Mielikuvitus tietoisuustaitojen harjoittamisena

Carl Jung kirjoittaa: Mielikuva on psyyke. Niinpä kun käännyn sieluni puoleen, kuinka voin kohdata sen? Mistä tiedän, mitä se nyt tahtoo? Vastaus on, käänny mielikuviesi puoleen. Jung jatkaa: Kaikki psyykkinen prosessi on mielikuvaa ja mielikuvitusta. Ja nämä mielikuvat ovat aivan yhtä totta kuin sinä itse olet… Tai kuten Amerikan ”mielikuvitusrunoilija” Wallace Stevens on asian ilmaissut: ”Mielikuvissamme heräämme… Asia on niin, että niissä olemme.” (Lainaus James Hillmanin kirjasta Healing Fiction).

Silloin, kun Siirtolan Emäntä oli nuori, hän luuli naivisti mielikuvien olevan vain aistihavaintojen tekemiä todellisuuden kopiokuvia. Nykyään hän ajattelee sen sijaan mielikuvien olevan olemisen kieltä. Mielikuvituksemme harjaannuttaminen on eräs tapa harjoittaa tietoisuustaitoja. Voimme vapauttaa libidoamme, psyykkistä energiaamme, mielikuvituksen, tietoisuutemme mielikuvia luovan kyvyn avulla. Emme voi kokea mitään muuta kuin oman olemisemme suoraan, ja tämä kokeminen tapahtuu spontaanin mielikuvien leikin kautta. Meidän ei tarvitse muuta kuin harjaannuttaa itseämme saavuttamaan fokusoitunut, keskittynyt luova tietoisuuden tila, jossa kykenemme sulkemaan muun maailman ympäriltämme luodaksemme spontaanisti leikkien uusia mielikuvia. Muistimme lienee vain yksi mielikuvatyöskentely muoto, jossa luomme menneistä tapahtumista kerrannaismielikuvia.

Sisäinen teatteri on eräs tapa harjoittaa mielikuvien tuottamiselle rakentuvia tietoisuustaitoja. Koska unet ja ”päiväunet” mielikuvineen ovat oikotie tiedostamattomaan mieleemme, alitajuntaan, olemisemme perustaan, voimme näiden toimintojen kautta laajentaa ymmärrystämme sekä itsestämme että maailmasta. Kun opimme kuuntelemaan itseämme, aitoa tahtoamme, lähdemme toteuttamaan oman itsemme näköistä elämää, jossa meidän on hyvä elää. Anna on sitä mieltä, että suuri osa pahoinvointiamme johtuu siitä, että elämme ”toisen kengissä”.

Mielikuvilla on sellainen kummallinen ominaisuus, että niillä ei ole vain yhtä merkitystä, vaan merkityksiä voi olla monta. Siksi niiden kautta voimme laajentaa omaa ”sisäavaruuttamme”, tietoisuuttamme. Kun työskentelemme dialogisesti mielikuvien kanssa, emme oikeastaan tulkitse niitä, vaan sen sijaan luomme jatkuvasti uusia mielleyhtymiä ja tätä kautta uusia merkityksiä. Työskentelemme niiden kanssa metaforin eli vertauskuvin. James Hillman väittää muuten, että kaikki kieli on metaforista. Jumalan tai jumalien elämä meissä on metaforista; Hän/ne ovat mielemme henkilöitymiä. Tutustumalla vertauskuviin, tutustumme entistä syvemmin oman mielemme sisäavaruuteen: voimme nimetä jatkuvasti uusia planeettoja sisältämme ja voimme löytää sydämestämme uusia linnunratoja.

James Hilman kutsuu muuten daimoniksi jokaisen ihmisen omaa ainutkertaista kohtalonomaista mielikuvaa, joka ohjaa juuri hänen ainutkertaista elämäänsä. Tämä daimoni suojelee ja motivoi asianomaista. Ihminen voi huonosti, kun hän ei kuuntele daimoniansa. Daimonien kieltä ovat metaforat, mielikuvien runollinen kieli ja tämän kielen kautta voimme löytää syvällisen yhteyden itsemme sekä toinen toisiimme.

