Liisa Ihmemaassa – Sosiaalisen konstruktivismin näkökulmaa Sisäiseen teatteriin

Annalle terapeuttinen kirjoittaminen merkitsee tietoisuustaitoja: Jatkuvaa uutta merkityksenantoprosessia, jossa ihminen laajentaa samalla tietoisuuttaan. Se merkitsee sitä, että ihmisestä tulee aktiivinen, luova, omien kokemustensa uusien merkitysyhteyksien avaaja.  Näin itse kirjoittamisprosessi on tärkeämpi kuin sen tuotos. Allen et al (Handbook of Constructive therapies. Innovative Approaches from Leading Practitioners) kuvaavat psykoterapeuttisen prosessin seuraavasti: ”Se on merkityksenantoprosessi tai semioottinen prosessi, jossa merkityksenanto tapahtuu keskustellen”.

Sisäisessä teatterissa, ihminen on kuin ”Liisa Ihmemaassa”. Omassa tietoisuudessaan kirjoittaen ja piirtäen matkusteleva Liisa tai Lauri rakentaa oman Ihmemaansa ja sen asukkaat, joiden keskellä hän keskustellen, symbolisten tarinoiden keskellä,  luo uusia merkityksiä itselleen. Terapeuttinen matka itseen merkitsee sitä, että mikään merkitys ei ole itsestään selvä, vaan hän joutuu luomaan jokaisen merkityksen uudelleen. Prosessissa parhaimmillana ihminen paitsi laajentaa omaa tietoisuuttaan, hän vapautuu yksipuolistavista kulttuurisista tarinoista. Anna on sitä mieltä, että osa henkistä pahoinvointiamme johtuu siitä, että olemme yksipuolistavien kulttuuristen tarinoiden uhreja.

Meidän jokaisen tietoisuus rakentuu ikään kuin ruudukosta, minätiloista, joiden sisällä olevat tarinat ovat helposti tiedostettavissa. Mielikuvituksemme, tiedostamattoman mielen kieli, on se elementti, jonka avulla voimme laajentaa tietoisuutemme näkemään myös normaalien ruutujen ulkopuolelle jääviä ruutuja. Vasta tällöin tietoisuutemme alkaa laajeta. Koulutuksemme on ”indoktrinoinut”, ”aivopessyt”,  meihin tietyntyyppisiä ruutuja, minätioja keskustelukäytäntöineen, joiden ylikorostonut asema tietoisuutemme maantieteessä, Ihmemaassa, on hyvä oivaltaa. Tarinat ja niiden symbolit aktivoivat meissä muutoksia ”hiljaisella tasolla”, tiedostamattomassa mielessämme, jolloin voimme avautua uusille merkityksille: Tietoisuutemme ruudukko laajenee tarinoitten liuottamana sisäisessä draamassamme. Näin merkitysverkostomme laajetessa, uusia minätiloja avautuu ja mikä parasta,  elämänlaatumme paranee samalla ristiriitojemme vähetessä. Kykenemmehän itsereflektion kautta neuvottelemaan ristiriitaisten osiemme kanssa ja sisäisen dialogin kautta saavutamme tilojemme välillä yhteisiä uusia näkemyksiä ja pystymme hyväksymään elämän paradoksaalisuuden ja monimerkityksellisyyden.

Mikäli Sisäistä teatteria käytetään terapiassa, terapeutti muodostaa ikään kuin yhden ylimääräisen asiakkaan ”minätilan”, joka auttaa häntä peilinä muovaamaan uusia merkityksiä. Terapeutti voi olla katalysaattori, joka ylimääräisenä peilinä näin auttaa asiakasta pääsemään itseohjautuvaan reflektiiviseen prosessiin. Kun prosessi on lähtenyt käyntiin,  asiakas voi mielikuviensa avulla  tehdä terapeutista vaikka oman sisäisen minätilansa. Mielikuvituksemme mahdollisuudet ovat valtavat.

Carl Jung, herra Fantasia, analyyttisessä perinteessään oivalsi myyttien, esimerkiksi kansanperinteen, satujen, alkemian merkityksen oman itsensä tutkimuksessa. Viime  vuosikymmenien aikana, jungilaisten rinnalla, myös sosiaalisen konstruktivismin perinteessä, on oivallettu tarinoiden merkitys identiteetin muokkaajana. Sosiaalisella konstruktivismillahan tarkoitetaan sitä, että kuvamme todellisuudesta rakentuu jatkuvan sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jokainen kohtaamamme ihminen ja hänen tarinansa muuttaa meitä. (Ehkä tästä johtuu hullu epäekologinen matkustusintomme. Haluamme kohdata eksoottisia maita ja ihmisiä, uusia tarinoita! Ekologisempi ja halvempi vaihtoehto on, erityisesti Siirtolan Emännän minätilan Mielikin mielestä, matkustaa tarinoitten myyttisessä maailmassa, omassa pään sisäisessä todellisuudessa).

