SISÄINEN TEATTERI osa 11 – Naisarkkityypit jatkuvat

Demeter – äidin arkkityyppi

Demeter on kreikkalainen viljan jumalatar. Hän on oikeastaan pienempi versio äitijumalattaresta. Hänellä on joskus jopa sokea tarve tulla äidiksi, seurauksena voi olla teiniraskaudet. Demeterin on vaikea sanoa ”Ei”, muille ihmisille tai muille mielen osille. Hänen täyttymyksensä tapahtuu hoivaamisen ja äidinroolin kautta. Jos äitiys hänessä ei pääse koskaan toteutumaan, voi sureva Demeter nousta hänen sisäisen maailmansa keskukseksi, jolloin hän on hyvin altis masennukselle.

Vaihdevuodet ja lasten muttaminen pois kodista, ovat Demeter arkkityypin omaavalle naiselle valtavia menetyksiä, koska hän ei voi enää hoivata lapsia. Siksi hän voi tässä vaiheessa alkaa kärsimään nk. involuutiodepressiosta eli ”tyhjän pesän syndroomasta”. Kun naisen yhteiskunnallinen ja oma arvo riippuu äitiydestä, saattaa nainen kokea, että hänen elämänsä on ohi lasten muuttaessa pois kotoa. Demeter, joka on sitoutunut parisuhteeseen vain lasten vuoksi, saattaa nyt luopua avioliitostaan.

Ikääntyvä nainen, joka ei ole löytänyt pesän tyhjenemisen aikaan uusia arkkityyppejä itsestään, saattaa olla vaikeuksissa, mikäli hän ei kykene päästämään lapsistaan irti. Hän saattaa toivoa aikuisten lapsien ”antavan hänelle lapsenlapsia”, jotta hän löytäisi elämälleen jälleen tarkoitusta. Kohtuullisuuden rajoissa tämä voi olla suurenmoista: hän iloitsee uudesta roolistaan ja rikastuttaa ympärillään olevien ihmisten elämää. Liiallisuuksin menevä Demeter voi tehdä hänestä tunkeilevan, kriittisen ja jopa vaativan. Tässä vaiheessa Demeter tarvitsee Hekaten viisautta, jotta hän tietää mitä tekee ja mitä sanoo. Suuria ongelmia syntyy, mikäli lastenlapset riistetään hänen vaikutuspiiristään, eikä Demeter arkkityypin itsessään omaava nainen ole löytänyt muita arkkityyppisiä naistiloja itsestään.

Persefone – neitonen ja Tuonelan jumalatar

Jo aikaisemmin mainittu viaton Persefone on Demeterin tytär, neidon arkkityyppi. Hän on nuori viehättävä, leikkisä tyttönainen, joka ei tiedä kuka hän on. Toisaalta hän voi myös kasvaa naiseksi, joskus valitettavasti vaikeitten kokemusten kautta. Persefoneen raiskasi isän, Zeuksen, luvalla Haades, Tuonelan jumala.

Nuori Persefone tyttö on hyvä miesten ”ryöstösaalis”; elämän suunnan puutos tekee hänet alttiiksi voimakkaille miespersoonille. Häntä helposti ”viedään”, koska hän ei kykene ottamaan vastuuta omasta elämästään.

Granaattiominasta syöminen merkitsi uuden Persefonen syntyä, naisen joka kykenee samaistamaan vaikeat kokemuksensa osaksi itseään, ja hän voi kasvaa kokonaisvaltaista viisautta omaavaksi naiseksi. Hän on valinnut kuitenkin vaikeamman kiertotien aikuiseksi naiseksi kasvamisekseen. Hänestä voi kasvaa Manalan kuningattarena arkkityyppinen nainen, joka kykenee sisimmästään ammentamaan empatiaa, mielikuvitusta ja hänellä voi olla suora yhteys omaan alitajuntaansa. Hän voi olla vahvimmillaan luovassa työssä. Seurapiiriperhoset, jatkuviin ulkomaanmatkoihin, luksustavaroiden shoppailuun ja miesseikkailuihin itsensä hukuttava ikääntyvä nainen voi olla ikuiseksi neidoksi jäänyt Persefone.

