselle sopivampi tapa luoda suhde erilaisiin maailmoihin. Eheä minuus on joustava minuus, joka tuntee sisäisen teatterinsa. Hän on oman sisäisen teatterinsa taitava ohjaaja.

Treenaajan, oikeammin sanottuna Emännän hengellisen filosofitilan, lempi kirjailijafilosofi on Sören Kierkegaard. Mies joka kirjoitti huikean filosofiansa kahdenkymmenen eri nimimerkin takaa. Albert Camus, kirjoitti kirjassaan Sisyphuksesta (The Myth of Sisyphus) sankarista, joka ”monisti” itsensä ja löysi tätä kautta uuden vapauttavan tavan olla läsnä maailmassa. Herman Hessen Steppenwolfissa sankarilla on kaksi eri mielen tilaa tai osapersoonaa, tunnollinen liikemies ja susi. Hessen mukaan liikemies sutensa kanssa on sentään parempi vaihtoehto, kun liikemies yksin. Hän kun tajuaa todellisuuden ristiriitaisuuden. Hessen mukaan kuitenkin se , että ihmisellä olisi vain kaksi eri ”minää” on surkeaa elämän yksinkertaistamista. Tietoisuus kun ei keskity vain kahden eri ”pooliin” väliin, vaan sitä ohjaa lukematon määrä tietoisuuden keskuksia.

Filosofiassa todellisuuden eri näkökulmilla leikkiminen on alkanut jo muinaisessa Kreikassa. Lähes jokainen tietää Platonin dialogit. Augustinus taisteli ”pakanaminuutensa” kanssa ja lukematon määrä muita filosofeja on tuottanut uutta oivallusta elämän ilmiöistä dialogin kautta. Ekofilosofian kuningas, Henryk Skolimowski, on kirjoittanut kirjan ”Mielen teatteri”.

Treenaajaa kiinnostaa tietysti erityisesti hypnoterapia ja psykologia. Hypnoterapiassa kun on pitkät perinteet siitä, että ihmispersoona voi hypnoositilassa olla jakaantuneena moniksi eri persooniksi ja kuinka nämä eri persoonat voivat ilmaista itseään kirjoittaen. On puhuttu automaattisesta kirjoittamisesta. Hypnoosissa oleva kirjoittaja synnyttää tiedostamattomasti muotoja omalle moniminäiselle sisäiselle todellisuudelleen.

1800-luvusta lähtien tiedemiehet, kuten F.W.H. Myers, William James, Pierre Janet, Morton Prince, T.W. Mitchell, William McDougall, Carl Jung, Ernest Hilgard, Stephen Braude, Roberto Assagioli, Helen ja John Watkins. Siirtolan Emäntä on käyttänyt eri persoonan osiansa elämänymmärtämyksensä lisäämisessä viitisen vuotta.

Siirtolan Emäntä, Kati Sarvela, korostaa usein kirjoituksissaan sitä, että luonnontieteellinen näkökulma on tuottanut paljon hyvää tietoa ihmiskunnalle. Se on kuitenkin samaan aikaan vienyt ihmistä kohti ekologisesti tuhoisaa, ahnetta ja tuhlailevaista materialistista elämäntapaa. George von Wrightin ajatusta lainaten, luonnontiede on markkinatalouden juoksupoika. Se on instituutiona vallankäytön väline, joka on yrittänyt kutistaa ihmisen yhteen materialistiseen maailmankatsomukseen, kuluttajaksi. Kaikista, jopa elämäntaidollisista ongelmista tehdään sairauksia, jotka voidaan hoitaa lääkkeillä. Esimerkiksi ujoudesta ollaan nyt tekemässä sosiaalista vammaa. Ujouteenkin, sosiaalisen ”vammaan”, on jo kehitetty lääke. Tuntevien sielujen hoitoon tarjotaan yhä enemmän tabletteja. Ehkäpä siksi, että meistä kaikista tulisi samanlaisia, ekstoverttejä mallimaijoja ja -mikkoja, vastaamaan asiantuntijoiden ihanteita.

Sisäisessä teatterissa potkaistaan hetkittäin logaritmit helveittiin. Samoin potkaistaan samaan paikkaan Sigmund Freudin ajatus yhdestä egosta, jonka oikeuden tai viallisuuden luonnontiede on määritellyt. Yksi oikea ego on palvellut materialistista maailmankatsomusta hyvin. Luovissa tearpioissa kiinnostusta on herättänyt jo pitkään enemmän jungilainen perinne, sen arkkityyppiset ja kompeksiset mielenosat. Lisäksi yhä useampi ihminen hakee ratkaisuja elämän ongelmiinsa vaihtoehtoisista hoidoista. Mielestäni ihmiset ovat viisaita. Heillä on arkijärkeä, joka kertoo heille, että he ovat jotakin paljon enemmän kuin mitä luonnontiede on antanut ymmärtää.

