Annan ajatusvirtaa Gerhard Schmittin jungilaisista satutulkinnoista, nr 2

Gerhard Schmitt valaisi meitä, että on neljä tärkeää arkkityyppistä osaa, jotka ovat varjo, anima/animus, vanha viisas mies sekä itseys (Self, selbst). Anna pähkäili tänä aamuna vielä tätä minä-kompleksia, josta luennolla myös oli puhe. Mahtoi Gerhard Schmitt tarkoittaa sillä juuri tätä itseyttä, eikä persoonaamme. Silloin palat loksahtavat Annan päässä paremmin kohdalleen. Kun alkukieli on toinen kuin suomi, niin joskus käsitekäännökset voivat sekoittaa kuuntelijaa.

Arkkityyppisiä osiamme tiedostamattomasta mielestämme emme löydä rationaalisesti vaan ne ovat dynaamisia ja vaistonvaraisia muotoja, joiden olemus paljastuu parhaiten saduissa, myyteissä ja unissamme. Tiedostamattomaan ja sen arkkityyppisiin osiin voimme päästä käsiksi mielikuvituksemme avulla ja voimme hakea omalle tiedostamattomalle uutta muotoa unistamme, saduista ja tarinoista.

Self – itseytemme

Itseyshän on arkkityyppinen tiedostamattoman keskusosa, joka yrittää ikään kuin säädellä ja järjestellä tietoisuuttamme erinäisiksi skeemoiksi. Se on samalla myös siis se tekijä, joka pyrkii järjestämään tietoisuuttamme eheäksi kokonaisuudeksi, jota juuri tätä mandala symbolisoi. Egomme saa valonsa juuri tältä itseydeltämme, joka valaisee siis tietoisuuttamme. Emme siis voi tietää itseyttämme, mutta se on välittävä tekijä, joka luo egoamme.

Jung kirjoittaa ”Ego saa valonsa itseydeltämme. Emmehän tiedä itseyttämme, se ei ole tiedettävissä. Voit nähdä kaupungin, ja voit tietää sen nimen sekä maantieteellisen sijainnin, mutta et kuitenkaan tiedä yhtäkään sen asukkaista. Voit tuntea toisen ihmisen päivittäisen seksin kautta, ja silti voit olla täysin tietämätön hänen oikeasta luonteesta. Ego sisältää itseyteemme niin kuin se on säilöttynä myös universumiin, josta me tiedämme vain pienen pienen murusen.” (C.G. Jung – Letters)

Anima ja animus

Anima ja animus ovat vastakkaista puolta edustavia tiedostamattoman osia meissä. Annan ohjaamassa Kati Sarvelan mielen teatterissa Tuomas oli mitä ilmeisemmin hänen animuksensa. Tuomas on yltiörationaalinen, järkevä ja kaikkea epäilevä mielen tila.

Jungin mukaan ”Jokainen mies kantaa sisällään ikuisesti naisen kuvaa, ei sen tai tämän tietyn naisen kuvaa, vaan ehdotonta (definitive) naisen kuvaa (anima). Tämä kuva on perustavaa laatua olevasti tiedostamaton, ja se on periytyvä jo muinoin syntynyt tekijä , jonka on syntynyt esi-isiemme välittämänä. Se vaikuttaa ja joskus vääristää miehen ymmärrystä naisesta… Koska tämä kuva on tiedostamaton, se aina projisoidaan rakastamaan ihmiseen, ja juuri tämä on syy intohimoiselle ihastumisille tai vastenmielisyydelle.” (Memories, dreams and reflections, Aniela Jaffe). Samaan tapaan nainen kantaa siis myös animustaan.

Gerhard Smittin mukaan anima ja animus kompensoivat sankarin sukupuolta ja ikää. Lapsenomaisella sankarilla on äiti anima, ja esimerkiksi naispuolisella vanhemmalla sankarilla voi olla poika animus. Saduissa usein animan yhteydessä ilmenee insestimotiivi, esimerkiksi kuningas haluaa mennä tyttärensä kanssa naimisiin. Satujen ja unien maaginen maailma jakaantuu kahtia, siten että animaan kuuluvat esimerkiksi maa, luolat, metsät, vesistöt ja niiden maalla elävät luontokappaleet kuten lohikäärmeet ja käärmeet. Animuksen symboliseen maailmaan kuuluvat taivaankappaleet, kuten aurinko ja kuu sekä hedelmällinen tuuli, lentäminen ja linnut.

Annan ohjamaassa Katin mielentilojen teatterissa hän kohtasi kuoleman joutsen, joka lennätti hänet takaisin elämään. Tämä joutsen oli Katin eräs animushahmo. Toinen animus hahmo oli juuri tämä edellä mainittu Tuomas, yltiörationaalinen nuori mies.

Kun sankari tekee retkensä tuntemattomaan maailmaan, esimerkiksi metsään, voi hän jäädä sen lumoihin, jolloin tämä psykologisesti merkitsee sitä, että individuaatioprosessi jää keskeneräiseksi. Käytännössä Anna ajattelee, että tämä tarkoittaisi Katin prosesissa sitä, että hän olisi jäänyt koukkuun luovaan prosessiinsa siten, että hän ei kykenisi enää toimimaan ja hyödyntämään oppimaansa käytännön elämässä. Itseensä tutustuminen ei siis ole mikään ensisijainen päämäärä, vaan se on välietappi siihen, että ihminen kykenee elämään arvojensa mukaista yhteisöä hyödyttävää elämää.  Tasapainoinen elämä on tasapainoa sekä sisään että ulospäin.

