Tietoisuustaidot ovat asiantuntijakulttuurin vastavoima

Voiko kukaan kieltää meiltä, ettemme saisi kirjoittaa luovasti minätilojamme ja psykoterapeuttista tietoa hyödyntäen? Kirjailijat ovat kautta aikojen hyödyntäneet altertiloja, eikä kukaan ole heitä estänyt käyttämästä niitä mielikuvituksensa apuna. Onneksi asiat ovat näin hyvin meillä Suomessa.  Kyllä psykoterapeuttista tietoa hyödyntävä kirjoittaminen minätiloilla on varmasti huomattavan paljon ”turvallisempaa” kuin kirjailijoiden leikkiminen altertiloilla. Hehän välillä kohtelevat todella kaltoin osiansa.

Koen, että tietoisuustaitojen harjoittaminen on asiantuntijakulttuurin vastavoima. Lääketieteessä on jo pitkään puhuttu ”potilaslähtöisestä hoitamisesta”. Todellinen potilaslähtöisyys edellyttää ihmisten – sekä potilaan että asiantuntijan – kasvamista itseohjautuvaksi. Vasta itseohjautuva ajatustensa peilaukseen kykenevä ihminen pystyy tasavertaiseen dialogiin asiantuntijan kanssa,  joilloin hän  kantaa vastuun omasta terveydestään.

Mietin, että ehkä  liian moni elää edelleen asiantuntijoiden ohjaamaa ja määrittelemää ”turvallista” ja järkevää” normielämää, jossa yritetään saavuttaa mahdollisimman paljon ”mielihyvää”. Samanaikaisesti käsittämätön määrä ihmisiä voi kaiken aineellisen hyvinvoinnin keskellä pahoin. Meillä on addiktioita, masennusta, ja liian monet turvautuvat varjoillensa antautuneina väkivaltaan. Kaiken tämän tieteellisen tiedon keskellä esimerkiksi naisten alkoholinkäyttö on Suomessa moninkertaistunut viimeisten vuosikymmenien aikana.

Asiantuntijat tuppaavat pelottelemaan meitä sillä, että mielikuvitukselliset tavat harjoittaa tietoisuustaitoja ovat vaarallisia. He ovat totaalisen oikeassa: Elämä on vaarallinen projekti. Omaan itseen tutustuminen omia tietoisuustaitoja kehittämällä voi olla kipeä, herkkä, vaarallinen, mutta se on ennen kaikkea erittäin antoisa matka.  Tällä matkalla opimme kyseenalaistamaan automaattisia kulttuuristamme ehdollistettuja ajatuksiamme ja löydämme omat aidot tuntomme.

Prosessissa hyömme ulkoisista  peileistä. Silloin kun persoonassa ei ole kehittyneitä aikuisia osia, ihminen voi hyötyä  terapiasta. Silti toivon, että asiantuntijat lopettaisivat pelottelunsa. Se tuo mieleeni Robert Jay Liftonin kuvaukset siitä, kuinka ihmisiä ohjataan pelolla sosialisoitumaan epäterveisiin joskus jopa väkivaltaisiin tapoihin elää.

Itsereflektiota pahempana ja jopa vaarallisempana ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta pidän sitä, että  ihmisiä pelolla ohjataan kuuntelemaan vain ulkoisia, yhden näkökulman omaavia ”normielämän” yksipuolistavia auktoriteetteja. Pelolla ohjaaminen kun on ollut  kautta aikojen totalitarisoiville kulttuurille tyypillinen piirre. Itseohjautuva itsereflektioon kykenevä ihminen voi löytää sisältään omat todellisuutensa ja niiden monet auktoriteetit. Tässä prosessissa nk. asiantuntijat ovat parhaimmillaan erinomaisia dialogikumppaneitamme.

Moni kokee nykyisessä elämäntavassa kaiken tavaran keskellä elämänsä tyhjäksi ja tarkoituksettomaksi. Oma mielipiteeni on, että tämä tapa elää, johon meitä on ohjattu, on tylsä, jopa vaarallinen.  Emme uskalla katsoa ja tutkia sisällämme olevaa helvettiä ja taivasta, josta oma tuntomme, eettinen itsetuntemuksemme löytyy.

Mika Waltari väittää elämänkerrassaan, että kaikki luovat ihmiset kärsivät enemmän tai vähemmän mielenterveysongelmista. Hänelle kirjoittaminen oli selviytymisstrategia. Waltari väitti myös, että kirjoittaessaan hän kasvoi samalla henkisesti. Uskaltaako joku kyseenalaistaa tätä? Olisiko Waltarilta pitänyt kieltää kirjoittaminen, siksi että hän saattaa mennä psykoosiin, niin kuin hänelle taisi välillä käydäkin.  Olisiko hänetkin pitänyt ehdollistaa elämään turvallista tavallista muurahaisen elämää?

Käytän kirjoittaessani mielelläni synonyymeinä itsetuntemusta ja omaa tuntoa, koska itsetuntemus ja omatunto liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Perusolettamukseni on, että vain oman tunnon, hyvän itsetuntemuksen omaavalla ihmisellä, on eettinen omatunto. Mikäli sellaista ei ole, etiikka rakentuu lähinnä ”matkimiselle”, pahimmillaan tieteellisten ja uskonnollisten auktoriteettien apinoinnille.

Vapaassa yhteiskunnassa ihmisellä on perustavaa laatua oleva oikeus omaan tietoisuuteensa. Halutessaan hän saa harjoittaa mielikuvituksensa avulla  itsereflektiota minätiloillansa.  Tämän päivän kulttuurimme suuri ongelma on edelleen se, että liian monien ihmisten ajatuksia ohjaavat automaattiset kulttuuriset uskomukset, koska kukaan ei ole opettanut hänelle luovaa itsereflektiota. Jospa tämä onkin selityksenä vitsauksiimme: masennukseen, syömishäiriöihin  ja addiktioihin? Ihmisiltä puuttuu tietoisuustaitoja, kykyä oman elämänsä  ohjaukseen.

Ajat onneksi muuttuvat. Yhä useammasta asiantuntijasta on kasvamassa dialogitaitoinen ihmisen kanssakulkija. Hän osaa tukea ihmistä itsetuntemusmatkalla ja osaa kertoa riskit. Suuri riski ihmiselle voi olla myös se, ettei hän koskaan tutustu tunteisiinsa. Kaikkia asiantuntijuuden uudelleen määrittely ei tietenkään miellytä, koska se samalla merkitsee vallan uudellen jakoa.

 

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s