En kärsi valtakompleksista siinä mielessä kuin Adler on määritellyt käsitteen. Olen ollut melko menestynyt ja lähes kaikin tavoin olen sopeutunut ympäristööni. Jos koko maailma on eri mieltä kanssani, on se minulle yhdentekevää. Minulla on täydellisen mukava paikka oleskeluun Sveitsissä. Viihdyn itseni kanssa, ja jos kukaan ei nauti kirjoistani, minä itse teen sen. En tiedä mitään sen mukavampaa kuin viettää aikaa omassa kirjastossani, ja teen siellä jatkuvasti uusia ihmeellisiä löytöjä.
En sano, että olisin psykologisesti freudilainen, koska minulla ei ole koskaan ollut sen kaltaisia vaikeuksia suhteessa haluihini. Poikana asuin maalla ja otin asiat hyvin luonnollisesti , sen sijaan ne luonnolliset ja luonnottomat asiat joista Freud puhuu, eivät olleet kiinnostukseni kohteita. Kun puhutaan ihmisen insestikompleksista, haukottelen itseni kuoliaaksi.
(Jung, Analytical Psychology and It’s Practice).
Emäntä mielentiloineen ei myöskään kirjoita ensisijaisesti sen vuoksi, että ihmiset lukisivat hänen kirjoituksiaan. Päinvastoin Emäntää ärsyttää, että kaiken luovan toiminnan tarkoitus olisi saada vain mahdollisimman paljon yleisöä. Tässä yhteydessä Treenaaja ei malta olla huomauttamatta, että erään Emännän mielentilan Reginen lempifilosofin Sören Kierkegaardin pääteosta myytiin hänen elinaikanaan 1800-luvulla kolmisenkymmentä kappaletta! Ja 1900-luvulla kirja oli yksi eniten myytyjä filosofiankirjoja. ”Tietysti aina on mukava yllätys, kun lukijoiden määrä nousee blogeilla”, huomauttaa Emäntä.”Kirjoittamiseni ensisijainen tarkoitus on kuitenkin sisäinen – elämän ymmärryksen kasvattaminen.” Emäntä haluaa luoda itselleen laajempaa tietoisuutta, ja minä Treenaaja, hänen hypnoterapeuttitilansa, opastan Emäntää tällä mielenkiintoisella matkalla. Palatkaamme kuitenkin itse asiaan, Emännän prosessin vertailuun Jungin vastaavaan.
Elämän kriisivaiheessa Jung päätti asettua konkreettisesti tiedostamattomansa kanssa selkkaukseen. Hän pelkäsi hetkittäin prosessissaan, että hänestä tulisi ”hullu” niin kuin muutamista hänen kolleegoistaan, mutta hän otti tietoisesti tämän riskin. Jäisipähän tutkijoille ainakin dokumentit siitä, kuinka ihmisen pää menee sekaisin! Jung lähti kirjaamaan prosessinsa tuottamia kuvia ja lauseita kirjaan, jota hän kutsui Mustaksi kirjaksi. Lauseet Mustassa kirjassa olivat monesti töksähteleviä kirjoitettuja lauseita, ja kirjassa on lisäksi piirustuksia ja maalauksia. Kun tiedostamaton aukeni Jung huomasi hetkittäin olevansa fantasiamaailmansa hahmojen keskellä. Jung kuvasi prosessiaan samankalaiseksi kuin ”automaattinen kirjoittaminen”, eikä hän tietoisessa tilassa pitänyt kirjoittamistyylistään. Jungin käsi siis ikään kuin kirjoitti itsestään asioita, joista hänen tietoinen mielensä ei ollut tietoinen. Prosessi päättyi runoon ”Septem Seremones Ad Mortuous” (Seitsemän seremoniaa kuolleille). Kerrotaan, että hetkittäin hän kävi ääneen keskusteluja puutarhassaan mielikuvitushahmojensa kanssa.
