Sisäisen teatterin filosofisia perusteita etsimässä nr. 1

Anna aloittaa korpifilosofiset spekulaationsa siitä, mitä Sisäinen teatteri ei ole. Se ei ole metodi, jonka avulla yritetään sopeuttaa ihmisiä länsimaiseen materialistiseen maailmaankatsomukseen ja sen elämäntapaan. Hän itseasiassa uskoo, että yhä useampi tavallinen ihminen virtuaalisessa todellisuudessa on oivaltanut, että länsimainen elämäntapa rakentuu ekologisesti ja eettisesti kestämättömille kulttuurisille perusolettamuksille. Länsimaisen valtavirta-ajattelun mukaan kun ihmisen ajatellaan  ”luonnostaan ”olevan, omaa etua ajatteleva, toinen toisensa kanssa kilpaileva ihminen, joka pyrkii elämässään rahan avulla saavuttamaan materialistisia menestyksen statusymboleja itselleen.

Annan mielestä tämä kulttuuri on luonut sukupolvia, jotka ovat alkaneet laiminlyödä samanaikaisesti sekä aitoja omia että yhteisönsä tarpeita. Koko järjestelmämmehän on rakentunut sille ajatukselle, että ihmiset jaotellaan ”luusereihin” ja ”menestyneisiin”, riippuen siitä, miten hyvin he ponnistelevat talouskasvun eteen ja mikälaisen aseman he tässä materialistisessa hierarkisessa järjestelmässä saavuttavat. Kuten psykologian professori Bruce Alexander huomauttaa, olemme luoneet elämän materialistista ulottuvuutta ylikorostavan, teknistieteellisyyttä palvovan hierarkisen järjestelmän, joka  tuottaa addiktiivisia ihmisiä ja muutenkin pahoinvoivia ihmisiä. Siksi kai nyt on onneksi parhaillaan nousemassa uutta yhteisöllisyyttä ja tulevaisuudessa ne tieteenalat, joihin ei ohjata rahavirtoja, tulevat muuttamaan maailmaa (humanistiset tieteet).

Anna huomauttaa, että hänen ohjattavalleen, Siirtolan Emännälle, valtaapitävä yksiarvoinen kulttuuri on tuottanut aikoinaan suuren pettymyksen. Onnekseen hän kuitenkin huomasi, että kultturuisamme ei ole pelkästään huono, koska siinä on sisäänkirjoitettuna oman ja yhteisön hyvinvoinnin mahdollisuudet. Tämä kuitenkin edellyttää, että ihminen vapauttaa itsensä valtaapitävästä maailmankatsomuksesta kieltäytymällä osallistumasta sairautta tuottavaan elämäntavan arvojen ja uskomusten jakamiseen.

Kun Anna katsoo tätä järjestelmää, tajuaa hän sen edelleen rakentuvan  jo vanhentuneille valistuksen perinteelle rakentuville tieteellisteknistä tietoa ylikorostaville kontrollin instituutioille. Emäntäni alkoi voimaan huomattavan paljon paremmin, kun hän rakensi itse oman elämäntapansa uudelle maailmankatsomukselliselle – arkiteoreettiselle ja tieteenfilosofiselle – pohjalle. Pohjimmiltaan meihin kaikkiin vaikuttaa itsestään selvästi se maailmankatsomus ja elämäntapa, joka meihin ”iskostetaan”, mutta itseohjautuvuutensa saavuttanut ihminen voi tehdä myös oman aktiivisen valintansa. Moni työntekijä ja tieteilijä on Annan mielestä uhrannut oman inhimillisyytensä tieteen alttarille ja se on tietysti huono asia. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, ettei ihminen kykene kertomaan miltä tieto tuntuu hänen sielussaan ja omassa kokemusmaailmassaan. Tällöin voidaan oikeastaan puhua ”indoktrinoituneista”, yhden kuppikunnan asiantuntijoista, jotka eivät kykene tiedon moninäkökulmaiseen reflektioon. Heille tiede on isäntä, ja he ovat sen renkejä.