Vanha viisas mies

Vanha viisas mies on Schmittin mukaan suhteessa tiedostamattomaan ylivertaisessa roolissa, samoin kuin Suuri äiti. Molemmat heistä ilmestyvät tarinaan, kun sankari on pulassa tai hädänalaisessa tilanteessa. Vanha viisas mies ja/tai Suuri äiti voivat antaa sankarille neuvoja tai taikaesineitä. Ne voivat olla kaksiosaisia, jolloin heissä on edustettuna sekä sankaria vahingoittava että häntä auttava osa. Usein vahingoittava osaa vie sankarin syvemmälle ongelmiin, jonka jälkeen palkitseva osa auttaa. Anima ja animus luonne voivat esiintyä heissä esimerkiksi siten, että vanha viisas mies on vaikkapa velho, joka kykenee lentämään. Suuri äiti voi olla sen sijaan maanläheinen keiju tai/ja noita. Annan ohjaamassa Katin sisäisessä teatterissa oli Vanha viisas mies, jossa oli kaksi puolta, tuhoisa herra Arrogantus ja Tiedemies, joka auttoi sankaria.

Prosessia kirjoittaessa Anna ja hänen ystävänsä tulkitsivat herra Arrogantuksen Katin varjoksi, mutta jungilaisittain ajatellen varjo on yleensä nuorempi ja samaa sukupuolta kuin sankari. Siksi Herra Arrogantuksen voisi ajatella olevan Tiedemiehen varjopuoli, vanhan viisaan miehen sankaria tuhoava puoli, joka estää sankaria saavuttamasta päämääräänsä. Herra Arrogantus hajoitti vanhan minuuden, jota seurasi tietoisuuden kaaos, eksyminen metsään. Katin sisäisen teatterin hahmossa Tiedemiehessä oli siis juuri tällaiset kaksi eri puolta. Gerhard Schmitt kun korostaa, että vanha viisas mies meissä on hyvin usein polarisoituneena kaksiosaiseksi, esimerkiksi opettajaksi tai lääkäriksi. Lisäksi hänessä on tavallisesti paha puoli, paha kuningas ja jopa paholainen.

Varjo

Kuten tuli jo mainittua, varjo on  Schmittin mukaan samaa sukupuolta kuin sankari. Se on alistettuna tietoisuudelle. Kun ihminen tiedostaa varjonsa, esiintyy varjo sairalloisena ja vähäenergisenä. Silloin kun varjomme on heikosti tiedostettu, esiintyy se vahvana. Varjo yrittää kukistaa tällöin tiedostetun ja pyrkii saamaan sen haltuunsa. Varjolla on siinä mielessä salainen identiteetti, että se omistaa aina jotakin yhteistä tiedostetun kanssa. Se sanoo välillä samoja asioita kuin sankari ja se omistaa jotakin samaa mitä sankari omistaa.

Katin varjo sisäisen teatterin kirjoitusprosessissa oli mitä ilmeisimmin rouva Otsaryppy. Hän oli osa, jonka kohtaamisen jälkeen Kati ei ollut entisensä. Jungin sanoin, kun ihminen kohtaa varjonsa, näkee hän oman valonsa. Kun ihminen muutaman kerran arvioiden horjuu vastakkaisuuksien keskellä, alkaa hän ymmärtää mitä on olla itseys. Se joka näkee yhtäaikaa oman varjonsa ja valonsa, asettuu keskelle.(Good and Evil in analytical psychology, CW 10)

Aktiivisesta imaginaatiosta

Katin sisäinen teatteri (Anna ystävineen) oli siis Jungin käsittein aktiivista imaginaatiota. Prosessi lähti liikkelle hypnoterapiasuuntauksesta,  egostate-terapiasta, mutta se osoittautui hyvin samankaltaiseksi kuin juuri tämä jungin aktiivinen imaginaatio. Tällä aktiivisella mielikuvituksella Jung tarkoitti keskittymällä tarkoituksellisesti tuotettuun mielikuvitusmateriaaliin. Toinen tapa laajentaa oma ymmärrystä itseydestä on unien tulkinta, koska unet sisältävät mielikuviamme, jotka haluavat tulla ilmaistuiksi. Satujen ja unien logiikka on Annan mielestä analogista. Kun osaamme tulkita satujen myyttistä muotoa psykologiseksi todellisuudeksi, kehitymme myös omien uniemme tulkinnassa.

Aktiivisen mielikuvituksen avulla voimme personifioida, henkilöistää, tietoisuuttamme. ”Olennainen asia ihmiselle on itsensä erilaistaminen tiedostamattomasta henkilöimällä sen sisältöä, jota kautta voimme tuoda tiedostamatonta materiaalia tietoisuutemme yhteyteen. Tämä tekniikka tekee sen, että riisumme arkkityypit niiden voimilta. Ei ole kovinkaan vaikeaa henkilöistää tiedostamattoman sisältöä, koska niillä on aina tietty itsenäinen asemansa, oma identiteettinsä. On hyvin epämiellyttävää tunnustaa niiden autonomia, mutta juuri tämä tiedostamattomaan ominaisuus sallii meille parhaat mahdollisuudet käsitellä sitä. (Mermories, Dreams and Reflections)”

Egostate-terapian vahvuus on, että se kykenee luomaan näitä tietoisuuden henkilöistymiä. Annan kokemuksen mukaan tämä onnistuu hyvin myös kirjoittaen, silloin kun ihminen kykenee savuttamaan luovan kirjoittamistilan, itsehypnoosin, jossa hän kykenee  irrottautumaan tietoisuutensa rationaalisesta ohjaamisesta.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s