Onko lapsessasi vikaa? Pitäisikö hänet viedä korjaamolle?

Anna on tutkimusmatkoillaan kerta toisensa jälkeen törmännyt amerikkalaiseen James Hillmaniin, Carl Jungin jalanjälkien kulkijaan, arkkityyppipsykologian isään. Mies on oivaltanut sen saman, minkä monet muutkin Jungin ajatuksia soveltavat; tämän päivän tiedemaailma edustaa arkkityyppisesti Ateenea. Tämä kreikkalainen jumalatarhahmo tarjoaa vallitsevalle länsimaiselle kulttuurille myytin, säännöt ja mitat, joiden sisällä taistellaan epätoivoisesti epävarmuutta vastaan. Se on samalla myös ainut perinteinen tila, joka on jätetty naiselle: Jos haluat olla vakuuttava ja jos päämääräsi on, että olet uskottava, sinun täytyy pelata isäntyttärenä miesten varmuuteen pyrkivässä materialistiselle maailmankatsomukselle rakentuvassa maailmassa.

Lokakuussa 2011 kuollut James Hillman, Carl Jungin tavoin, ei ollut erityisemmin suosittu mies tieteellisen psykologian piirissä. Hän kun kritisoi nykysiä tieteellisesti hyväksyttäviä terapeuttisen maailman valtavirtauksia ihmisen mahdollisuuksia mitätöivinä ”pisneksinä”. Alistumalla luonnontieteille perinteinen terapia on hänen mielestänsä menettänyt kykynsä tavoittaa ihmiselämän ihmeellisiä mysteereitä. Siitä on tullut sen harjoittajille jonninjoutavaa ja banaalia egojen pönkittämistä.

Mikä Annan mielestä on mielenkiintoista, on se miten James Hillman kävi läpi omia ongelmiaan. Hän käsitteli niitä (yllätys, yllätys) KIRJOITTAEN. Hillman kertoo purkavansa vihansa, tuhovoimansa ja inhonsa sanoiksi! Ja tätä samaahan me Siirtolan Emännän eri mielentilat teemme täällä blogeissamme; me puramme tunteitamme dialogiseen reflektiiviseen kirjoittamiseen.

Hillman uskoi muuten, että elämme parhaillaan valtaapitävien paradigmojen murroksen aikaa. Perinteinen psykologia samoin kuin länsimainen lääketiede ovat tiensä päässä. Alunperin psykologia on ollut sieluntiedettä. Psyykehän on alunperin merkinnyt sielua.  Se on kuitenkin menettänyt otteensa sieluun.  Liian monet ihmiset ovat käyneet läpi jos jonkinlaisia analyysejä ja terapioita, ja he ovat huomanneet niistä olevan harvoin apua. Hillmanin mukaan ihmisiltä on kuolemassa, ainakin Amerikoissa, luottamus terveydenhuollon asiantuntijoihin. Sen sijaan ihmiset lukevat ja tutkivat itse omat ongelmansa internetissä erilaisista lääketieteellisistä ja vaihtoehtohoitomuodoista käsin, ja he itse tekevät aktiivisesti näiden perusteella valintojansa. Annan mielestä tämä voi olla hyvä asia. Ihmisistä on tulossa yhä enemmän itseohjautuvia. Tietysti tärkeää tällöin on, että ihminen saisi asiallista monipuolista informaatiota, jottei häneltä jäisi esimerkiksi väärinkäsitysten vuoksi saamatta mitään tärkeää lääketieteellistä hoitoa.

Anna kyllä tuntee monia terapeutteja, jotka ovat aidosti auttaneet ihmisiä. Samoin hän tuntee hyviä lääkäreitä, jotka kykenevät vielä asettamaan estetiikan ja eettisyyden oman maailmankatsomuksensa yläpuolelle. Lääketiede ja psykologia tieteellisinä instutuutiona ovat kuitenkin niiden sisällä olevan materialistisen vääristymän vuoksi menettämässä uskottavuuttaan. Paradoksaalisesti monet onnistuneen terapian läpikäyneet ihmiset tekevät valtavan elämänmuutoksen, ja moni heistä jättää sovinnaisen elämän taaksensa. Paradoksaalisesti ”paraneminen” merkitsee hyvin usein sitä, että ihminen uskaltaa ryhtyä kyseenalaistamaan valtaa pitäviä perinteisiä ajattelumalleja.

Jospa onkin todella niin, että nykyiseltä valtapsykologialta ja lääketieteeltä on kuollut kauneuden ja eettisyyden taju. Ne yrittävät asettua niiden yläpuolelle, tekemällä itse itsestään ylimmän kauneuden ja hyvyyden määrittelijän. Ihmiset eivät enää kirjoita, laula, tee musiikkia, maalaa, liiku niiden sisäsyntyisestä ilon tunteesta, vaan asiantuntijat määräävät meille taideterapiaa, liikuntalääkettä, musiikkiterapia jne. Näin kaikesta tehdään materialistisen maailmankatsomuksen esineellistävää pisnestä, jota sitten määrätään tietyn hinnan maksavina ”kuureina”.

Tämän päivän Virtuaali Ville taitaa olla viisamapi  kuin asiantuntijat. Hän kun pyrkii  yhdistämään omassa päässään erilaisia arki-, vaihtoehtoisia ja tieteellisiä näkemyksiä. Ville on varastamassa itselleen takaisin sen mikä hänelle kuuluu – oman elämänsä asiantuntijuuden.