Treenaaja hahmottaa ihmistietoisuuden tällä hetkellä seuraavasti ja Sisäinen teatteri muuten vastaa hyvin integratiivisen tieteen käsitystä ihmisen tietoisuudesta. Ihmisen tietoisuus jää hyvin alkeelliseksi, mikäli hän ei ole suhteessa toiseen ihmiseen. Elämämme alusta saakka suhteemme toiseuteen (äitiin, isään, perheeseen, kavereihimme, yhteisöömme) on olennainen aivojemme neuraalista verkostoa muokkaava tekijä.  Tämä suhde välittyy peilisolujen kautta.  Suhteen kautta ei välity pelkästään kognitiivista tietoa vaan myös tunneinformaatiota. Mikä parasta neuraaliverkkoa voi stimuloida paitsi oikeitten yhteisöllisten suhteitten kautta myös mielikuvituksen kautta. Tunteet välittyvät kehoomme ”tunnemolekyyleinä” (Candace Pert).   Siksi voimme kehittää omaa neuraaliverkostoamme yhteisöllisesti  sekä voimme samalla kehittyä peilauksen kautta omien tunnemolekyyliemme sisäisen sinfonian ohjaajiksi. Peilisolut eivät erota, onko kysymyksessä ”oikea yhteisöllinen tapahtuma” vai  mielikuvituksellinen sellainen. Siksi terveet yhteisöt ja mielikuvituksemme ovat keskeisiä tekijöitä sekä henkisessä että fyysisessä hyvinvoinnissamme. Tietoisuutemme muokkauttuu itsemme ja yhteisömme välisessä vuorovaikutuksessa.

Harva tulee ajatelleeksi tässä asiantuntijakulttuurissa, etteivät he itse ole valinneet elämänsä perususkomuksia, vaan ne on otettu vastaan mm. tieteellisiltä auktoriteeteilta, opettajilta ja vanhemmilta itsestään selvyyksinä, kyseenalaistamatta. Toki on myös olemassa sydämenviisaudella varustettuja asiantuntijoita esimerkiksi lääkäreitä. He ovat oppineet kokemuksistaan. Silti keskeiset taloudelliset ja lääketieteelliset instituutiot vaikuttavat olevan valitettavan usein materialistisen maailmankatsomuksen palvelijoita. Ehkä juuri siksi viime aikoina tavalliset kansalaiset ovat alkaneet kyseenalaistaa asiantuntijoiden tietoa? Onhan pirstoutunut materialistinen kulttuurimme ja sen erityistieteet rakentuneet, jo vanhaksi käyvälle Descartesin ajattelulle ihmisestä, jonka mieli ja keho ovat toisistaan erillisiä osia. Jo koulussa vahvistetaan ihmismielen materialistisia mielenosia, jolla vierannutetaan ihmistä omasta kehollisuudestaan ja elämän transsendentaalisesta – yliyksilöllisestä yhteisestä – kokemuksellisesta ulottuvuudesta.

Tieteen tulisi Annan mielestä olla korjaamassa ihmisten maailmantapojen vääristymiä, mutta tämä nykyinen valtakulttuurimme on, päinvastoin, lisännyt niitä pirstomalla inhimilliyytemme ja kaiken muunkin palasiksi. Tämä kaikki siksi, että maailmaa johtaa edelleen ensisijaisesti yksipuoliset asiantuntijat, joiden mittayksikkönä viime pelissä aina on raha ja numerot.

Vapauttaaukseen itsensä itsestään selvinä vastaanotetuista uskomuksista joutuu asiantuntija, kuten esimerkiksi hammaslääkäri Sarvela, paneutumaan tietenfilosofisiin perusteisiin. Toki asioiden moninäkökulmaisen laidan voi oivaltaa myös arkitiedolla, mutta tieteenfilosofia auttaa ihmistä perustelemaan näkemyksensä. Tämän tieteenfilosofiaan paneutumisen kuitenkin valitettavan harva luonnontieteilijä tai taloustieteilijä tekee. Sen sijaan liian moni erityistieteilijä sokeutuu ja näin  hän omasta pirstoutuneesta osa-alueestaan käsin saattaa, valitettavan usein, lähtee soveltamaan omaa perinnettään kaikkiin elämän ilmiöhin. Oman erityistieteellisen asiantuntijuutensa nimissä hänestä tuleekin kaikkien alojen erityisasiantuntija.

