SISÄINEN TEATTERI, osa 6 – Kuinka työskennellä sisäisen lapsen kanssa?

Joskus sisäiseen lapsemme liittyvät kokemuksemme voivat olla kivuliaita. Tunnekokemusten purku Treenaajan kokemuksen mukaan voi tapahtua vähemmän tuskallisesti siten, että ihminen kirjoittaa tarinansa esimerkiksi ”hän muodossa”. Itseään uusiksi muodoiksi kirjoittava voi kirjoittaa lapsuudenkokemuksestaan vaikkapa täysin fiktiivisen sadun, jossa hän on rehellinen sisäisen lapsensa tunnekokemukselle, mutta jossa tarina itsessään saa täysin keksityn muodon. Jos kirjoittajan mielikuvitus ei tällaiseen prosessiin avaudu, voi hän lainata ideaa vaikkapa jostain häntä koskettavasta toisen henkilön kirjoittamasta sadusta. Hän siirtää lapsensa ja muut mielen tilansa kyseiseen satuun, ja muokkaa sadun yksityiskohtia vastaamaan paremmin tarinan sankarin, oman sisäisen lapsisankarinsa, elämää ja sen kokemusmaailmaa.

Henkilö, jolla on runoilijan lahjoja, voi kirjoittaa sisäisestä lapsestaan runon. Joku voi piirtää kuvan, ja hän voi lähteä tämän jälkeen kielellisesti analysoimaan piirtämäänsä. Ihminen voi antaa suhteen lapseensa syntyä muodossa, jolla lapsi luonnollisella tavalla hänestä ilmenee. Vertauskuvat ovat jumalten kieltä. Tieteen kieli on puolestaan rajoittunutta ja kivettynyttä runoutta. Kun suhdetta lapseen ei luoda väkivalalla, vaan luovuutemme avulla, mielemme ei haavoitu lisää.

Treenaajan emäntä, Siirtolan Emäntä, omassa kasvuprosessissaan, hän sijoitti mielensä tilat elämään Ihmemaa Oziin, taikamaahan, jossa hänen mielikuvituksensa alkoi synnyttää uusia ihmeellisiä asioita. Muun muassa prosessissa löytyi yksi uusi tietoisuuden tila: Louhi, Emännän korkeaenerginen vahva nainen, joka oli kannattanut haavoittunutta Tyttöstä läpi vuosien. Kaiken eheyttävän kirjoittamisen takana on avata menneisyyden kokemukset uusiin tarinallisiin mielleyhtymiin, joiden avulla ihminen löytää omasta elämästään eheyttävät tulkinnat.

Pääsääntöisesti sisäinen lapsemme on aina jollain tavoin haavoittunut. Jos hän on pahasti satuttanut itsensä, voi meille olla liian raskasta lähteä kirjoittamaan heti prosessin alussa sisäisen lapsemme kantamasta ahdistusta sisällämme luovasta tunteesta. Esimerkiksi lapsen häpeän tai yksinäisyyden tunne voi olla niin voimakas, että kirjoittaja luontaisesti haluaa suojautua. Mikäli kirjoittaja ei ole valmis kirjoittamaan väkivalloin kokemuksestaan, kannattaa hänen kunnioittaa sisäistä tunnettaan. Hän voi tästä huolimatta kirjoittaa sisäiselle lapselleen vaikkapa sydämen muotoisen vaaleanpunaisen kuplan, jonka sisälle hän jättää lapsensa seuraamaan muun sisäisen teatterin kehittymistä. Näin halutessaan, hän voi itse päästää kuplaan sisään haluamansa henkilön tai oman aikuisen tilansa, mutta sydämen kalvo suojaa haavoittunutta sisäistä lasta kaikilta ulkopuolisilta ihmisiltä. Sisäinen lapsemme ei ansaitse tulla enää loukatuksi. Mielikuvituksellamme on huikeat potentiaalit. Meidän tarvitsee vain oppia käyttämään sitä.

Kirjoittajalla on hyvä olla lapsen kohtaamiseen ja ”vapauttamiseen” riittävän vahvoja aikuisia osia, jotka voivat tarjota turvan katarktiseen kokemukseen. Jos näitä aikuisia turvallisia mielenosia ei ole käytettävissä, kannattaa turvautua ulkopuoliseen turvalliseen ihmiseen, esimerkiksi terapeuttiin tai kirjoittajaryhmän tukeen. Silloin kun ihmisellä on vahvoja aikuisia osia, voi hän vaikka aikuisen turvallisen osansa kirjeellä houkutella lastaan esiin. Ihminen voi olla itselleen oma peili. Kirjoittaminen terapeuttisessa ryhmässä, tai pareissa on myös turvallista, koska ryhmästä yleensä aina löytyy toinen turvallinen aikuinen henkilö, johon kirjoittaja ovi peilata omia kokemuksiaan. Hyvin monella sisäinen lapsi tarvitsee sylin ja turvallisen lohduttajan.