James Hillman kertoi muuten eräässä haastattelussaan, ettei hän suhtaudu kriittisesti psykoterapeutteihin. Sen sijaan hän säälii monia tämän ammattikunnan edustajia, koska he joutuvat ”juoksuhaudoissansa” kohtaamaan ahneen markkinataloutemme poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia uhreja. Hillmanin kritiikin kärki osuu nimenomaisesti psykoterapeuttisiin teorioihin, jotka sysäävät yhteiskunnallisetkin ongelmat ihmisten henkilökohtaisiksi ongelmiksi. Tästä samasta ongelmastahan on aikoinaan jo Jung kirjoittanut, ja Annakin on oivaltanut tämän saman ajat sitten.

Jos haluamme välttämättä luokitella elämäntaidolliset ongelmat psykiatrisiksi ongelmiksi, Anna on luonut jopa oman psykiatrisen DMS- luokan: materialistinen luonnehäiriö. Siitä kärsii hyvin usein sekä potilaat että heidän perinteistä tieteellistä näkemystä edustavat hoitajansa. Se on”sairaus”, johon meitä oikein kouluissa ja yliopistoissa ohjataan. Hillman muistuttaa, että monet vastaanotolle tulevat potilaat ovat sairaan kaupunkiympäristön, rasismin ja taloudellisten ongelmien uhreja. Psykoterapiasuuntaukset harvoin ottavat huomioon näitä tekijöitä, vaan ne sysäävät kaikki ongelmat ihmisen henkilökohtaisiksi ongelmiksi. Ihmiset ikään kuin hämätään sivuuttamaan yhteiskunnalliset epäkohdat.

Epätoivoisen kultuurimme ydin on siinä, että nykymaailmassamme monella ihmisellä ei ole enää muuta uskontoa kuin taloustiede. Hillmanin mukaan viemme lapsemme psykoterapeutille kuin autot korjaamolle: ”Tässä lapsessa on jotain vikaa. Paljonko maksaa, että hoidatte hänet kuntoon?” James Hillmanin arkkityyppipsykologia perustuu hyvin samankaltaisille ajatuksille kuin Annan Sisäinen teatteri; Kun opimme näkemään ongelmamme uudesta valosta, voimme huomata, ettei se olekaan enää samannäköinen kuin aikaisemmin. Joskus esimerkiksi masennuksemme voi olla herkkyyden ja terveyden merkki; se on hälytys sosiaalisessa mielikehossamme, joka kertoo, että meidän on muutettava suhdettamme todellisuuteen. Meidän on katsottava sitä uudesta näkökulmasta ja tehtävä elämänmuutos, jossa kunnioitamme itseämme ja sisäistä ääntämme.

James Hillman seuraa Platonin jalanjälkiä. Hänen mielestään ihmissielulla on tietty päämäärä, muoto, jota kohden sen tulisi kurottautua. Hänen terhoteoriansa (acorn theory) mukaan, jokaisessa meissä on syntyessään sielun koodi, joka sen tulisi elämän aikana purkaa muodoksi. Terhon tulisi löytää oma täydellinen muotonsa, aikuinen kaunis hyvinvoiva ainutekertainen muotonsa. Jotakuinkin kaikissa uskonnoissa on sisäänkirjoitettuna tämä sama asia uskonnolliseksi vertauskuvallisiksi symboleiksi. Näin ei ole kuitenkaan länsimaisessa valtapsykologiassa. Se on keskittynyt patologioihin ja näkemään vain ihmisessä olevat henkilökohtaiset ongelmat. Hillmanin mukaan onnellisuus ei ole jotakin, jota voi tavoitella. Se on sen sijaan jotakin joka tulee ikään kuin oheistuotteena itsestään kun ihmisessä olevalle terholle annetaan tilaisuus kasvaa muodokseen.

Patologioiden sijaan Hillman näki sairaudet, mielenterveysongelmat kuten esimerkiksi masennuksen ja syömishäiriöt henkilön muodonmuutoksen mahdollisuuksina. Ne ovat monisärmäisiä ilmiöitä, jotka voivat auttaa meitä peilaamaan oman henkilökohtaisen polkumme suunnanmuutosta. Kun ihminen sairastuu täytyisi hänen pysähtyä kysymään itseltään: ”Mitä tämä sairaus haluaa sanoa minulle? Mitä sieluni haluaa kertoa minulle?” Esimerkiksi bulimiasta kärsivä voi pysähtyä miettimään, mikä on se sielun nälkä, tyhjiö, jota hän yrittää täyttää ruualla? Hillmanille sielunhoito on ihmisen luovuuden toteutumista. Sielun kieli on musiikkia, kuvia, runoja ja tarinoita

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin: Onko lapsessasi vikaa? Pitäisikö hänet viedä korjaamolle?

  1. alicespoof sanoo:

    Itse kun olen koukuttunut narratiiviseen ajatteluun, mieleeni nousee, että eikö arkkityyppinen psykologia tarjoa tavan rakentaa elämästä uutta tarinaa uusin merkityksin? Moni kai meistä vaikeissa elämäntilanteissa tuntee olevansa ikään kuin ahdistavassa ansassa. Vanha polku on tällöin kuljettu loppuun, olemme risteyksessä, jossa olisi aika valita uusi merkityspolku. Luonnontieteellisten hierarkioiden asiantuntijoiden tarkoitus 2000-luvun kääntessä, oli osoittaa ihmisille yksi kapea polku, jota kaikkien haluttaisiin kulkevan: Tieteelliselle varmuudelle rakentuva oikea polku, jota käydessään ihmiset kuitenkin ahdistuivat, pitkästyivät ja kadottivat elämänhallintayrityksissään luovuutensa sekä oman elämänsä ohjauksen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s