Talousmiesten ja materialisten valtakulttuurimme asiantuntijoiden maailmankatsomus on rakentunut juuri tälle Rene Descartesilta juurensa saaneelle valituksen perinteelle. Tämä puku on käynyt kantajalleen jo ajat sitten pieneksi ja puristavaksi, mutta sitkeästi asiantuntija pukee sen joka aamu päälleen. Tämän perinteen ja sen seuraajan, empiristien/positivistien ongelma on tuonut ihmiskuntaamme paljon hyvää. Sen ongelmana kuitenkin on, että puvun käyttäjät ovat unohtaneet tai ehkäpä eivät ole edes koskaan olleet tietoisia siitä, että ihminen ei voi saavuttaa todellisuutta sinänsä, vaan heidänkin faktansa ovat vain kuvia, heijastumia, todellisuudesta.  Aina ihmisen ja todellisuuden välillä on kuilu. Vanhan puvun käyttäjät eivät ota  huomioon todellisuuden moninäkökulmaisia heijastumia.

Kun tiedemies lähtee tutkimaan jotakin ilmiötä, tulisi hänen ensimmäiseksi pohtia tarkkaan, millainen on luonteeltaan se ilmiö, jota hän tutkii ja vasta tämän jälkeen hän valitsee tutkimusmetodin. Tämän päivän maailmamme näyttää rakentuvan´siten, että ensin valitaan tutkimusmetodi ja sen tieteenfilosofiset lähtökohdat ikään kuin otetaan vastaan itsestään selvyytenä. Tieteenharjoittaja kun on sosiaallistunut oman laitoksensa kieleen ja kulttuuriin. Tästä oikean metodin valitsemisesta Lauri Rauhala on antanut hyvän esimerkin, joka on syöpynyt Annan mieleen.: Eihän lääkärikään lähde mittamaan puhelintolpalta pulssia. Meidän on valittava tutkimusmetodi tutkittavan kohteen luonteen mukaisesti.

Anna uskoo, että uusi ekologisempi kulttuurimme tulee rakentumaan elämäntavalle, jossa ymmärretään paremmin jokaisen elämän keskeneräisyys, kaiken tiedon vajaavaisuus ja näkökulmiemme sidoksissa oleminen meille annettuihin maailmankatsomuksellisiin ja tieteenfilosofisiin lähtökohtiin. Ei ole olemassa objektiivsta ihmistä, vaan meihin aina vaikuttaa se, minkälainen ihmiskäsitys ja maailmankuva meillä on.

Kun ihminen lähtee tutkimaan omaa sisäistä todellisuuttaan, Anna on sitä mieltä, että ihmisen ei tule siirtää sivuun omaa inhimillisyyttään. Hän saa juhlia kaiken tiedon vajaavaisuutta ja itsensä keskeneräisyyttä. Siksi hänen opettama Sisäinen teatteri oman itsen tutkimusmetodinsa EI OLE LUONNONTIETEELLINEN menetelmä.

Tilanteessa, jossa tunnet ahdistusta omassa tiedeyhteisössäsi tai työpaikallasi, vika ei välttämättä ole aina sinussa. Joskus tilanne voi olla sellainen, että sinun oletetaan epäinhimillistävän itsesi tieteen tai talouskasvun nimissä. Jos siis koet ristiriitaa tällaisessa yhteisöllisessä ilmapiirissä, saattaakin ongelman ratkaiseva selitys olla esimerkiksi tiedeyhteisössäsi tai työpaikkasi maailmankatsomuksessa eikä siis välttämättä sinussa itsessäsi. Ainakin Annan mielestä on  luonnollista, että ihminen voi huonosti kulttuurissa, joka vaatii itsensä leikkaamista irti omasta inhimillisestä kokemusmaailmastansa. Toki näin voi tehdä ja kannattakin tehdä  luonnontieteellisessä tutkimusmetodissa, vaan se on vain yksi kapea-alaiselle todellisuuskuvalle rakentuva tutkimustapa. Sen tuottama tieto on tuottanut suuret määrät hyödyllistä tietoa, mutta itseohjautuva ihminen voi peilata tämänkin tiedon laajempaan yhteyteensä.