Jälkeenpäin Jung huomauttaa, ettei hänen ahdistuksensa johtunut pelkästään henkilökohtaisista ristiriidoista, vaan hän tunsi sisäisenä pahoinvointina ympärillään olevan yhteiskunnallisen todellisuuden 1. maailmansotaa ennakoivat merkit. Kollektiivisen tiedostamattoman sisältö voi siis aktivoitua sekä henkilökohtaisen kriisin seurauksena että myös suurten poliittisten, uskonnollisten ja yhteiskunnallisten mullistuksen seurauksena (Punainen Kirja/Sonu Shamdasani). Yksilön pahoinvointi ei välttämättä johdu ensisijaisesti hänen sisäisistä ristiriidoistaan, vaan ahdistava yhteiskunnallinen ilmapiiri voi tuottaa yksilössä pahoinvointia, jonka ihminen intuitiivisesti vaistoaa. Emäntä on myös kokenut omassa prosessissaan voimakkaan tunteen siitä, että elämme parhaillaan yhteiskunnallisen mullistuksen aikaa. Se materialistinen maailmankatsomus ja arvomaailma, jota 2. maailmansodan jälkeinen sukupolvi edusti on läpi käymässä parhaillaan muutosta.
Luonnokset 1913 alkaneesta prosessista Jung sijoitti kirjaansa Black Book – Musta Kirja. Vuosikymmenien ajan hän muokkasi kokemuksiaan ja niiden tulkintoja, jolloin syntyi hänen kalligrafiaa ja piirrettyjä kuvia (esim. mandaloita) sisältävä Liber Novus (uusi kirja) eli Punainen Kirja. Punaisessa Kirjassa Jung on on tiivistänyt yksilöitymiseen liittyvän elämäntyönsä ytimen. Sen lukeminen on esteettinen kokemus. Jungin Punainen Kirja on paitsi hänen oma individuaatiomatkansa, se on myös yksilöitymisprosessin prototyyppi.
Punaisessa Kirjassa Jungin prosessi jäsentyy vaiheisiin, joita myös Mielentilojen treenikirjassa seurataan:
1) Mielikuvitus tuottaa sisäiset hahmot, joiden kanssa aletaan käymään keskusteluja.
2) Prosessissa tapahtuu yllättäviä käänteitä ja dialektiikassa syntyy odottamattomia väitteitä.
3) Prosessin logiikka ei seuraa rationaalista logiikkaa, vaan siinä syntyvä tarina edustaa ihmisen mytopoeettista mielikuvitusta.
Samaan tapaan Siirtolan Emännän yksilöitymisprosessin alku on eräänä prototyyppinä hänen kirjassaan Mielentilojen Treenikirja. Se on Emännän yksilöitymismatka, mutta samalla se on myös esimerkki siitä, kuinka ihminen voi mennä itse läpi prosessin, jossa hän löytää uuden virtaavan itseytensä. Emännän Treenikirja on kuitenkin vasta hänen yksilöitymisensä alku. Se on tarina siitä, kuinka ihmisen itseys voi kirkastua oman sisäisen vertaisryhmän kautta. Prosessi jatkuu hänen blogeissaan, tässä blogissa ja blogeissa ”Anna ja hänen ystävänsä” sekä ”Alice Spoof”). Emäntä saattaa siis vielä jonakin päivänä kirjoittaa jatkoa omaan sisäiseen treeniinsä.
Sekä Jungin että Emännän matkat olivat hengellisiä. Molemmat he ovat sitä mieltä, että suuri osa ihmisen tämän päivän pahoinvionnista johtuu ihmisen hengellisestä vieraantumisesta. Kristinusko on menettänyt nykyisissä autoritaarisissa tulkinnoissa sen eheyttävän alkuperäisen potentiaalinsa.