Kun nyt 2000-luvun taitteessa haemme uusia ekologisempia tapoja elää, lähtee muutos ihmisen sisimmästä. Me voimme kehittää itseämme sisäisen relflektion kautta: Voimme yhdistää tieteellistä tietoa omaan kokemusperäiseen tietoomme.  Treenaaja uskoo, että meneillään olevan muutoksen ytimessä on ihmisen sisin: Hän ymmärtää oman egonsa moniosaisuuden ja hän osaa myös harrastaa tietoisuustaitoja, joiden avulla hän kykenee irtaantumaan hetkiksi egoistaan. Jospa tämän muutoksen myötä, yhä useampi luopuuu materialistiseen maailmankatsomukseen kuuluvasta statusstressistä, rikas länsimainen ihminen kun voi tulla onnelliseksi vähemmällä aineellisella kuluttamistaan. Onnellisuutta itselleen hän voi tuottaa myös vähemmällä kuluttamisilla ja rikastuttamalla elämää valtavalla aineettomalla kulttuuriperinnöllä, jota ihmiskunta on luonut. Samalla voimme kulkea kohti sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa maailmaa. Luonnon ja ihmisluonnon moniäänisyyden kuuleminen on ekologisemman tulevaisuuden ytimessä.

Roolipeleistä

Treenaaja ymmärtää nyt vuonna 2011 entistä paremmin roolipelien idean. Siirtolan Emäntä itse pelasi joitakin vuosia sitten roolipelejä poikiensa ja entisen miehensä perheenjäsenten kanssa. He eivät larpanneet eli pelanneet ”live-roolipeliä”. Sen sijaan he pelasivat ”pöytäroolipeliä”, jossa pelin pelaajat samaistuivat erinäisiin rooleihinsa kääpiöinä, haltioina, velhoina jne. Tarina eteni ”skriptin” mukaisesti, jossa sekä sattuma (arpakuutio) että omat valinnat vaikuttivat juonen kulkuun.

Emäntä pelaa nykyään oikeastaan eräänlaista liveroolipeliä omalla elämällään. Samalla lailla hänen elämänsä on muovautunut sattumien ja omien valintojen kautta. Hän on luonut menneistä ja nykyisistä ristiriidoistaan uusia hahmoja sisäiseen teatteriinsa. Näiden osien tehtävä on leikkiä erilaisilla näkökulmilla, ja tuottaa näin jatkuvasti uutta Emännän itseyttä: Hänen aidoin syvin eettinen persoonansa on siis oikeastaan erilaisten mielentilojen tuottaman leikin sivutuotos.

Emännän minuus ei ole aina suinkaan rationaalinen, vaikkakin hänessä on myös rationaalinen mielentila, josta on kovasti hyötyä esimerkiksi hammaslääkärin työssä. Elämää itsessään Siirtolan Emäntä ei halua kutistaa itseään ja elämäänsä tieteelliseen näkökulmaan, sillä hänen elämänsä on arjen tarinoiden, myyttisten ja uskonnollisten todellisuuksien välistä leikkiä.

Kun ihminen pelaa oman elämänsä terapeuttista roolipeliä, voi hän leikkiä myös fiktiivisillä näkökulmilla. Hän voi ”varasta” itseyteensä uusia osia, esimerkiksi leikkimällä jonakin toisena olemista. Olennaista eheyttävässä pelissä ei ole se, että ihminen on ”tieteellisen rehellinen” itselleen: Sen sijaan olennaista on, että hän on omille tunteilleen rehellinen. Joskus runo, liike tai tarina voi vangita oman kokemuksellisen todellisuuden tunteen huomattavan paljon paremmin kuin rationaalinen selitys. Siksi omassa Sisäisessä teatterissa ei tarvitse olla rehellinen muuta kuin itselleen. Treenaaja uskoo, että osa nykyisen länsimaisen kulttuurin depressiivisyydestä johtuu siitä, että olemme unohtaneet luovuutemme ja meistä monesta on tullut materialistisen maailmankatsomuksen vankeja. Voimme olla oman elämämme asiantuntijoita, ja sen ongelmien ratkaisuissa voimme käyttää luovuuttamme.

Kuinka moni ihminen onkaan puettu naamioon (=persoona), jonka he luulevat omakseen. Kuinka paljon tällainen päälle pistetty naamio saattaakaan aiheuttaa ahdistusta kantajalleen!

