Tietoisuustaidot ovat asiantuntijakulttuurin vastavoima

Voiko kukaan kieltää meiltä, ettemme saisi kirjoittaa luovasti minätilojamme ja psykoterapeuttista tietoa hyödyntäen? Kirjailijat ovat kautta aikojen hyödyntäneet altertiloja, eikä kukaan ole heitä estänyt käyttämästä niitä mielikuvituksensa apuna. Onneksi asiat ovat näin hyvin meillä Suomessa.  Kyllä psykoterapeuttista tietoa hyödyntävä kirjoittaminen minätiloilla on varmasti huomattavan paljon ”turvallisempaa” kuin kirjailijoiden leikkiminen altertiloilla. Hehän välillä kohtelevat todella kaltoin osiansa.

Koen, että tietoisuustaitojen harjoittaminen on asiantuntijakulttuurin vastavoima. Lääketieteessä on jo pitkään puhuttu ”potilaslähtöisestä hoitamisesta”. Todellinen potilaslähtöisyys edellyttää ihmisten – sekä potilaan että asiantuntijan – kasvamista itseohjautuvaksi. Vasta itseohjautuva ajatustensa peilaukseen kykenevä ihminen pystyy tasavertaiseen dialogiin asiantuntijan kanssa,  joilloin hän  kantaa vastuun omasta terveydestään.

Mietin, että ehkä  liian moni elää edelleen asiantuntijoiden ohjaamaa ja määrittelemää ”turvallista” ja järkevää” normielämää, jossa yritetään saavuttaa mahdollisimman paljon ”mielihyvää”. Samanaikaisesti käsittämätön määrä ihmisiä voi kaiken aineellisen hyvinvoinnin keskellä pahoin. Meillä on addiktioita, masennusta, ja liian monet turvautuvat varjoillensa antautuneina väkivaltaan. Kaiken tämän tieteellisen tiedon keskellä esimerkiksi naisten alkoholinkäyttö on Suomessa moninkertaistunut viimeisten vuosikymmenien aikana.

Asiantuntijat tuppaavat pelottelemaan meitä sillä, että mielikuvitukselliset tavat harjoittaa tietoisuustaitoja ovat vaarallisia. He ovat totaalisen oikeassa: Elämä on vaarallinen projekti. Omaan itseen tutustuminen omia tietoisuustaitoja kehittämällä voi olla kipeä, herkkä, vaarallinen, mutta se on ennen kaikkea erittäin antoisa matka.  Tällä matkalla opimme kyseenalaistamaan automaattisia kulttuuristamme ehdollistettuja ajatuksiamme ja löydämme omat aidot tuntomme.

Prosessissa hyömme ulkoisista  peileistä. Silloin kun persoonassa ei ole kehittyneitä aikuisia osia, ihminen voi hyötyä  terapiasta. Silti toivon, että asiantuntijat lopettaisivat pelottelunsa. Se tuo mieleeni Robert Jay Liftonin kuvaukset siitä, kuinka ihmisiä ohjataan pelolla sosialisoitumaan epäterveisiin joskus jopa väkivaltaisiin tapoihin elää.

Itsereflektiota pahempana ja jopa vaarallisempana ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta pidän sitä, että  ihmisiä pelolla ohjataan kuuntelemaan vain ulkoisia, yhden näkökulman omaavia ”normielämän” yksipuolistavia auktoriteetteja. Pelolla ohjaaminen kun on ollut  kautta aikojen totalitarisoiville kulttuurille tyypillinen piirre. Itseohjautuva itsereflektioon kykenevä ihminen voi löytää sisältään omat todellisuutensa ja niiden monet auktoriteetit. Tässä prosessissa nk. asiantuntijat ovat parhaimmillaan erinomaisia dialogikumppaneitamme.

Moni kokee nykyisessä elämäntavassa kaiken tavaran keskellä elämänsä tyhjäksi ja tarkoituksettomaksi. Oma mielipiteeni on, että tämä tapa elää, johon meitä on ohjattu, on tylsä, jopa vaarallinen.  Emme uskalla katsoa ja tutkia sisällämme olevaa helvettiä ja taivasta, josta oma tuntomme, eettinen itsetuntemuksemme löytyy.

Mika Waltari väittää elämänkerrassaan, että kaikki luovat ihmiset kärsivät enemmän tai vähemmän mielenterveysongelmista. Hänelle kirjoittaminen oli selviytymisstrategia. Waltari väitti myös, että kirjoittaessaan hän kasvoi samalla henkisesti. Uskaltaako joku kyseenalaistaa tätä? Olisiko Waltarilta pitänyt kieltää kirjoittaminen, siksi että hän saattaa mennä psykoosiin, niin kuin hänelle taisi välillä käydäkin.  Olisiko hänetkin pitänyt ehdollistaa elämään turvallista tavallista muurahaisen elämää?

Käytän kirjoittaessani mielelläni synonyymeinä itsetuntemusta ja omaa tuntoa, koska itsetuntemus ja omatunto liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Perusolettamukseni on, että vain oman tunnon, hyvän itsetuntemuksen omaavalla ihmisellä, on eettinen omatunto. Mikäli sellaista ei ole, etiikka rakentuu lähinnä ”matkimiselle”, pahimmillaan tieteellisten ja uskonnollisten auktoriteettien apinoinnille.

Vapaassa yhteiskunnassa ihmisellä on perustavaa laatua oleva oikeus omaan tietoisuuteensa. Halutessaan hän saa harjoittaa mielikuvituksensa avulla  itsereflektiota minätiloillansa.  Tämän päivän kulttuurimme suuri ongelma on edelleen se, että liian monien ihmisten ajatuksia ohjaavat automaattiset kulttuuriset uskomukset, koska kukaan ei ole opettanut hänelle luovaa itsereflektiota. Jospa tämä onkin selityksenä vitsauksiimme: masennukseen, syömishäiriöihin  ja addiktioihin? Ihmisiltä puuttuu tietoisuustaitoja, kykyä oman elämänsä  ohjaukseen.

Ajat onneksi muuttuvat. Yhä useammasta asiantuntijasta on kasvamassa dialogitaitoinen ihmisen kanssakulkija. Hän osaa tukea ihmistä itsetuntemusmatkalla ja osaa kertoa riskit. Suuri riski ihmiselle voi olla myös se, ettei hän koskaan tutustu tunteisiinsa. Kaikkia asiantuntijuuden uudelleen määrittely ei tietenkään miellytä, koska se samalla merkitsee vallan uudellen jakoa.