Kun meistä kasvaa parempia Sisäisen teatterimme ohjaajia, uusien metaforien tuottajia, opimme samalla myös ohjaamaan tietoisuutemme. Tämän jälkeen meidän ei tarvitse olla passiivisia murheiden, ahdistustemme ja aggressioidemme, ”demoniemme”,  tahdottomia temmellyskenttiä, jolla tilojemme mielikuvat mellastelevat miten ”lystäävät”. On nimittäin niin, että se mitä tietoisuudessamme tapahtuu, välittyy usein konkreettiseksi toiminnaksi. Viime aikoina olemme saaneet valitettavasti jo tuskallisen usein nähdä erilaisina väkivallantekoina, mitä voi tapahtua, kun ihmisen päässä satunnaiset toivottomuuden tilat lähtevät ohjaamaan hänen toimintaansa. Onnistunut mielikuvituselämä, oman poeettisen kielen löytäminen, voi puolestaan parhaimmillaan johtaa meitä löytämään eettinen elämäntapa ja toiminta, jossa koemme itsemme onnelliseksi. Mikä parasta, voimme lisätä myös toistemme onnellisuutta, koska löydämme yhteytemme toisiin luontokappaleisiin. Mikäli emme kuuntele olemisemme kieltä, daimoniamme, elämme vierasta elämää, jossa emme koe itseämme juurtuneeksi maailmaan.

Kuten James Hillman (Healing Fiction) tuo kirjassaan esille, mitä ikinä sitten sanomme maailmasta, omasta kehostamme, toisista ihmisistä, on arkkityyppisten fantasiamielikuviemme värittämää. Treenaaja ilmaisi asian toisin: Jotta voimme olla ylipäätään jotakin mieltä, on meidän ensiksi tuotettava asia mielikuvatyöskentelyn kautta jonkun, mielellään useamman, minätilamme tunneilmaisuksi, uusiksi metaforiksi. Mikäli mielikuvat rajoittuvat vain ”aistihavaintojen kopiokuviksi”, puuttuu ihmiseltä kyky mielikuvatyöskentelyn avulla tapahtuvaan itsereflektioon. Tällöin ”hänen mielipiteensä” ei ole todellisuudessa hänen mielipiteensä, vaan se on vain jonkun sisäistetyn henkilön mielipide. Ihminen on pelkkä toisen kopio.

Kun ihminen ottaa vastaan vain passiivisesti tietoa, jäävät mielikuvat vain aistihavaintojen ”kopiokuviksi”: Tämä kertoo ihmisen rajoittuneesta mielikuvituksesta ja puutteellisista tietoisuustaidoista. Tällainen on valitettava ”hulluuden muoto” tämän päivän kulttuurissamme, jossa välineellinen ja tekninen opetustapa on yliarvostettua. Treenaaja on miettinyt, että ehkä tämä tietoisuuttamme aliarvioiva ja mitätöivä tapa opettaa on merkittävä syy pahoinvointiimme. Meitä oikein koulussa opetetaan rajoittamaan ymmärryksemme toisten ajatusten kopiointiin. Ehkä hieman dramatisoiden, koulussa ei opeteta draamaa tai terapeuttista taidetta: Kaikki tähtää välineelliseen oppimiseen ja nopeasti työelämän tekniseen elämäntapaan siirtymiseen. Onneksi yhä useampi on jo älynnyt, että ihmiset eivät ole perimmiltään kopiokoneita, vaan he voivat olla aktiivisia, tietoisuudellaan jatkuvasti leikkiviä, uutta muotoja sille luovia ihmisiä.

Carl Jung ei ollut ainut suurmies, joka korosti aktiivista mielikuvitusta. Myös Rudolf Steiner korosti mielikuvituksen merkitystä oppimisessa. Onkin mielenkiintoista, että Sisäinen teatteri on yhdistelmä jungilaista ja steinerilaista mielikuvitusta. Itsetuntemus on siis jatkuva oppimisprosessi, jossa ihminen hakee itseyden kirkastamiseen uutta peilipintaa sisältänsä ja itsensä ulkopuolelta. Itsereflektiivisesti kirjoittaen, uusia mielleyhtymiä luoden, kirjoittaja kieltäytyy vastaanottamasta maailmaa yksipuolisella passiivisella tavalla. Sen sijaan peilaaja kuuntelee jatkuvasti omaa olemistaan tullakseen itsekseen ja luodakseen aktiivisesti uutta täsmällisempää metaforista kuvaa maailmasta.

Sisäisen teatterin harrastaja ei pelkää ”vääränlaisia mielleyhtymiä”, sillä kaikki syvällinen ajattelu on virheellistä ja epätäydellistä. Kun ihminen kykenee luovasti käyttämään erilaisia ja eri näkökulmaisia peilejä, kykenee hän koko ajan saavuttamaan tarkemman, ja objektiivisemman kuvan itsestään ja maailmasta.  Eettinen, aito, ihminen tuntee itsensä, demoninsa ja daimoninsa. Sisäinen teatteri on sekä järjen että sydämen äänen yhteen virittämistä, niiden yhteistä harmoniaa.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s