Meissä jokaisessa asuu sisällämme pieni keskiaikainen ihminen

Kuumun yliopiston tutkijan kammiossa ei laiskotella sunnuntainakaan. Olen aamun pohtinut ihmistietoisuuden evoluution historiallista olemusta, ja toinen tutkija pöydän päässä  tekee graduansa. Hän näköjään pohdiskelee parhaillaan kauppatieteiden evoluutiota. Voidaan siis totuudessa pysyen väittää, että meillä on täällä Kuumussa ollut hyvin evolutiivinen aamu.

Kun ihminen käy läpi oman tietoisuutensa evoluutiota, kirjoittaa esimerkiksi oman elämänsä tarinaa,  Elämän eeposta, ymmärtää hän tavallisesti sen vertauskuvallisuuden ja symboliikan. Hän ei erehdy luulemaan metaforia tosiasioiksi, sillä vain hullu luulee omia fiktoitansa faktoiksi.  Tämä pätee myös uskontoihin. Uskontojen tarjoama myyttinen totuus on tyystin toinen todellisuus kuin faktojen, ”tosiasioiden”, luutuneen kielen maailma. Oman identiteetitarinansa kirjoittaja tajuaa myös, että sanat ja niiden merkitykset elävät koko ajan kulttuurissamme. Elävä mietiskelevä kielen käyttö on jatkuvaa uutta merkityksenantoprosessia.

Emme ole vain keskiajan vain symboleissa ja analogioissa eläviä ihmisiä, vaan onnistuneen itsehoidollisen kirjoittavan prosessin jälkeen olemme kaikkien aikojen ihmisiä, myös rationaalisia, tietoisuutemme järkevään eepoksemme tulkintaan kykeneviä toimijoita. Peter Englund kuvaa keskiajan ihmistä seuraavasti (1993, Suuren sodan vuodet):

Kaikki nämä perinpohjaisesti venyneet (Westfalenin rauhanneuvottelut) olivat seurausta aikaa riivaavista seremonioista ja symboleista. Tämä mielettömyys syntyi 1600-luvun ihmisen tavasta nähdä maailmansa koko ajan allegoriana ja alati selittää ja todistaa analogioiden avulla. Yhteiskunnalla, jossa lukutaito oli rajallinen, oli symboleilla ja allegorioilla tietenkin suuri merkitys. Erilaiset analogiat olivat kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkää kuvitusta, ne olivat todisteita sinänsä. Luonnosta tai historiasta tai arkielämästä lainatuilla kuvilla oli tyystin toisenlainen paino kuin tänään. Meille symboli on vain jonkin muun merkki. Ennen oli toisin. Kuviteltiin, että symbolinen teko tai esine saattoi saada aikaan fyysisen vaikutuksen. Symbolilla saattoi olla symboloidun ominaisuudet, ja esine saattoi siirtää ominaisuutensa omistajaansa – ja päinvastoin. (Tämän vanhan ajattelutavan jäänteitä näkyy esimerkiksi 1600-luvun palvovassa suhtautumisessa, etten sanoisi sokeassa uskossa kaikenlaisiin kalleuksiin. Kallisarvoinen ja kimalteleva rinnastettiin hyvään ja onnea tuottavaan ja vaikutti jollakin mystisellä tavalla kantajansa parhaaksi.) Hyvin keksittyä allegoriaa pidettiin maailman todellisen olemuksen avaimena. Tämä rakentui pohjimmiltaan ajatukselle makrokosmoksesta ja mikrokosmoksesta, suuresta joka heijastui pienessä. 1600-luvulla kaikki olivat vakuuttuneita siitä, että olemassaolo rakentui useista yhteensopivista tasoista, ja paljastamalla niiden väliset rinnakkaisuudet voitiin käsittää luomakunnan ajaton, sisin järjestys. Tämä vakaumus ilmeni etenkin taiteessa, joka oli täynnä allegorioita ja symboleja, mutta myös muilla toiminnan alueilla, varsinkin tieteessä. Hyvin etevät ja modernit tutkijat kuten Kepler – joka oli nähnyt Isän, Pojan ja Pyhän hengen aurinkokunnassa – ja Descartes – jonka mystinen uskonnollinen kokemus oli saanut tutkimaan matematiikkaa ja filosofiaa – olivat tämän perinteisen ajatustavan vaikutuksen alaisia. 1600-luvun ihminen näki kaikkialla tulkittavaia universaaleja merkkijärjestelmiä, niinkin arkipäiväisissä asioissa kuin hatun töyhdössä tai pöydän istumajärjesteyksessä. Siksi myös vallan miehet kamppailivat niin kiivaasti symboliensa puolesta: vain valta, joka näyttää vallalta, oli valtaa.

Keskiaikainen ajattelu näyttää oikeastaan omalla tavallaan aika kehittyneeltä, vaikka siitä puuttui tätä järjen loogiikka, ego,  joka on aikanamme  hiukan liiankin loistokkaaksi ja yksipuoliseksi kehittynyt. Omassa ajassammekin toki näkee vielä jäänteitä keskiajasta, esimerkiksi meillä monella on edelleen vallassa usko siihen, että kallisarvoisen ja kimalteleva esine tuo onnellisuutta. Ihmiset ovat vielä 2000-luvun taitteessa rakastaneet institutioiden hierarkioita, marssijärjestyksiä  ja statussymboleja. Valtaa käyttävistä moni näyttää edelleen korostavan itseään vallan aineellisilla symboleilla, mikä tuntuu tämän päivän uudemmasta, integroituneemmasta, näkökulmasta katsottuna melko primitiiviseltä.

Sisäisessä teatterissa jokaisessa meissä elää kaikki ihmisen ja ihmiskunnan tietoisuuden evoluution vaiheet. Saamme olla Sisäisessä teatterissamme keräilijöitä, metsästäjiä sekä myös keskiaikaisia ihmisiä. Mutta lisäksi voimme ja meidän pitää olla myös tietoisella ”järkevällä” monipuolisella egolla varustettuja ihmisiä. Pääsemme ihmiskuntana tietoisuutemme evoluutiossa eteenpäin, kun kykenemme keskustelevaan, dialektiseen suhteeseen, sisällämme asuvien henkilöhistoriamme ja ihmiskunnan vaiheiden, myös ”keski-aikaisen ihmisen” kanssa.

Erilaiset myytit ovat hallinneet eri aikakausia, samaan tapaan ne voivat olla edustettuina myös minätiloissamme. Tämän päivän valtaapitävä myytti on ollut materialistinen maailmankatsomus, jossa onnellisuus on samaistettu elämän aineelliseen ulottuvuuteen. Uskon, että tämä yksipuolisuuden aika on siirtymässä historiaan. Monipuolinen tietoisuus mahtaa olla  tulevaisuuden ihmisen egoon yhä useammin sisään rakennettuna.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s