 

Esa Saarisen, Vincent Vega ja Sisäinen teatteri

Oli vaan perhanan mielenkiintoinen tämä Aalto yliopiston organisoima Esa Saarisen luento Vincent Vega filosofiasta. Kiitokset vain molemmille! Sen sisältö sinänsä minulle oikeastaan ollut yllätyksellinen, koska olenhan viime vuodet reflektoinut itseäni lähes päivittäin. Silti sain Saarisen ajatuksista uutta valoa omiini.  Jos et jaksa kuunnella kahden tunnin luentoa, niin ehkä jotakin aukeaa tästä blogistani. Tämä on osittain luennon referoimista  ja osittain sen sisällön peilausta omiin ajatuksiini. Vastuu tekstin sisällöstä on siis minun, ei Esa Saarisen.

Esa Saarinen korostaa, että osa meidän ajatuksista suuri osa ei ole meidän ajatuksiamme, vaan ne ovat automaattisia toisilta henkilöiltä ilman kritiikkiä omaksuttaja ajatuksia. Tämä on minulle päivän selvää. Monet omaksumistanne totunnaisista rooleista kun ovat ”introjektioita”, eli sisäistettyjä toisia ihmisiä. Osa niistä ajatuksista on Saarisen mukaan suurta skeidaa. Hyvin sanottu. Suurin osa ihmisiä ei ota valitettavasti koskaan ajatuksiaan kriittisen peilaavan tarkastelun kohteeksi, vaan he vaan takertuvat niihin, koska ovat joskus sattuneet ne omaksumaan.

Esa Saarisen ajatukset menevät täysin yhteen Sisäisen teatterin perusteesien eli minätilojen draamallisen reflektion kanssa. Vain löytämällä reflektiivinen minuus esimerkiksi minätilojen, erilaisten sisäisten leikillisten draamallisten rooliemme avulla, voimme löytää yhä objektiivisemman kuvan maailmasta. Tätä hän ei tietenkään sanonut luennolla, muuta kuin epäsuorasti, kehoittamalla ihmistä harjaannuttamaan näkökulman vaihtotaitojaan ja asettumaan välillä kolmannen persoonan asemaan.

Näinhän se on: suuri osa ihmisiä luulee ajatuksiaan tosiksi. Heillä kun ei ole tietoisuustaitoja. Se on edelleen aikamme kinkkisimpiä ongelmia. Moni ihminen on niin rakastunut omiin ajatuksiinsa, ettei hän malta ylpeytensä takia suhtautua kriittisesti niihin. Ihmiset kokevat, että heidän ajatuksensa ovat heidän omaisuuttaan, ja niihin ei saa muut koskea. Siten he päätyvät esimerkiksi äänestämispäätöksiin ihan vain tavanomaisten, kritiikittömien, ajattelumalliensa ohjaamana.

Suuri osa ihmisiä on dogmaatikkoja, huolimatta siitä, että he ovat älykkäitä. He saattavat olla algoritmisesti älykkäitä, mutta heillä ei ole juurinkaan tiedon reflektiokykyä. Tai he käyttävät reflektiokykyänsä vain hyvin rajoittuneesti. He haluavat takertua ajatustensa luomaan illuusiotodellisuuteen, koska ovat joskus jonkun kannan sattuneet vain omaksumaan.

Saarisen mukaan monet kansalaiset ovat samalla naiveja realisteja: He luulevat ajatustensa kuvaavan suoraan ja sellaisenaan todellisuutta, vaikka ne vain ovat vain satunnaisesti omaksuttuja tulkintoja siitä, miltä asiat minusta näyttävät. Kansalaiset eivät tajua olevansa vain todellisuuden epätarkkoja peilejä. He tyytyvät nöyrästi ja kiltisti uskomaan satunnaisiin omaksumiinsa ajattelumalleihin, niihin mihin muutkin uskovat tai näyttävät uskovan. Sovinnaisesti ajatellaan vain siten kuin muutkin ajattelevat. Kutsuisin näitä normi-ihmisiksi. Ihmisiksi, jotka eivät vaivaudu kirkastamaan peilejänsä.

Koska ihmisillä ei ole kykyä itsereflektioon, valtaan pääsee ihmisiä, joiden motiivit saattavat olla jopa alhaisia. Monet saavat Saarisen mukaan potkua elämäänsä, sillä että kontrolloivat muita. Hillittömät, jopa poskettomat väitteet menevät systeemissämme läpi, kun vain joku uskottava henkilö ne sanoo. Suuri osa kansaa, nyökyttelee päätänsä tyytyväisenä. Ihan vain tavan vuoksi. Monen vaikutusvaltaisenkin ihmisen pään sisällä asuu pieni Vincent Vega (Pulp Fictionin hahmo) ja hänen elämänfilosofiansa.

Vincent Vega filosofia

1. Etsi syyt jokaiseen sotkuun itsesi ulkopuolelta
2. Lokeroi ihmeet pois näköpiiristä
3. Mitätöi pois suuruus ja ylevyys
4. Älä vaikutu mistään syvällisesti
5. Ota parannusnäkökohdat henkilökohtaisena kritiikkinä
6. Kieltäydy näkemästä asioita toisen kannalta.
7. Älä mobilisoi reflektiivistä mieltäsi, vaan tyydy ajatuksiisi sellaisena kuin ne ovat

Ihminen voi avata luonteenlaatua, taipumuksiaan yhä aktiivisempaan käyttöön. Itse kukin voi ottaa mielen liikkeensä suurempaan reflektiivisen käyttöön ja mobilisoida tietoisuutensa täydempään vauhtiin. Tämä ei vielä taida olla kovinkaan tavallista. Ihmisten pään sisällä kun asuu hallitsevia Vincent Vegoja. Suurin osa ihmisiä edelleen selittää kaikki onnettomuutensa itsensä ulkopuolelta käsin.

Jotta pystymme siirtämään mielennäyttämöltämme Vincent Vegan pois, HENKILÖN KANNATTAA KATSOA ITSEÄÄN VÄLILLÄ KOLMANNEN PERSOONAN NÄKÖKULMASTA, jolloin ihminen kykenee purkamaan automaattisia ajattelumallejansa. Sisäisessä teatterissa tästä kriittisestä itserefllektiosta tehdään muuten melkeinpä taidetta, tekemällä oman persoonan osista mielikuvituksen avulla keskustelevia minätiloja, jolloin ihmisen ajattelua voi ohjata yhä objektiivisempaan suuntaan. Näitä minätiloja voi luoda myös samaistumalla toisiin ihmisiin.

Muitakin Vincet Vega filosofiaan, ja yhtä lailla Sisäiseen teatteriin, liittyviä mielenkiintoisia aiheita Saarisen Esa avasi meille. Kun ihmiset näkevät ylevyyttä ympärillään, he mitätöivät sen. He eivät anna sen valaista omaa elämäänsä. Oma jäykkä mielenmaisema estää asioita tulemasta osaksi omaa elämää. Me tavalliset virtuaali Villet ja Vilmat emme salli itsellemme lumoutumista tai vaikuttumista mistään syvällisesti. Tämä huolimatta siitä, että ihmisille syntyy kokemuksia vain sitä kautta, että hän vaikuttuu. Lisäksi me ihmiset liian usein kieltäydymme näkemästä asioita toisen näkökulmasta, minkä vuoksi Vincent Vegamme loukkaantuu.