Erilaiset psykoterapeuttiset näkökulmat edustavat erilaisia maailmankatsomuksia ja keskustelukäytäntöjä siinä missä minätilatkin. Ne rakentavat yhdenlaiselle maailmankuvalle rakentuvaa kertomusta todellisuudesta.  Terapeutilla ja myös tietoisuuttaan laajentaneella Sisäisen teatterin kirjoittajalla voi olla erilaisia minätiloja, joiden maailmankatsomus ja persoonallisuusteoriat ovat erilaisia. Ne eivät sulje pois toisiaan, vaan ne voivat olla eri tilanteissa hyödyllisiä. Ihmiset voivat rakentaa kuvaansa maailmasta erilaisilla kertomuksilla. Maailmassa ei ole vain yhtä merkitysjärjestelmää, tarinaa, vaan se muodostuu tuhansista sellaisista. Sisäisessä teatterissa yhdistetään sekä sosiaalisen konstruktivismin perinnettä että analyyttistä perinnettä luovassa itsehypnoottisessa tilassa. Minätiloille haetaan muotoa monenlaisten psykoterapeuttisten perinteiden kautta, mutta prosessi itsessään on konstruktiivinen, keskustelevasti erilaisista merkitysnäkökulmista rakennettu. Sisäisessä teatterissa pyritään ohjaamaan kirjoittajaa näkökulmien ääreen, jotka istahtavat luonnostaan hänen maailmankuvansa osiksi.

Jungista ja hänen ajatuksistaan Anna on kirjoittanut paljon, mutta sosiaalisesta konstruktivismista vähemmän. Hänen mielestänsä pohjimmiltaan nämä molemmat puhuvat samasta asiasta, vaikkakin hiukan erilaisista näkökulmista ja erilaisin painotuksin. Jungilaisittain, analyyttisestä perinteestä käsin,  ihmisen kohtaaminen aktivoi meissä minätilasiemenen, arkkityypin tai kompleksin, joka voi alkaa  tarinaksi tietoisuudessamme. Jungilaisuus korostaa ihmisen mielikuvituksen luovaa voimaa. Sosiaalisen konstruktivismin näkökulmasta tarinat syntyvät kohtaamisten kautta meissä. Minätilani on siis toiselta ihmiseltä omaan tietoisuuteen vastaanotettu tarinan juonellinen hahmottamistapa, joka ohjaa ajatuksiamme ja toimintaamme. Oppimisteoreetikot, ”kognitiiviset konstruktivistit” korostavat sitä, että sisäistetyssä prosessissa tarina vastaanotetaan peilatusti, reflektiivisesti. Konstruktivismi korostaa siis ihmisten kohtaamisia, heidän tarinoitaan ja niiden vaikutusta omiin tarinoihimme.

Jungista Anna pitää  siksi, että hän ottaa huomioon ihmisen myös biologisena oliona ja henkisenä oliona. Paitsi kulttuurisiin tarinoihin, myös geeneihimme on kirjoitettu osa tarinaamme. Meissä voi lähteä ”kukkimaan” helpommin tietyntyyppisiä tarinoita kuin toisia, riippuen perimästämme. Voimme kuitenkin onneksi itse vaikuttaa siihen minkälaisena puutarhana tietoisuus meissä kukkii. Jung kannustaa meitä myös keskusteluihin eri uskontojen kanssa. Annalle tämä sopii hyvin: Hänen mielestään alkuperäisenä muotoina uskonnot ovat olleet opastamassa meitä eettiseen, rakkaudelliseen, elämään, vaikkakin monista uskonnollisista suuntauksista on tänä päivänä tullut autoritaarisia, jopa väkivaltaisia, vallankäytön välineitä. Siksi on ymmärrettävää, että moni nykyihminen kokee vastenmielisyyttä uskontoja kohtaan. Yhden näkökulman korostaminen ainoana oikeana on aina henkistä väkivaltaa.