Kalevalan naiset

Arkkityyppeihin samaistuminen, ja niiden käyttö luovuutemme välineenä on erinomainen keino ymmärtää omaa sieluamme ja sen potentiaalia. Meidän ei tarvitse suinkaan rajoittua kreikkalaisiin arkkityyppeihin, vaan voimme hakea muotoa myös muiden kulttuurien myyteistä. Miksi ei siis myös perinteisistä suomalaisista arkkityyppisistä naisista – esimerkiksi Kalevalan naisista. Seuraavassa joitakin arkkityyppisiä naisia Kalevalasta, joihin mielentilamme voivat hakea samaistumistaan.

Tuonelan matkoissa ja siellä kohdattavassa Pohjan-akassa, Louhessa, kohtaamme Olavi Moilasen mukaan äitituntomme. Louhi on arkkityyppi, jolla on mahtavat voimat, jopa luonto apunaan. Hän on noitanainen, jota monet miehet pelkäävät. Pohjanakka Harvahammas kun kykenee muuntautumaan kotkaksi, ja muiksikin muodoiksi, ja hänen lähettinään ovat eläimet, muun muassa karhu. Hän ei ole sitä mikä hän näyttää olevan, ja siksi hän on niin pelottava. Hän on alitajuntamme mahtava kuningatar.

Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas
tuop’ on päätyvi pihalle.
Itse ennätti sanoa:
”Mi sinä lienet miehiäsi
190 ja kuka urohiasi?
Tulit tänne tuulen tietä,
ahavan rekiratoa,
eikä koirat kohti hauku,
villahännät virkkaele!

Louhi on oikeastaan Pohjanakan ”pahis” osa. Louhi voi levittää sairauksia. Pohjan akka on mahtava matriarkka, jonka valta ei ulotu pelkästään omana perheeseen, vaan hän hallitsee koko Pohjolaa ja myös Tuonelaa. Haades on kreikkalaisessa mytologiassa Tuonelan hallitsija, mutta suomalaisessa, kuten joissakin muissakin vanhoissa kansallismyyteissä, Tuonelaa hallitsee nainen.

Lemminkäisen äiti on yksinhuoltaja vahvatahtoinen äiti. Hän pitää ailahtelevaisesta pojastaan, Lemminkäisestä, liiankin hyvää huolta. Hän kokoaa muun muassa jokeen suistetun poikansa palaset, ja heräättää Lemminkäisen näin henkiin.

Tuop’ on äiti Lemminkäisen
eipä työnnä poikoansa.
Vetelevi vielä kerran
haravalla vaskisella
pitkin Tuonelan jokea,
sekä pitkin jotta poikki:
saapi kättä, saapi päätä,
saapi puolen selkäluuta,
toisen puolen kylkiluuta,
monta muuta muskulata.
Niistä poikoa rakenti,
laati lieto Lemminkäistä.

Vaikuttaa siltä, ettei Lemminkäisen äidillä ole omia tarpeita, mutta vastineeksi hän haluaa saada puuttua lastensa ja oikestaan kaikkien ihmisten elämään. Oma elämä on kuitenkin jäänyt elämättä, ja ehkä siksi hän elää lastensa kautta. Hän haluaa kontrolloida heidänkin elämäänsä. Paradoksaalisesti Lemminkäinen vapautuu äidistänsä, kun hänen äiti on koonnut hänen paloista eheäksi mieheksi. Sinänsä mielenkiintoista, että tätä samaahan me Sisäisessä teatterissamme teemme; kokoamme itseämme eheämmäksi palasista.