Monet ajattelevat (erityisesti ne, joiden sisällä asuu pieni Vincent Vega), että sanat ovat ikään kuin esineitä, jolloin heidän ajattelunsa jäykistyy. He luulevat, että sanoilla on joku kiinteä merkitys, josta kaikki ovat samaa mieltä tai he jäykistävät uskomuksensa sellaisiksi, jotka estävät heiltä henkisen kasvun (Olen sosiaalisesti lahjaton…sille ei nyt vaan voi mitään). Esineellistävään tapaan ajattella kuuluu myös se, että ihminen ei uskalla ottaa riskejä, koska hän pelkää epäonnistumista. Ihminen pelkää, että mokat paljastaisivat sen, ettei hän olekaan se, mitä hän on luullut olevansa. Ponnisteluita kannattaa välttää, ja kaikkia epäonnistumisia kannatta kiertää. Esineellistävä ihminen toteuttaa vain niitä lahjoja, joita hän tietää itsessään olevan, jolloin häneltä jää paljon itseyttä toteutumatta.

Saarinen on sitä mieltä, että ihminen lähtökohtaisesti on itsekäs. Tästä olen täysin samaa mieltä hänen kanssa. Jotta ihminen kasvaa epäitsekkääksi, joutuu hän tekemään sisäistä itserelfektiota, sitä työtä, johon vain ihminen pystyy. Ihminen voi henkisesti itsereflektion kautta kasvaa epäitsekkääksi. Ihminen on maapallolla todennäköisesti ainut eläin, joka kykenee ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omia automaattisia ajatuksiaan. Valitettavan harva sitä vieläkään tekee.

Jos haluamme kasvaa itseksemme, ihmeeksi jota jokainen meistä potentiaalisesti on, joudumme ottamaan elämässä riskejä. Ja selvää on, että kasvaaksemme joudumme ponnistelemaan ja käymään läpi myös vastoinkäymisiä. Pumpulista kun on paha ponnistaa.

Elämän suuri valinta Saarisen mukaan jokaiselle meistä on, että haluatko kasvaa vai etkö? Moni vastaa tähän kysymykseen tietämättään ”Ei”, koska he eivät koskaan siirry helikopteriin katsomaan tilannettansa itsensä ulkopuolelta käsin.

Minä tarjoaisin automaattisten ajatustensa orjalle ratkaisuksi omien tietoisuustaitojen kehittämistä. Tietoisuustaitoja voi kehittää monilla menetelmillä, kuten hyväksyvän läsnäolon harjoituksilla sekä erilaisilla draamallisilla harjoituksilla, joissa kokeillaan samaistumista oman persoonan osiin sekä toisen näkökulmaan. Siitähän Sisäisessä teatterissa on nimenomaisesti kyse: kyvystä ottaa erilaisten omien osien ja toisen näkökulmia todellisuuteen.

Itsereflektiosta löytää eväitä mm. täältä.

Kuinka itsereflektiota voi hyödyntää parisuhteessa?

Elämän eepoksen® kirjoittamisohjeita pähkinänkuoressa

Seuraavassa ote viimeistelyssä olevasta kirjastani (Sisäinen teatteri® – Aktiivinen mielikuvitus tietoisuustaitona). Ote sisältää keskeisimmät ohjeet terapeuttiselle, minätiloja hyödyntävälle luovalle kirjoittamiselle.  Olen yhdistänyt menetelmääni mm. Carl Jungin, Ira Progoffin sekä  John ja Mary Watkinsien ajatuksia.

Pyri saavuttamaan Sisäisen teatterin minätilojen avustuksella kirjoittamisessa virtaustila. Jokaisen luova kirjoittamisprosessi ottaa yksilöllisiä omia muotoja, joten mitään valmiita tiukkoja raameja Elämän eepoksellesi ei ole. Prosessi on itsessään tietoisuutesi muodonmuutosta kiihottava, tietoisuutta laajentava, voimaannuttava ja itseohjautuvuutta lisäävä. Kun uppoudut vahvaan luovaan kirjoittamisprosessiin, pääset koko ajan syvemmälle ja syvemmälle tiedostamattoman mielesi uumeniin. Uusia mielikuvituksesi luomia hahmoja, minätiloja, syntyy parhaimmillaan Sisäiseen teatteriisi kuin itsestään.

Jokaisen ihmisen tarina on ainutkertainen, joten mitään ainoata oikeaa muotoa emme voi Elämän eepoksellemme antaa. Olennaista on, että koet pääseväsi kiinni elämäsi virtaavaan, uusia muotoja antavaan, jatkuvaan dialogiseen liikkeeseen minätilojesi ja aktiivisen mielikuvituksesi avustamana. Kirjoittamisesi luova tuotos, Elämäsi eepos, voi olla runoutta, elämänfilosofiaa, näytelmää, prossaa…. tai niiden sekoitusta. Muista, kun kirjoitat, hymyile aina sisäisesti. Kirjoittaminen on mielikuvituksen leikkiä, eikä otsaryppyistä analyysiä.

Tässä kirjoittamisvinkkejä Elämän eepokseesi:

1. Harjoittele hiljentymistä. Etsi itsellesi rauhallinen soppi, joka on omasi ja jossa kukaan ei häiritse sinua. Hiljenny luonnossa ja kokeile erilaisia meditaatiotapoja. Ne auttavat sinua pääsemään kiinni egotilojesi ulkopuolella olevaan itseytesi keskukseen. Aloita  kirjoittamisprosessi aina hiljentymällä ja kirjoita rauhallisessa ympäristössä.
2. Kokeile ensiksi tajunnanvirta kirjoittamista. Kirjoita paperille tai tietokoneelle kaikki ajatukset, jotka pulpahtavat mieleesi. Anna ajatustesi tulla ja mennä ilman mitään logiikkaa, ja kirjaa ne vain muistiin.
3. Kirjaa suurelle piirustuspaperille tai pahville itseytesi kartalle, tärkeimmät käännekohdat elämässäsi. Valitse vain keskeisimmät. Niitä voi olla vaikka viidestä tusinaan. Esim. syntymä, kouluun meno, isoisän kuolema, seksuaalisuuden herääminen, 1. seurustelusuhteen päättyminen, avioliitto, lapsien syntymä, ero, sairastuminen, äidin kuolema, uusi avioliitto.
4. Luo kullekin elämänvaiheelle symbolit, ja lisää ne karttaan. Lisää karttaan myös konkreettiset elämäntapahtumat, ja joitakin keskeisiä muistojasi ja tärkeitä sinuun vaikuttaneita henkilöitä. Myöhemmin voit merkitä siihen myös kussakin elämänvaiheessasi olleet vahvimmat minätilat. Karttasi täydentyy ja täsmentyy kirjoittamisprosessisiaikana, kun torjumasi muistot nousevat mielesi pintaan.
5. Luo ensimmäiset minätilasi. Mieti esimerkiksi millaisia identiteettejä, minätiloja sinussa on ollut eri elämänvaiheissa. Oletko jo tätä kirjaa lukiessa löytänyt itsestäsi joitakin puolia, minätiloja? Niitä voit avata mielikuvituksen avulla ristiriidoistasi ja tunteensiirroistasi. Helppo tapa löytää omia minätiloja on esimerkiksi Jan Skyn:n kehittämä ESI® -menetelmä. Mieti, koska minätilasi on syntynyt? Mitä se ajattelee elämästä, millaisia muistoja sillä on ja miltä se näyttää. Millainen on sisäinen lapsesi?
6. Pohdi, onko sinussa sisäistettyjä toisia ihmisiä? Elääkö sinussa millaisia toisten ihmisten ääniä? Ehkä jompikumpi/molemmat vanhempasi, ehkä isovanhempi tai opettaja? Puhuuko sinussa ”Iso Setä” (John Rowan ”Big Parent”) , kulttuurisi patriarkaalinen ääni? Pohdi, ketkä ovat olleet merkittäviä henkilöitä eri elämäsi vaiheissa? Kuuletko itsessäsi heidän ääniään?
7. Mieti, onko sinulla millaisia tunteensiirtoja. Ketä ihailet (ketä olet ihaillut)? Ketä vihaat? Ketä inhoat? Tee näistä hahmoja Sisäiseen teatteriisi. Muista, että kyseessä on vain mielikuvituksesi luoma tunteensiirto, eikä reaalisesti kyseinen henkilö. Erimielisyydet työtoverin tai sukulaisen kanssa kannattaa selvittää kasvokkain, ei vain paperilla. Kun samaistut kirjoittaen toiseen henkilöön, kyseessä ei ole hän, vaan oman mielikuvituksesi tuote. Samaistumistasi helpottaa, kun pohdit samaistumisen kohteesi henkilöhistoriaa.
8. Tarkista, että sinulla on aikuisia vahvoja osia. Jos ei ole niin keskity luomaan sellainen esimerkiksi jostain elävästä esimerkistä (setäsi Tuomo) tai arkkityypisestä hahmosta (esim. Niskavuoren Heta). Jotta kestät mahdolliset prosessissa nousevat ikävät tunteet, kuten häpeän ja syyllisyyden, täytyy sinussa olla vahvoja aikuisia osia, jotka tukevat heikkoja ja herkkiä osiasi.
   
9. Mieti minkälaisia erilaisia valintoja olisit voinut tehdä elämäsi käännekohdissa. Mieti minätilojesi kanssa yhdessä, minkälaisia toisenlaisia elämänpolkuja olisit voinut elämäsi käännekohdissa ottaa, jos joku toinen minätiloistasi olisi ottanut ohjakset. Miltä elämäsi näyttäisi, jos joku toinen tilasi olisi kyseisessä tilanteessa lähtenytkin ohjaamaan elämääsi? Luo itsellesi mielikuvituksellasi vaihtoehtoinen elämä. Näin voit tarpeen tullen aktivoida nykyiseen elämääsi vanhoja minätilojasi. Voit tässä ja nyt miettiä uusia elämänvalintoja vanhojen tekemättömien ja tekemiesi valintojen pohjalta.
10. Elä kipeitä elämäsi kokemuksia uudestaan korjaavina fiktiivisinä tai täysin metaforisina kokemuksina, joissa aikuiset vahvat osasi tukevat sisäistä lastasi ja muita kehittymättömiä osiasi. Menneisyyden kokemuksia on syytä elää uudelleen niin kauan kuin menneisyyden haamut vainoavat tietoisuuttasi. Jos mieltäsi vaivaa jotkut lapsuuden tai nuoruuden asia, kirjoita itsesi vertauskuvien avulla niistä vapaaksi. Onnistuneen prosessin jälkeen kykenet elämään paremmin, läsnäolevammin tätä hetkeä. Haamusi lakkaavat vainoamasta sinua.
11. Pohdi omaa suhdettasi uskontojen metaforisiin käsitteisiin. Uskonnot sisältävät yliyksilöllistä vertauskuvallista viisautta, joiden kautta voit syventää tietoisuuttasi. Pohdi yhteiskunnallisia kysymyksiä ja omaa kansallista taustaasi.
    
12. Keskustele uniesi kanssa. Luo unistasi itsellesi uusia hahmoja, minätiloja. Jatka uniasi luovassa tilassa kirjoittaen. Älä keskity tulkitsemaan uniasi, vaan anna niiden laajeta ja ne paljastavat vähitellen itse itsensä.  Voit laajentamisen jälkeen lähteä leikkimään minätilojesi kanssa erilaisilla tulkinnoilla.
    
13. Leiki saduilla ja tarinoilla. Jos joku kertomus kiehtoo tai koskettaa sinua, työstä sitä kirjoittaen. Voit vaikkapa sijoittaa sen jossain muodossa Elämän eepokseesi, voit esimerkiksi kokeilla, miltä elämä kyseisessä tarinassa minätiloistasi tuntuisi. Muokkaat tarinasta uudenlaisen, minätilojesi näköisen tuotoksen.
14. Mieti minätilojesi kanssa minkälainen suhde sinulla on työhösi. Antaako työ merkityksellisyyden kokemusta elämääsi?Jos ei, niin mieti minätilojesi kanssa, mistä löydät merkityksellisyyden kokemuksen elämääsi. Ehkä taiteesta? Seurakuntatyöstä? Vapaaehtoistyöstä? Mikä on se elementti, jonka kautta tunnet liittyväsi osaksi yhteisöäsi? Pohdi minätilojesi kanssa elämäsi yhteisöllistä tarkoitusta, ja lähde toteuttamaan sitä konkreettisesti elämässäsi.
15. Käy keskusteluja kehosi kanssa. Mieti millaisia kehollisia kokemuksia sinulla on ollut elämäsi varrella. Aisti elämääsi sanoiksi kehosi kautta. Mieti lapsuuden kehollisia kokemuksia. Onko sinulla muistoja äidin/isän sylistä? Entä tapaturmista? Entä sairautesi? Käy keskustelua sokeritautisi, kipeän polvesi, syöpäsi, verenpaineesi kanssa jne. Joskus sairautesi tai vammasi voi olla paras opettajasi.
    
16. Käy keskusteluja elämäsi erilaisten tapahtumien kanssa. Jos avioliittosi on kariutumassa, käy keskusteluja paitsi reaalisen puolisosi kanssa, käy myös minätilojesi kanssa keskusteluja avioliittosi eri vaiheista. Jos taloudellinen tilanteesi romahtaa tai statuksesi romahtaa, pistä minätilasi töihin. Mitä tämä elämän tapahtuma haluaa kertoa sinulle? Jos olet ollut masentunut, mieti, mitä alakulosi haluaa kertoa sinulle? Joskus sairautesi tai vammasi voi olla paras opettajasi.
    