Siirtolan Emäntä huomasi mielentilojen treenissään, keskellä elämänsä kaaosta, spontaanin tarpeen lähteä työskentelemään Ego state -terapiasta oppimallaan metodilla. Konkreettinen prosessin alkuun saattaja oli terapeuttikoulutuksessa tapahtunut hypnoterapiaistunto, jossa hän kohtasi oman sisäisen lapsensa, Tyttösen. Hyvin alkanutta prosessia Emäntä Kati jatkoi Siirtolassa kirjoittaen. Hän kuvaa omaa kokemustaan tiedostamattoman ja tietoisen mielen väliseksi spontaaniksi teatterileikiksi. Ego statestä saamansa ymmärryksen avulla, hän tunnisti tietoisesti joitakin muita egonsa tiloja (masentunut Rouva Otsaryppy ja filosofinen Simone), ja näitä hyväksi käyttäen Emäntä heittäytyi kirjoittavaan itsehypnoositilaan, jota hän ruokki etukäteen uskonnollisille, filosofisella ja kaunokirjallisuudella. Prosessin itsehypnoositilaa voisi kutsua myös luovaksi kirjoittamisentilaksi. Emännän tietoisuuden taso vaihteli; välillä hän oli hyvin syvällä, jolloin kirjoittaminen oli täysin automaattista. Tällöin tietoinen minä ei rekisteröinyt, mitä näppäimet kirjoittivat. Kirjoitustyyli oli paikoitellen vanhahtavaa, klisesistä ja täynnä kirjoitusvirheitä. Emäntä työsti syntynyttä materiaalia tietoisesti edelleen. Tämä teksti tässäkin blogissakin elää koko ajan. Jos luit tämän blogin kuukausi sitten, oli se erilainen kuin nyt. Emännän prosessi Treenaajan ohjaamana siis jatkuu ja elää kokoajan…
Emäntä kävi myös sisäisisiä keskusteluja esimerkiksi lenkillä ollessaan. Nämä vuoropuhelut eivät olleet enää vatvomista vaan erilaisten näkökulmien välistä dialogia tai oikeammin dialektiikkaa. Emäntä oli vuosikausia unettomina öinä vatvonut asioita, mutta tämä vuoropuhelu ei ollut enää samankaltaista. Carl Jung kuvaa vatvomista ”sekundaariseksi mielikuvituksen dramatisoinniksi”(secondary phantastic dramatization/The Theory of Psychoanalsyis). Ihminen dramatisoi ikäviä tapahtumia mielessään ja vielä itseään vahingoittavalla tavalla. Treenaaja tähän vielä lisäisi, että yleensä se on yhden tai muutaman depressiivisen mielentilan, etenkin öiseen aikaan, tyrkyttämää jatkuvaa sietämätöntä monologia. Mielenteatterin alakuloinen monologinen vatvominen muuttui siis Emännällä dialektiseksi leikiksi. Puhuiko Emäntäkin välillä ääneen itsekseen niin kuin Jung? Ehkä… vaikea sanoa, kun vain metsä oli häntä kuulemassa. Hän tajusi prosesissaan masentavan vatvomisen olevan vuosikausia sisäistä teatteria hallinneen Rouva Otsarypyn yksinpuhelua. Treenaaja on myös sitä mieltä, että mukana oli myös Tuomas, Emännän realistinen tieteilijätila, joka yritti pakottaa Emäntää vallitseviin normeihin.
Sekä Jungin että Emännän ongelma oli siis, etteivät he kokeneet oman ajattelunsa mahtuvan luonnontieteellisen paradigman sisään. Kun vanhojen vatvovien keskustelujen rakenne Emännällä rikkoutui, se loppui. Näitä esimerkiksi lenkillä käytyjä sisäisiä dialektisia keskusteluja hän kirjoitti muistinsa varassa uudelleen puhtaaksi, enemmän tai vähemmän tietoisessa tilassa. Joskus Emäntä puolestaan vain istuutui tietokoneensa ääreen ja ryhtyi tuottamaan itsehypnoottisessa luovassa tilassa spontaania dialogia.
Joskus tietoisesesti sisäisessä puheessa valittiin vain seuraavan kirjoittaen tapahtuvan istunnon keskustelunaihe. Kun keskustelunaihe oli valittu, saattoi Emäntä valmistaa itseään keskusteluun lukemalla esimerkiksi Sören Kierkegaardin, Fjodor Dostojevskyn, Merete Mazzarellan, Roberto Assagiolin, Ken Wilberin, Simone Welin jne. ajatuksia. Lisäksi Emäntä googlaili netissä itselleen konkreettisesti uusia assosiaatioyhteyksiä.