Raha ei tuo pelkästään valtaa ihmisille. Valtaa tuo myös tieto ja kokemus. Siksi Anna uskookin, että tulevan, horisontaalisen vallankumouksen keskiössä ei ole raha, vaan tiedolla, kokemuksellansa ja mielikuvituksellansa ymmärtämyksensä laajentanut ihminen.  Ihminen kun ei ole pelkästään biologinen eläin. Eläimistä meidät erottaa juuri tietoisuutemme, jonka reflektiokyky auttaa meitä laajentamaan ymmärrystämme.

Ratkaisu epäinhimillistävään kulttuuriimme ei ole se, että lähdet haukkumaan työtovereitasi, pomoasi ja professoreitasi. Ratkaisu on sen sijaan, että valitset maailmankatsomuksen, joka heijastaa paremmin omaa sisäistä kokemustasi kuin ”kartesiolainen” kylmä perinne. Voit tehdä itsessäsi sisäisen vallankumouksen. Kieltäydyt leikkaamasta itseäsi irti kokemuksestasi.

Mitä useampi ihminen käy läpi sisäisen vallankumouksensa, sitä useammalle ihmiselle käy mahdolliseksi elää elämänlaadullisesti parempaa elämää kohtuullisemmalla kuluttamisella. Horisontaalisen vallankumouksen ytimessä on sisäinen vallankumous. Heillä rakkaudellinen, toista ihmistä ja luontoa kohtaan väkivallaton ”ekologinen” omatunto sekä globaalin yhteisön hyvinvointi menee lääketieteellisten ja taloudellisten asiantuntijoiden numeerisen faktatiedon edelle. Tämä sen vuoksi, että nykyisen ”asiantuntijoiden” johtama elämäntapa on viemässä meitä kohti ekokatastrofia. Ohjattavani Siirtolan Emäntä aina muistaa toitottaa: Joskus kannattaa potkaista logaritmit helvettiin ja keskittyä kuuntelemaan oman sydämensä ääntä.

Anna uskoo samaan asiaan kuin Anthony Giddens, brittiläinen sosiologi: Nyt ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa ihminen on saavuttanut sellaisen tietoisuuden tason, että meillä on edellytykset toimia eettisenä yhteiskuntana. Faktatiedon rinnalla meillä on paljon kokemusperäistä tietoa, jota voimme hyödyntää tutustumismatkassamme itseemme, joka on Annan mielestä eettisen yhteisöllisen elämän edellytys. On siis tärkeää tunnistaa, miltä tieto tuntuu meissä. Tässä prosessissa voimme hyödyntää leikkimistä ja mielikuvitustamme, jotka ovat ”järjen” kulttuurissamme aliarvostettuja.

Filosofit ovat, usein tietämättämme, pesiytyneet kielenkäyttöömme ja tapaamme rakentaa kuvaa todellisuutta. Luonnontieteellinen ajattelu on korostanut dikotomioita – kahtiajaotteluita – eli ”joko- tai” -ajattelua. Eräs tapa potkaista logaritmit helvettiin, ”tehdä sisäinen vallankumous” on rakentaa uutta ”sekä-että ”kuvaa vaikkapa Sisäisen teatterin avulla. Toki muitakin tapoja on luovissa terapiossa. Me ihmiset olemme erilaisia, jokaiselle ei sovi sama metodi. Olennaista on, että ihminen oivaltaa absurdissa maailmassamme voivan olla monen asian samanaikaisesti totta. Totuus on moniulotteinen, moninäkökulmainen ja dialoginen.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s