17. Käytä tilojasi reflektiiviseen oppimiseen. Aisti taidetta, lue runoutta, kaunokirjallisuutta, tieteellisiä tai ajankohtaisartikkeleita, ja käydä keskustelujasi näistä aiheista ja tunnekokemuksistasi minätilojasi kanssa. Hyviä teemoja ovat myös erilaiset poliittiset kysymykset ja psykologiset teemat, kuten uhriutuminen, rakastuminen, suru, pelko jne. Opiskele näitä aiheita psykologisesta kirjallisuudesta ja siirrä teemat Sisäiseen teatterin dialogiksi. Käytä minätilojasi peilaavan, kriittisen, oppimisen välineenä.
18. Harjoittele tulemaan tietoiseksi siitä, mikä minätila kulloinkin ohjaa valintojasi elämässäsi. Luovassa kirjoittamisprosessissa tiedostamattomat motiivisi tulevat yhä tietoisemmiksi. Kun tietoisuutesi syvenee ja laajenee, syntyy kokoajan uusia minätiloja ja jotkut minätilat voivat muuntua olemukseltaan tai yhdistyä (nk. metatilat).
19. Pyri pääsemään kiinni elämäsi sykliseen merkitysten uusimisprosessiin dialogin keinoin: Lue kirjoittamasi tekstit jollekin toiselle tai itsellesi ääneen, ja anna niiden sekä elämäsi tapahtumista syntyvien uusien intuitiivisten ajatusten jatkuvasti tuottaa uutta spontaania minätilojen dialogiprosessia. Heittäydy elämäsi virtaan! Luo elämästäsi tarina, jossa koet olosi mukavaksi. Kirjoittamisprosessin tarkoitus ei ole pirstoa sinua, vaan rakentaa dialogin kautta uutta ymmärrystä osiesi välille.
20. Älä eristäydy muista ihmisistä prosessissasi. Jaa kokemuksesi ryhmässä tai ystäviesi/terapeutin/puolisosi kanssa. Voit saada uutta perspektiiviä asioihin toisen ihmisen ajatusten kautta!

Kirjoittamisen perimmäinen tarkoitus on, että sinusta tulee taitava sisäisen prosessisi ohjaaja; tunnet teatterisi minätilat, kunnioitat niitä  ja kykenet ohjaamaan näytelmäsi suuntaa. Tätä kautta voit elää vähitellen yhteisössäsi mahdollisimman mielekästä, tarkoituksellista, egostasi irti olevaa elämää.

 

Hyväksyvää läsnäoloa voi käyttää tutkimusmetodina

Joka on kiinnostunut Sisäisen teatterin taustateorioista, kannattaa paneutua hyväksyvän läsnäolon tutkimusmenetelmään (MI= mindful inquiry). Se on laadullinen toimintatutkimusmentelmä (1998, Bentz & Shapiro). Alunperin menetelmä on kehitetty kulttuurien tutkimukseen, ja se vaikuttaa olevan olemukseltaan hyvin saman kaltainen kuin Sisäinen teatteri.

Sisäisen teatterin voi ajatella olevan itseen ja ympäröivään kulttuuriin kohdistuvaa laadullista toimintatutkimusta. Se on läsnäoloa itselle ja ympäristölle, ja se on peilaavaa suhdetta kulttuuriin hyväksi käyttävä matkaa itseen. Se on tutkimuksesta saavutettujen kokemusten soveltamista elämään. Sisäisen teatterin ensisijainen päämääräkin on sama kuin MI:ssä: Se on hyvän, läsnä olevan, viisaan, myötätuntoisen ja oivaltavan elämän löytäminen.

Hyväksyvän läsnäolon metodissa (MI – mindful inquiry) tietoisuus itsestä ja todellisuudesta sekä niiden vuorovaikutuksesta on positiivinen arvo itsessänsä, ja tämän vuorovaikutuksen pitäisi olla läsnä koko ajan tutkimusprosessissa. MI:ssä tärkeää on erilaisuuden sietäminen ja kyky erilaisten näkökulmien yhdistämiseen, mikä on toinen itseisarvo tutkimuksessa. Tutkimusprosessissa on tärkeää löytää omien uskomusten ja olettamusten kultuuria heijastava piilorakenne. Samalla pääsemme  kiinni meissä taustalla, tajunnan syvissä kerroksissa, vaikuttaviin kulttuurimme kylvämiin automaattisiin uskomuksiimme, jotka näin paljastettuina on mahdollista kyseenalaistaa.

MI tutkimusmenetelmänä toimii kahdella tasolla: intrapersonaalisella tasolla, eli ihmisen sisäisen kommunikaation tutkimiseen (sisäiset roolit) sekä interpersonaalisella tasolla (tunteen siirrot, samaistumiset), ihmisten välisen kommunikaation tutkimukseen. Koko ihmisen olemassa olo Sisäisessä teatterissa jatkuva leikillinen esteettisyyteen pyrkivä kerronta- ja tulkintaprosessi.  Siinä haetaan merkityksiä omaan elämään suhteessa omiin opittuihin rooleihin ja  toisten ihmisen elämään, ja myös suhteessa erilaisiin kulttuureihin ja alakulttuureihin. Itsetutkimusretkellä kulkeva ymmärtää kaiken tiedon, myös oman näkemyksen vaihtelevista asiayhteyksistä ja tilanteista johtuvan, ikuisen vääristyneisyyden, mutta hän yrittää jatkuvasti prosessissaan ylittää tätä vääristymää. .Aseinaan hänellä on luova jatkuva spontaani näkökulmien vaihto.

MI:tä hyödyntävä Sisäisen teatterin kirjoittaja ymmärtää, että olemme aina sidoksissa omiin historiaalisiin, sosiaalisiin, taloudellisiin, poliittisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin ja niiden rajoituksiin. Nämä puutteelliset rakenteet ja rajoitteet ilman laajempaa ymmärrystä, omaavat vallan ja sorron elementit itsessänsä, ja siksi niihin on sisään rakennettuna kärsimystä.

MI:tä hyödyntävä tutkija ymmärtää, että hänen kuuluu pitää huolta maailmasta ja elämästä, ja tämä onkin Sisäisen teatterin itsetuntemusnäytelmän keskeinen tavoite. Oman itsen tutkiminen ei ole vain matka itseen vaan sen tavoite on vähentää ylipäätään kärsimystä, sekä omaa, että muiden luontokappaleiden. Tavoite on, että kirjoittava tutkija voi entistä myötätuntoisemmin, oivaltavammin ja viisaammin suhteuttaa itsensä maailmaan.