Spontaani kirjoittamisprosessi alkoi Emännän hämmästykseksi tuottamaan uusia altertiloja eli mielentiloja. Treenaaja miettii, että tietoisuuden laajeneminen taitaa olla juuri tällaista uusien ja vanhojen assosiaatioyhteyksille rakentuvien tilojen etsimistä ja löytämistä. Emäntä kirjoitti vuoden ajan lähes päivittäin 2 – 6 tuntia. Emäntä ei piirtänyt. Muutamia kokeiluja hän teki, mutta siihen ne jäivät. Toisaalta Jungin mukaan mitä muuta ajatukset pohjimmiltaan ovat kuin kuvia; ihminen voi ilmaista niitä sanoin tai kuvin. Intuitiivisesti kun vertaan omaa prosessiani Jungin vastaavaan, mietin oliko Emäntä oman tiedostamattoman mielen osansa kanssa jotenkin enemmän hallitussa tilassa kuin Jung? Hän ikään kuin sääteli tai ohjasi tietoisesti tiedostamattoman ja tietoisen mielen välistä leikkiä. Kati Emäntä oli hetkittäin enemmän pinnalla, ja hetkittäin hän oli tosi syvissä tiedostamattomissa tiloissa.
Treenaaja ei malta olla tuomasta esille vielä muutamaa sanaa tästä vatvomisesta ja tunteista, erityisesti vihantunteista. Masentunut ihminen usein kyllä tiedostaa, että hänessä joku epämiellyttävä osa dominoi, ja epätoivoisesti hän yrittääkin päästä eroon tästä kiusantekijästä keinolla millä hyvänsä. Ongelma on vain, että mitä enemmän hän tätä yrittää, sitä enemmän hävytön kiusaaja jatkaa monologiaan. Me emme ota vastaan tämän kiusaajaan viestiä. Meidät naisethan usein kasvatetaan ”kilteiksi tytöiksi”.
Emäntä oli myös enimmäkseen kiltti, mutta tämän kiltteyden vastapainona oli tunteiden jatkuva tukahduttaminen ja ajoittaiset vihafantasita. Kun tietty raja ylitettiin, seurauksena oli satunnaiset ”raivokohtaukset”. Hän siis leimasi vihan tunteet ”epätoivotuiksi vieraiksi”, sen sijaan että hän olisi hyväksynyt ne realistisiksi kaikkien ihmisten perustunteiksi. Vihakohtauksiensa vuoksi hän kohdisti itseinhonsa ja vihansa itseensä.
Olkoon sitten kysessä mikä ikävä tunne tahansa, ei kannata yrittää päästä tunteesta eroon, vaan kannattaa yrittää muokata itseä ja elämäntilannetta siten, että ihminen ymmärtää jokaisen osamme olevan arvokas. Emännän ratkaisu oli, että hän hyppäsi ulos oravanpyörästä, lisäsi vapaa-aikaansa, suuntasi energiansa uudestaan ja ryhtyi kirjoittamaan sekä toimimaan vapaa-ehtoisjärjestöissä. Hän käsitteli ikävät tunteensa mielikuvituksensa avulla. Emäntä väittää 2000-luvun kulttuurin aineellisin ylikorostuksin olevan yksinkertaisesti masentava.
Treenaaja muistuttaa, että viha on ihmiselle tärkeä perustunne. Se auttaa ihmistä puolustamaan itseään, asettamaan omat rajat sekä se auttaa taistelemaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja viha voi edistää ihmisen omien turhautumien poistamista. Vihalla on siis selvästi positiivinen potentiaali. Toisaalta vihan ilmaisun myönteisiä ja toivottavia muotoja eivät ole projektiiviset ”raivokohtaukset”, joita kohdistetaan toisiin ihmisiin tai ihmisryhmiin. (Michael Yapco, Breaking the Patterns of Depression). On myös tutkijoita, jotka epäilevät, että itseen kohdistuva viha on monien sairauksien eräs etiologien tekijä (mm. Candace Pert, The Molecules of Emotion). Treenaajan epäilee, että Emännän tärkeä energialähde tässä kirjoittamisessa on vihantunne, jotka ei enää kohdistu itseen eikä satunnaisiin toisiin ihmisiin, vaan se on nyt kanavoitu rakentavasti.