Kuinka moni meistä itkee elokuvissa tai kirjaa lukiessa? Tai jonkun toisen tarinaa kuunnellessa? Entä kirjoittaessa? Siirtolan Emäntä itki monet kerrat kirjoittaessaan omaa Mielentilojen treenikirjaansa . Välillä hän itki pirtin lattialla kuin pieni lapsi (ja Siirtolan Isäntä nauroi…). Sisäisen lapsen kohtaaminen on usein katarktinen kokemus. Tunteiden purkaantuminen ei ole ”vaarallista”. Ainoastaan silloin se voi olla uudelleen traumatisoivaa, kun ihmisellä ei ole turvallista aikuista, johon hän voi tunteitensa voi peilata. Emme elä tyhjiössä, vaan itseyttään luova kirjoittaja tarvitsee turvallisen peilin, jonka heijastuksessa hän voi kirkastaa itseään.

”Katarhsis” on alunperin Aristoteleen käsite, ja hän tarkoitti sillä sitä, että tragedian seuraamisen kautta, ihminen puhdistautuu joistakin tunteistaan, esimerkiksi säälin ja pelon tunteistaan. Ihminen voi paljastaa luovan kirjoittamisen muodossa oman tragediansa. Katharsis on Treenaajan mielestä luovien toimintojen kautta, ja niiden seuraamisen kautta,  tapahtuvaa tunteista vapautumista.

Eheyttävässä Sisäisen teatterin kaltaisessa ryhmäkirjoittamisessa monet kokevat rinnakkaisia katarktisisa oman elämän ja toisen ihmisen ”tragedioiden” puhdistavia kokemuksia. Jotta niiden eheyttävä vaikutus pysyisi, hyötyy kirjoittaja siitä, että hän kykenee käsitteellisesti hahmottamaan, ainakin jossain prosessinsa vaiheessa, mitä hänen sisällänsä tapahtuu. Tällöin puhutaan analyysivaiheesta. Siksi on hyvä ymmärtää joitakin psykoterapeuttisia peruskäsitteitä ja kehittää tätä omaa sisäistä opettajaansa, vastaavaa kun Siirtolan Emännällä on. Hänellähän on siis minut, oma Treenaajaansa.

Ryhmätilanteissa ihminen voi, oman itsensä lisäksi, suhteuttaa omia kokemuksiaan, ei pelkästään omien mielenteatterinsa eri tilojen kokemuksiin, vaan myös muiden henkilöiden vastaaviin kokemuksiin. Saatamme olla takertuneita menneisyyden johonkin ikävään kokemukseemme. On terveellistä huomata, kuinka toiset ihmiset ovat selvinneet omista traumaattisista, ehkä joskus huomattavan paljon vaikeammistakin tilanteista. Joskus toisen ihmisen kokemuksen jakaminen voi vaikuttaa myönteisesti, katarktisesti, omaan märehtimiseemme. Saavutamme omassa ymmärryksessämme toisen kokemuksen ja hänen tragendiansa kautta uuden tason.

Monesti ei riitä pelkästään järjen avulla tapahtuva  oman kokemuksen ymmärtäminen, vaan tunne täytyy tulla puretuksi uudeksi luovaksi muodoksi, esimerkiksi runoksi tai musiikiksi. Kokemuksemme huutaa tulla ilmaistuksi uutena taiteellisena muotona, sillä se on tunteiden kieltä. Moni tietää järjellään, mistä omat ongelmat johtuvat. Jos näitä kokemuksiin yhdistyneitä tunteita ei pureta uusiksi muodoksi esimerkiksi luovuuden avulla, saattaa kokemus jäädä kummittelemaan ahdistuksena mieleemme.

Tunteillemme harvemmin riitää kivettynyt järjen kieli. Ne haluavat mielummin kuunnella mielikuvituksemme kieltä, joka on uusien mielleyhtymien synnyttäjä ja ymmärryksemme laajentaja. Ryhmästä, turvallisesta aikuisesta tai terapeutilta saamme ylimääräisiä ”peilejä”, omien mielen tilojemme lisäksi, jotka auttavat kirjoittajaa laajentamaan omaa rajoittunutta kokemuksellista todellisuuttaan. Jos kirjoitat yksin, hyödyt siitä, että olet yhteydessä toiseen ihmiseen, jolla on meneillään rinnakkainen kirjoitusprosessi.  Ihmisen ei ole hyvä olla koskaan täysin yksin Sisäisen teatterinsa kanssa.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s