Itseään tutkiva pyrkii luovassa oppimisprosessissaan paljastamaan omat illuusionsa. Lisäksi hän pyrkii suhtautumaan kriittisesti epäoikeudenmukaisuutta ja ekologista tuhoa ylläpitäviin vallankäytön istituutioihin. MI-metodia hyödyntävä pyrkii lisäksi sisäisessä näytelmässään löytämään oman henkisyytensä. Tämä merkitsee sitä, että hän pystyy murtautumaan tutkimusprosessissansa ulos egostansa. Tutkimusretki omaan itseen luovien osiemme kautta on sisäistä sosiaalista toimintaa: tutustumme samaistumisen kautta erilaisiin rooleihimme ja tunteiden siirtoihimme. Onnistuneessa prosessissa löydämme egon ulkopuolisen uuden tietoisuutemme ohjauskeskuksen.

Sisäinen teatteri tutkimus samalla edistää onnistuessaan sosiaalisuuttamme. Kykenemme paremmin liittymään ja juurtumaan yhteisöömme sekä luontoon ja sen luontokappaleisiin. Tietoisuutemme laajentaminen ei ole pelkästään kognitiivinen tai älyllinen prosessi, vaan olemme mukana koko elämällämme prosessissa, myös mielikuvituksellamme. Sisäiselle teatterille, kuten ylipäätään MI -tutkimukselle on tyypillistä spiraalimainen liike, jossa ihmisen tietoisuus nousee uusien ymmärrysten tasoille.

Mikäli Sisäisen teatterin harjoittaja haluaa syvemmän ymmärtämyksen omasta prosessistaan, voi hän tutustua fenomenologiaan, hermeneutiikkaan (alunperin kehitetty Raamatun tulkinnasta), kriittiseen teoriaan sekä buddhalaiseen elämänfilosofiaan.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Varjomme – uuden minuutemme voimaa

Varjot ovat niitä osia meitä, jota emme näe itsestämme. Siirrämme huonot ja hyvät puolemme usein muihin ihmisiin. Ihminen  syntyy kokonaisena ja tavoite voisi olla, että hän myös kuolisi eheänä. Elämä on haasteellista, koska syömme tiedon puusta hedelmän, jonka jälkeen maailma jakaantuu kahtia – pahaan ja hyvään.

Maistettuamme hedelmää aloitamme Robert A. Johnsonin mukaan varjomme teko prosessin, joka hajottaa meidät kahtia. Laitamme kasvoillemme naamioon, jotta yhteisömme hyväksyisi meidät. Kasvamme massaihmiseksi. Muut naamiomme piilotamme varjoihimme, jotka siirrämme muihin ihmisiin tai vaikkapa paikkoihin.

Tämän jälkeen näemme pahuuden jonkun vähemmistön ihmisissä ja hyvyyden, vaikka jossain poliitikossa tai näyttelijässä. Ja paratiisimme näemme vaikkapa Mauritaniassa. Säästämme rahaa, ja matkastamme sinne. Matkamme jälkeen huomaamme, ettei paratiisi ollutkaan siellä, ja siksi meidän täytyykin matkustaa seuraavaksi Sri Lankaan, ja kas kummaa, ei se paratiisi ollut sielläkään.

Naamiomme eivät kuitenkaan Johnsonin mukaan katoa, vaan ne ovat kätkettynä kiellettyyn persoonallisuutemme osaan. Siellä näytämömme pimeissä takatiloissa ne odottavat löytymistään. Ihailun ja vihamme kohteet sisältävät kätkettyjä naamioitamme. Vihaamallamme tai ihannoimalla poliitikolla tai urheilutähdellä on niitä ominaisuuksia, joita meissä itsessäkin on odottamassa aktivointiaan. Homofobiamme kertoo omista seksuaalisista peloistamme. Näemme irstauden toisessa ihmisessä, koska emme uskalla katsoa omaa eläimellisyyttämme. Näemme hyväksikäyttäjän vieraassa ulkomaalaisessa, koska emme itse tunnusta omaa ahneuttamme. Itsetuntemusmatkallamme joudumme tutustumaan rehellisesti myös ikäviin puoliimme, varjoihimme.

Voimme nähdä varjojamme toisen kasvoissa. Niin kauan kun varjomme ovat kätkettyinä, muodostavat ne pelottavan hirviön sielussamme. Myös kulttuurimme varjot ovat Robert A. Johnsonin mukaan piilotettuja. Niin kauan kun ne ovat käsittelemättömiä, siirrämme kansakuntina tunteitamme, inhon, vihan ja kateuden tunteita muihin kansakuntiin, kulttuureihin, uskontoihin ja vähemistöihin. Kansakunta on kuin yksilö: Kun se ei ole käsitellyt omaa varjoansa, siirtää se vihantunteensa toiseen kansakuntaan. Ja luomme sopivat olosuhteet sodalle.

Kun olemme yksilöinä ja kansakuntina riittävän vahvoja, voimme alkaa henkisinä yhteisöinä ja yksilöinä yhdistää varjojamme itseemme. Tässä prosessissa vapautuu suuri määrä luovuuden energiaa. Prosessi on sisäistä henkistä työtä. Taiteiden lisäksi uskonnot voivat tässä tulla apuun. Uskonnon englanninkielinen sana religion tarkoittaa re-ligion – uudestaan littämistä (Robert A.Johnson, Inner Work) .  Voimme uskontojen tarjoamilla vertauskuvilla , henkisellä polullamme suhteuttaa maailmaan uudella tavalla varjoihimme.

Carl Jung aikoinaan korosti erityiseti juuri uskontojenyhdistävää puolta. Hänen mielestänsa esimerkiksi kristinuskon sielua eheyttävä voima oli ajan kuluessa vähentynyt, sen jälkeen kun uskon harjoittamisesta oli tehty hienoja lakitekstejä ja oppirakennelmia. Tätä samaa uskontojen dogmatisoitumista, eheyttävän lähteen saastumista,  korosti myös eksistentiaalisen filosofian isä Sören Kierkegaard.

Jotkut ovat sitä mieltä, että ratkaisu varjojen käsittelyyn löytyy taiteesta. George Bernard Shawn kerrotaan sanoneen, että taide on ainoa vaihtoehto kärsimykselle. Luovuutemme tarjoaa avaimet henkiselle kasvumme, eri puoliemme yhdistymiselle. Monet nykyteologit ovat sitä mieltä, että kristinuskolla on esteettisemotionaalisia voimia (tunteiden estetisointi).

Modernin kulttuurimme suurin uhka on edelleen varjoissamme. Käsittelemättömänä uhat ovat  sitä suurempia, mitä korkeampi kulttuuri on kyseessä. Omaa kulttuuriamme ylentäessämme siirrämme varjomme ”alempiin”. Näemme huonosti kehittyneitä, ”alempia”, typeriä, väärin ajattelivia viholliskansoja ympärillämme.