Oman elämän draamaan opettamisessa ja soveltamisessa Treenaaja käyttää hyväkseen

  1. Ego-state terapiaa. Silloin kun ihmisen elämä on ”pahasti jumissa”, hyötyy ihminen psykoterapiasta. Egostate terapia on hypnoterapia suuntaus, joka hyväksi käyttää ihmisen eri minätiloja eli mielentiloja. Varsinkin silloin, kun itsellä ei ole kypsiä aikuisia osia, hyötyy ihminen terapeutista, joka auttaa ihmistä löytämään itsessä olevan aikuisen, turvallisen osan. Egostate on ”pöytäroolipeliä”, jossa roolit ovat live-rooleja, ja pelin ohjaajana toimii hypnoterapeutti. Hän pyrkii auttamaan ihmistä löytämään itsestään oman prosessin ohjaajan.
  2. Sisäistä teatteria. Sisäinen teatteri on oikeastaan Treenaajan itsensä rakentama ”itseterapian” tai itseohjautuvudeen väline. Jotta ihminen pystyy ohjaamaan omaa sisäistä teatteriaan kirjoittaen, täytyy hänessä olla aikuisia turvallisia mielentiloja, jotka kykenevät kasvamaan oman kirjoittamisprosessinsa ohjaajaksi. Mikäli meillä ei tällaista aikuista osaa ole, joudumme kasvattamaan itsellemme sellaisen. Sisäinen teatteri on ”pöytäroolipeliä”, jossa prosessin ohjaajana toimii ihminen itse. Hän leikkii oman persoonansa ”livehahmoilla” kirjoittaen.
  3. Psykodraama. Psykodraamassa ihmisen mielentilat (altertilat, osapersoonat) ulkoistetaan näyttämölle ryhmätyöskentelyyn. Psykodraaman ohjaaja ohjaa yksilön prosessia, jossa muut henkilöt samaistuvat apunäyttelijöiksi ja yleisöksi näytelmään. Yksilö itse ongelmineen voi olla näytelmän ”pääroolissa”, mutta hän voi myös myös vaihtaa itsensä ”apunäyttelijäksi” tai ”yleisöön”. Psykodraama on liveroolipeliä, jossa ihmiset voivat valita näyttämön sisätiloista tai ulkotiloista. Sen hahmot on lainattu ihmisen omista ”live-osista”, mielentiloista.

Kaikissa näissä terapeuttisissa menetelmissä ihminen tulee tietoiseksi oman minuutensa muodonmuutoksellisesta olemuksesta. Emme voi pyyhkiä elämämme tosiasioita pois. Voimme kuitenkin muuttaa menneisyyden kokemuksellisuutta sisäisen draamamme kautta. Voimme myös muuttaa tulevaisuuttaamme tämän sisäisen leikin avulla. Voimme valita oman tulevaisuutemme suunnan.

Yhteistä näille kaikille ”roolipelimuodoille” on transsitila. Egostate on hypnoterapiamuoto: terapeutti ohjaa ihmisen sisäistä kokemuksellista prosessia asiakkaan ollessa transsitilassa. Transsin ei tarvitse välttämättä perinteinen: ”Katso pistettä katossa. Kun lasken kymmeneen…. jne..”. Sen sijaan transsitila voi olla arjen transsi, jossa terapeutti ja hänen asiakkaansa jakavat yhteisen kokemuksellisen todellisuuden siten, että mikään ulkopuolinen, esimerkiksi ääni, ei häiritse yhteistä prosessia. Terapeutti ja asiakas jakavat yhteisen ”valveunen”.

Treenaajan Sisäisessä teatterissa kirjoittaja on luovassa transsitilassa. Hän voi saavuttaa syviä tiloja, jolloin kirjoittamisprosessi muuttuu spontaaniksi sisäiseksi näytelmäksi, aivan samaan tapaan kuin psykodraamassa. Tian Dayton kuvaa psykodraaman luovaa tilaa ”psykodramaattiseksi transsiksi”: Ihminen siirtyy ikään kuin valveuneen, jonka sisältöön ja juonen rakenteeseen hän voi omalla tietoisuudellaan vaikuttaa. Tässä unitodellisuudessa menneisyys, tulevaisuus ja tämä hetki, kaikki ovat samanaikaisesti läsnä.

Roolipelit ovat erinomaista harjoitusta omalla Sisäisellä teatterilla leikkimiseen. Kun uskallemme leikkiä omalla elämällämme, ja sen rooleilla, tulemme entistä tietoisemmaksi omasta minuudestamme ja siitä, kenen ”lauluja laulamme”: Monet meistä ovat pukeutuneet tai puettu rooleimme, joiden sisällä emme viihdy. Naamiomme on alkanut ahdistamaan. Jotta voimme elää elämäämme täyspainoisesti, on meidän hyvä löytää oma muodonmuutoksellinen joustava minuutemme. Elämän eri vaiheessa tarvitsemme erilaisia työ-, parisuhde- ja vapaa-ajan rooleja. Ongelmia on, kun joku traumaattinen haamu menneisyydestä terrorisoi näyttämömme. Ongelmia tulee myös esimerkiksi silloin, kun jäämme yhden tai muutaman roolimme pysyviksi vangeiksi. Ihmiselämä parhaimmillaan on jatkuvaa kasvua ja muodonmuutosta. Se on viime pelissä rohkeutta uskaltaa riisua vanha naamiomme ja kykyä valita uusia, sopivampia. Ja joskus todellisuus on hyvä kyetä kohtamaan myös läsnäolevasti, ilman minkäänlaista naamiota.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s