Anna on jo aikaisemmin tuonut esille, että Sisäinen teatteri on hypnoterapiaa, jungilaista aktiivista mielikuvitusta että reflektiivistä oppimista. Näin ollen Sisäisen teatterin menetelmässä yhdistyvät monet terapeuttiset näkökulmat. Minätilamme voivat olla arkkityyppisiä ja ne voivat olla sosiaalisesti rakentuneita. Voimme katalysoida tilojamme esiin monella eri tavalla erilaisista terapeuttisista tarinaperinnettä. Kun olemme löytäneet tapoja luoda minätiloja, voimme antaa heidän olla keitä he ovat. Juurilla ei ole niinkään väliä. Pääasia, että löydämme itsellemme luovassa kirjoittamisentilassa monipuolisen varaston tarinoita ja tarinan luojia, eli minätiloja.

Laajentunut ihmistietoisuus sisältää rikkaan minätilojen varaston, joiden avulla  tietoisuutemme ruudukko laajenee koko ajan entisestään. Minätilojen tukemana voimme muuttaa itsemme osaksi tietoisuuden evoluutiota. Tarinoitten syntymistä voimme stimuloida käyttämällä hyväksi maailman valtavaa tarinaperinnettä sekä psykoterapian luomia hyödyllisiä metaforia. Annan mielestä perimmältään kaikki tieteelliset teoriatkin ovat vain metaforia, koska todellisuutta sellaisenaan emme voi tavoittaa, muuta kuin ”sisäisen todellisuuden kautta”, puhtaina läsnäolon teoriavapaina tiloina (vrt. mindfulness).

Sisäinen teatteri-ryhmässä opetellaan monenlaisia  tapoja luoda minätiloja, mutta prosessi itsessään on konstruktiivinen: Ihminen luo aktiivisesti itselleen uusia tarinoita hyödyntäen erilaisia viisausperinteitä. Psykoterapiassa Sisäistä teatteria hyödyntävä terapeutti voi myös yhdistää omaa osaamistaan luovasti viitekehyksen sisällä, onhan Sisäinen teatteri saanut alkunsa minätilojen terapiasta, Ego statesta, jota pidetään ”integratiivisen terapian” viitekehyksenä.

Se, mitä kirjoittamisprosessissa tapahtuu, on kuvattu hyvin Elisabeth Vermootenin väitöskirjassa: Fiktion kirjoittaminen symbolisessa konstruktiivisessa tutkimuksessa Ego state terapiassa. Väitöskirjassa esitellään potilas Ella, joka muokkaa terapeutin antamia tarinoita peilaten omikseen. Ella tekee metaforia hyväksi käyttävän terapeuttisen taideprosessin, matkan itseensä vuorovaikutuksessa tarinoihin ja terapeuttiinsa. Vermooten kuvaa prosessin symboliseksi konstruktivistiseksi tapahtumaksi. Koko terapeuttinen prosessi käydään läpi symbolisella, metaforisella, tasolla. Ella ei tuota pelkästään tekstiä, vaan myös mielikuvia, piirroksia, tarinoita ja runoja (vrt. Carl Jungin oma kirjoittamisprosessi, Punainen kirja, jossa hän teki itseanalyysiä itselleen kirjoittaen ja piirtäen).

”Terapoitava” on Elisabeth Vermootenin terapeuttisessa prosessissa yhteistyökumppani ja työtoveri. Perinteistä jakoa ”asiantuntijaksi” ja ”potilaaksi” ei ole. Koska tätä jakoa ei ole, ihmisen on mahdollista itse terapeuttisesti laajentaa omaa tietoisuuttaan, kunhan hänelle annetaan matkalle mukaan riittävät eväät oppaan, ”apuohjaajan” toimesta. Tämän jälkeen ihminen voi itse olla itsensä opas, vaikkakaan harvoin, tuskin koskaan, täysin itse riittoisa. Toista ihmistä aina tarvitaan.  Ihminen voi kuitenkin tehdä suuren osan työtä oman päänsä sisällä: Hän voi aktiivisesti luoda uusia minätiloja tunteittensa siirroista, jolloin hänen tarinallinen aines lisääntyy koko ajan.

Ego statea käytetään Vermootenin ohjaamassa Ellan prosessissa, samoin kuin Sisäisessä teatteri kirjoittamisessa, eli se on metafora, terapeuttinen käytäntö, jolla saatetaan ihminen keskustelevaan dialogiin itsensä kanssa.

PS. Hypnoterapeutti Jan Sky tulee syyskuussa opastamaan  meitä siitä, kuinka minätiloja voi luoda oman ja  työyhteisön hyvinvoinnin välineeksi. Lisätietoja tästä.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s