Luovuutemme ei tarvitse rajoittua taideteoksen luomiseen, vaan voimme käyttää taiteen metodeja itsemme kokoamiseen, varojemme käsittelyyn. Voimme rakentaa mielikuvituksemme avulla elämästämme sielukasta taideteosta. Tarvitsemme henkisyytemme muodonmuutoksellisia vertauskuvia. Voimme hyödyntää tässä sisäisessä tunneilmaisutaitojemme kehittämistyössämme uskontoja, draamaa, luovaa terapeuttista kirjoittamista, musiikka, näyttelemistä ja tanssia. Jotta ihminen kasvaa omaksi itsekseen, täytyy hänen osata käsitellä myös tunteita, myös varjojaan.

Suuri osa väkivaltaa, addiktioista ja masennuksesta johtuu siitä, ettei ihmisille opeteta tunteiden käsittelytaitoja. Ihmisiä ohjaa yltiörationaalisessa kulttuurissamme edelleen alitajuntaiset voimat. Tämän päivän ihmisen huomio yritetään edelleen liian paljon ulkoiseen maailmaan, jolloin sisäisyys jää alkukantaiseen kehitykselliseen tilaan ja tunteet siirretään itsen ulkopuolelle oleviin kohteisiin.

PS. Sekä transferenssi (=tunteensiirto) että metafora (=vertauskuva) tarkoittavat ylittämistä. Ne voivat molemmat olla rakentamassa pirstoutuneesta ristiriitojen rikkomasta personaastamme eheää identiteettiä.  Ne ovat Sisäisessä teatterissakin siltoja, jotka yhdistävät eri mielemme puolia.

The awareness skills – mindfulness and active imagination

I’ll try to write my blog once in the while  in English, too. I have not practiced it too much, so please forgive me all the spelling and grammar mistakes.

I do not seem to be the only person who has realized the parallelism of mindfulness and active imagination. Susan Smalley writes about this same issue on her blog.  For me awareness skills is a broad concept, it includes many kinds of meditation and contemplation traditions, called mindfulness and  there is room for active imagination drama, too.

Smalley emphazises that mindfulness is not, strictly speaking, a process in which we  just clear our mind, but it is opens us with it’s curiosity to our own experience. So mindfulness has same kind of qualities as active imagination. Both are the ways to explore our own psyche and they both increase our capacity to guide and focus(meditate) our attention.  When practicing them we can lose object-subject difference. Both traditions, mindfulness and active imagination, can give deepness to our everyday thinking; they expand our consciousness. These practices help the person to get more in touch with their mind’s subtle deep structures, original thoughts, emotions and experiences.

Meditation traditions are not actually just processes in which a person empties his head. Instead meditation is more like clearing and brightening the mind – there are still thoughts and experiences in the consciousness. The same is the truth with active imagination. The water of our consciousness pond will be brighten in the process of accepting and loving relationship to our emotional cognitions, and so they will precipitate. After that we can live more mindful and our painful memories and transferences disturb us less.

In ego state drama the writer is in  psychodramatical trance, an he will travel on all levels of consciousness. Our ego states represent different depths of our consciousness. Some of them are more conciouss, others more unconscious. The concsiousness becomes clearer, when we manage to reach deeper level ego states. In our ego state journaling there are times when we will provide space for a rational, intellectual ego states, but we do not allow them to control and disturb the internal creative imagination process. Still we give possibility for unconscious and the conscious cooperation, dialogue, even there are moments in which we trawl in the deep parts of our consciousness.

Ego states and using them for active imagination journaling is unique process, in the sense that we can carry parallely different levels of consciousness states. Lauri Rauhala, a famous Finnish psychologist and philosopher, wrote allready fifty years ago that he believes the meditation tradition and psychotherapy can be combined.  Ego state drama is a proposal how to do this. It combines both meditation and western psychotherapy tradition.

The bridge between meditation and psychotherapy  is drama with psychoactive metaphors. Different psychotherapy orientations are condensated with metaphors.  We brighten our acceptance and understanding of life,  self-realization, in psychodramatic trance. In the process the rejected emotions and cognitions will be precipitated.

In psychodramatic trance we jump deep into the same state in which the child’s normal playing happens. Our unconscious mind loves fairy tales and stories. Homo ludenss has all his senses open to his inner experience. But Homo ludens has also space for reflective learning, in which the more mature ego states can reflect our personal deep experiences. We can create new ego states from our personal and collective history and of  our transferences. Actually we can create endless amount of new ego states.  They can offer new possible metaphors and perspectives to increase our concioussness.

Little by little, we can get in touch with our self-reflection drama center, outside of our ego, which is the unifying principle of of universum. This dramatic poetic intellect organizes the concepts of rational logic and unconscious material.  It organizes our fragmented self to  coherent identity narrative, on which our true flowing Self stands.

After all successes and failures we can find a meaningful plot to our identity narrative. It cannot be found just with rational logic. Instead, a meaningful plot can be created in the process of co-operation of unconscious and conscious mind. The story of our lives flows freely when a rich number of ego states appear and improvise on our mind’s theater stage side by side, reflecting each other. In this open accepting relationship to our emotional thoughts and their interaction, we will find new openings to the plot of our identity narrative.

I believe that everyone – including Carl Jung – has been in meditative, creative, accepting trance, filled with accepting love, during the fruitful active imagination process. The unconscious mind is not only warehouse of trash; it is also a storehouse of our inner treasure. We can exploit our unconscious mind’s constructive, creative, possibilities  and not just use it to find pathologies in ourselves.

Tietoisuustaidot – hyväksyvästä läsnäolosta aktiiviseen mielikuvitukseen

En näköjään ole ainut henkilö, joka on oivaltanut hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) ja aktiivisen mielikuvituksen rinnakkaisuuden. Susan Smalley pohtii tätä sama asiaa omassa blogissaan. Tietoisuustaidot on laaja käsite, sinne mahtuu jos jonkinlaisia meditaatio- ja mietiskelytraditioita sekä siellä on sijaa yhtä lailla draamalliselle aktiiviselle mielikuvitukselle.

Smalleyn mukaan meditaatiokaan ei ole tarkkaan ottaen vaan ”mielen tyhjentämistä”, vaan se on avoimuutta ja uteliaisuutta omaa kokemusta kohtaan. Hyväksyvässä läsnäolossa on siis paljon yhtymäkohtia aktiiviseen mielikuvitukseen. Kumpikin ovat tapoja tutkia omaa mieltä ja lisätä ihmisen kykyä ohjata ja keskittää (me-di-ta-te) omaa tarkkaavaisuuttaan. Molempien traditioiden, hyväksyvän läsnäolon ja aktiivisen mielikuvituksen avulla,  ihminen voi saavuttaa selkeyttä ja syvyyttä ajatteluunsa. Niiden avulla ihminen voi päästä kiinni yhä hienosyisempään mielensä syvärakenteeseen: alkuperäisimpiin ajatuksiin, tunteisiin ja kokemuksiin.