Mielikki on Metsolan metinen Tapion vaimo, metsän minä, josta muut miehet näkevät märkiä unia. Hän on kokonaisvaltaisen huolehtivaisen karhuäidin arkkityyppi, joka pitää hellästi huolta lapsistaan ja luonnosta. Hänelle kokemuksellinen todellisuus ja sen arteet ovat huomattavan paljon arvokkaampia kuin aineelliset aarteet. Ekologia on aina ollut lähellä Mielikin ja hänen metsäsisartensa sydäntä. Näin on ollut jo kauan ennen sitä, kun edes ekologia sana keksittiin.

Suvetar, valio vaimo,
Etelätär, luonnon eukko,
Hongatar, hyvä emäntä,
Katajatar, kaunis neiti,
Pihlajatar, piika pieni,
Tuometar, tytär Tapion,
Mielikki, metsän miniä,
Tellervo, Tapion neiti!
Katso’ote karjoani,
viitsiöte viljoani
kesä kaikki kaunihisti,
lehen aika leppeästi,
lehen puussa liehuessa,
ruohon maassa roikatessa!

Kyllikki on Saaren kopea, mutta myös iloinen kaunotar. Hän on voimakas, peloton, itsenäinen ja määrätietoinen naisarkkityyppi. Hän rakastaa tanssimista. Kyllikki on miesten tasavertainen mutta kuitenkin naisellinen, ja ehkä siksi vaarallinen kumppani. Moni mies kosii häntä turhaan. Kyllikki on suora nainen, joka tietää missä on kaapin paikka. Hänen mielestään asiat pitää tehdä selviksi puhumalla, eikä hän voi sietää kieroutta.

Kyllikki, korea neiti,
hänpä tuon sanoiksi virkki:
”Mitä, kehno, kierteletki,
rannan raukuja, ajelet,
täältä tyttöjä kyselet,
tinavöitä tieustelet?
En mä tästä ennen joua,
kuin kiven kuluksi jauhan,
pieksän petkelen periksi,
huhmaren sukuksi survon.

”Enkä huoli huitukoille,
huitukoille, haitukoille;
mie tahon tasaisen varren
tasaiselle varrelleni,
tahon muo’on muhkeamman
muhke’ille muo’oilleni
sekä kasvon kaunihimman
kaunihille kasvoilleni.”

Aino on suomalainen toisinto Persefonen viattomasta puolesta. Hän on pikkutyttö, joka ei elä itsenään vaan kuvan kauniina, viattomana auktoriteettien ohjattavana impenä. Aino pelkää menettävänsä muitten hyväksynnän, jos hän tuo esiin omat tarpeensa ja siksi hän mielummin kätkee ne kiltin käyttäytymiskoodin taakse. Hänessä on nöyryyttä, joka estää häntä nousemasta epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Tämä tuottaa Ainossa vihan tunteita, jotka hän suuntaa itseen. Näin hän saattaa masentua ja alkaa tuhota itseään. Aino hukuttautuu mielummin kuin nousee auktoriteetteja vastaan. Kuolema on hänelle helpompi vaihtoehto kuin kieltäytyminen vanhan Väinämöisen kosinnasta.

Aino kasvaa aikuiseksi naiseksi kun hän tunnistaa oman tahtonsa ja alkaa kuuntelemaan sen ääntä.

Impi tarv itsee rinalleen vahvoja naisarkkityyppejä. Hänen kannattaa kuitenkin säilyttää vahvuutensa: mielikuvituksensa ja ihmettelyn kykynsä. Tällaisiä arkkityyppisiä uuden synnyttäjiä ihminen tarvitsee luovuutensa voimaksi.

Siihenpä kana katosi,
siihen kuoli impi rukka.
Sanoi kerran kuollessansa,
virkki vielä vierressänsä:
”Menin merta kylpemähän,
sainp’ on uimahan selälle;
sinne mä, kana, katosin,
lintu, kuolin liian surman:
elköhön minun isoni
sinä ilmoisna ikänä
vetäkö ve’en kaloja
tältä suurelta selältä!

Arkkityyppiretkeäsi voit jatkaa kaunokirjallisuuteen. Voit etsiä vaikka Niskavuoren naisista omaa itseäsi.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s