Mitä mieltä Treenaaja hypnoterapeuttina on tällaisesta itseanalyysistä. Voiko kuka tahansa lähteä tekemään itselleen itseanalyysiä? Periaatteessa Treenaaja uskoo, että näin voi ihminen tehdä. Jung väittää, että se mitä oman tiedostamattoman mielen tulkintaan tarvitaan on hiljaisuus (Siirtola, Bollingen), vihreä luonto ympärillä ja kasa kirjoja. Nämä kolme elementtiä olivat hallussa sekä Emännällä että Jungilla. Toki eduksi on myös psykoterapeuttisten käsitteiden opiskelu, jotta itseään terapoiva tietää mitä omassa prosessissaan tekee ja mihin suuntaan sitä ohjaa. Treenaaja vertaakin itseanalyysiä usein refleksiiviseen ja reflektiiviseen kirjoittamiseen. Ihminen heijastaa oppimaansa tietoa omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Meidän kannattaa kuunnella viisaita edeltäjiämme ja aikalaisiamme, kuten Treenaaja tässä koko ajan pyrkii tekemään.
Ego state näkökulmasta ajatellen Treenaaja on sitä mieltä, että onnistuneeseen eheytymiseen ihminen tarvitsee aikuisen vahvan tilan/tilat, joka kykenee käsittelemään prosessissa mielen pinnalle nousevia ahdistuksia, vihantunteita, suruja tai häpeää. Monella tällaisia tiloja jo viimeistään neljänkymmenen iän jälkeen, mutta kaikilla ei. Siksi Teenaaja suosittelee, että jos ihminen on epävarma kyvystään kannatella omia tunteitaan, kannattaa tehdä yhteistyötä (hypno)terapeutin kanssa. Treenaaja epäilee myös, että jos ihmisellä on taipumusta harhoin, voi tällainen työskentely olla vaarallista. Toisaalta elämä on vaarallista. Taitelijat työskentelevät tiedostamattomien voimiensa kanssa, ja tunnetusti heillä on paljon ”mielenterveysongelmia”. Kukaan ei sano heille, että ole varovainen! Treenaajan velvollisuus hypnoterapeuttina on kuitenkin sanoa, että riskit ovat olemassa. Emäntä usein huomauttaa, että hänen mielestään kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän hulluja. Se joka väittää olevansa terve, se vasta hullu onkin.
Eräässä jo aikaisemmin mainitsemassani tutkimuksessa Treenaaja toi esille, että runoilijoilla on kolmekymmentä kertaa enemmän masennusta kuin ”taviksilla” (tätä Treenaajan on kyllä vaikea usko, kun masennus on levinnyt Suomessa kulovalkean tavoin). Ehkä luova itseilmaisu on monelle selvitymisstrategia? Tiedostamaton osa meitä voi olla luovuutemme lähde, mutta se voi olla myös ahdistuksen, masennuksemme ja epätoivomme lähde. Kaikki taiteilijat eivät ole kyenneet eheyttämään itseään työskentelemällä yhteistyössä tiedostamattoman kanssa. Uskon, että nykyisellä terapeuttisella tiedolla on mahdollista ohjata tällaista luovaa prosessia itseä eheyttävään suuntaan. Haluavatko kaikki taiteilijat eheytyä? Treenaaja epäilee, että tuskin. Tiedostamattoman tarjoamat ristiriidat kun ovat samalla luovuutemme energiaa.
Jung muuten väittää, että luovat voimat voivat joillakin taiteilijoilla toimia sellaisilla voimilla, että heidän egonsa jää kehittymättömäksi tai puutteelliseksi. Ego tällaisilla taiteilijoilla voi olla kehittymätön, esimerkisi äärimmäisen turhamainen, itsekäs tai armoton. Tällöin ikään kuin egon kehittymättömyys pitää huolen siitä, ettei ihminen näännytä itseään luovuuden voimalla täydellisesti.(Psychology and Literature, CW 15) Treenaaja miettii, että ilmeisesti asia on niin, että jotta ihminen on kypsä eheä aikuinen, ei siis riitä, että hänellä on luova itseys, vaan hänen egojensa tilojen täytyy olla hyvin kehittyneitä ja taitavasti ohjattuja.
Mielentilojen treenikirja 