Mielen tyhjeneminen meditaatiossakaan ei ole oikestaan sitä, että ihminen tyhjentää päänsä. Sen sijaan tietoisuustaitojen harjoittaja pikemminkin kirkastaa mielensä, mutta ajatukset ja kokemukset ovat edelleen osa ihmisen tietoisuutta. Tätä samaa tekee myös aktiivinen mielikuvitus. Sekalaisten kokemusten ja tunteiden samentama vesi kirkastetaan.

Sisäisen teatteri eroaa oikeastaan edellisistä siinä, että kirjoittaja ”psykodramaattisessa transsissansa” hyödyntää tietoisuuden kaikkia tasoja. Minätilamme edustavat tietoisuutemme eri syvyyksiä. Osa tiloista on tietoisempia, osa tiedostamattomampia, ja mieli kirkastuu, kun onnistumme pääsemään kiinni yhä syvemmällä mielessämme oleviin tiloihin. Annamme hetkittäin kuitenkin tilaa myös rationaalisille, älyllisille osillemme, mutta emme anna niiden hallita sisäistä prosessiamme. Vapautamme tilaa tiedostamattoman ja tietoisen mielenosiemme yhteistyölle, dialogille, vaikka välillä troolaamme mielemme syvempiin osiin.

Sisäinen teatterin draamallinen mielikuvitus on omanlaistaan, siinä mielessä, että voimme kuljettaa kirjoittamisessamme eri tietoisuutemme tasoja rinnakkain. Minätilathan edustavat eri syyvyksiä tietoisuudestamme. Lauri Rauhala on kirjoittanut siitä, että on mahdollista, että meditaatioperinne sekä psykoterapia voidaan yhdistää. Sisäisessä teatterissa on kysymys nimenomaan tästä. Sisäinen teatteri yhdistää meditaatiota ja länsimaista psykoterapian perinnettä. Kirkastamme tietoisuuttamme tekemällä torjumiamme osia itsellemme tutuksi. Ne kun häiritsevät mielemme keskittämistä.

On toivottavaa, että välillä heittäydydymme syvälle mielikuvituksen maailmaan lapsenomaisten leikkivien minätilojen avulla (vrt. meditaatio) ja välillä tietoisemmille, älyllisille, analyyttisille tasoille. Tiedostamaton mielenosamme rakastaa satuja ja tarinoita. Tärkeää on, ettemme anna älyllisten tilojemme häritä leikkimisprosessiamme, vaan heitämme ne välillä syrjään, vaikkakin annamme tilaa hetkittäin myös heille.

Aistimme täysillä sisäisten kokemustemme tunnelmia ja tuntoja luovassa meditatiivisessa transsissa, mutta annamme tilaa myös reflektiiviselle oppimisille, jolloin tietoiset, kypsemmät minätilat voivat jäsentää meditatiivista kokemustamme. Ne ja tunteensiirroistamme luomamme uudet minätilat voivat tarjota meille omia uusia mahdollisia metaforiaan elämän ymmärryksemme lisääntymiseen.

Vähitellen voimme päästä luovuutemme, draamallisen itsereflektion kautta kiinni, meissä jokaisessa olevaan, sisäiseen erilaisia näkökulmia yhdistävään periaatteeseen. Juuri tämä draamalliselle poettiselle järjelle rakentuva periaate on se, joka organisoi järjen käsitteitä ja tiedostamatonta ainesta. Se on egomme ulkopuolella sijaitseva tietoisuutemme keskus, joka organisoi viisaasti identiteettitarinaamme, sitä tarinaa jolla koko minuutemme lepää.

Kaikkien kommelluksiemme, onnistumisiemme, mokiemme ja epäonnistumisten takaa voi sittenkin löytyä mielekäs juoni identiteettitarinamme. Se ei löydy pelkästään järjellä. Sen sijaan mielekäs juoni löytyy mielikuvituksen ja järjen yhteistoiminnalla. Elämäämme tarina virtaa dramallisesti vapaana,  kun kaksi puolta meistä, tietoinen ja tiedostamaton minätiloineen, esiintyvät mielennäyttämöllämme rinta rinnan, improvisoiden ja  peilaten toinen toisiaan. Niiden avoimesta, esteettömästä vuorovaikutuksesta löydämme koko ajan uusia syvempiä minätiloja ja  juonellisia  avautumia Elämän eepokseemme, oman elämämme identiteettitarinaan.

Uskon, että kaikki – myös Carl Jung – ovat olleet meditatiivisessa. luovassa, hyväksyvän läsnäolon ja rakkauden tilassa aktiivisen mielikuvituksensa aikana. Tiedostamaton mielemme on paitsi romuvarasto, se on myös aarreaitta. Voimme hyödyntää tiedostamatonta mieltämme mielikuvituksemme avulla voimavarakeskeisesti, eikä meidän tarvitse patologisoida itseämme.

Erich Frommia hidastajalle, nr. 2

3. Yhteiskunta muuttuu aktiivisten kuluttajien toimesta

Aktiivisina, valintoja tekevinä kuluttajina voimme muuttaa maailman. Voimme tehdä väkivallattoman vallankumouksen. Jotkut puhuvat horisontaalisesta, hiljaisesta ruohonjuuritason globaalista vallankumouksesta. Erich Fromm kirjoitti toivon vallankumouksesta.

Tietoisuustaitoinen, aidoista tarpeistaan tietoinen ihminen ymmärtää, että aineellinen elintaso ei ole itsetarkoitus, vaan perusturvan ylittävää vaurautta voidaan suunnata palvelemaan itsemme ja yhteiskunnan kehittämistä inhimilliseksi ja harmoniseksi. Frommin mukaan kuluttaja, ”homo consumens”,  on 1900-luvulla sallinut,  jopa houkutellut, teollisuutta aivopesemään ja kontrolloimaan häntä. Tietoisuutemme evoluution edistyessä, tiedostavat ihmiset eivät suostu olemaan passiivisia kuluttajia. Uskon porkkanamafioiden kaltaisten liikkeiden lisääntyvän ja ylipäätään ihmiset pystyvät organisoitumaan virtuaalisesti rauhanomaisesti. Voimme kuluttamisen tavallamme ja aktiivisella kannanotoillamme muuttaa maailman.

Talouselämä joutuu muuttumaan automaattisesti muuttuneen kuluttajan mukana. Aktiivisilla ja tietoisilla kuluttajilla voi olla valtava vaikutus yrityksiin ja poliittisiin instituutioihin. Systeemit joutuvat mukauttamaan tuotantonsa ja päätöksentekonsa aktiivisesti tiedostaviin ihmisiin, kun eettisten valintojen kautta kieltäydymme yhä enemmän tukemasta kulutustottumuksia, joilla syömme tulevien sukupolvien elinehtoja. Uuden yhteisöllisyyden kautta voimme vaikuttaa talouselämään ja politiikkaan omilla elämäntapavalinnoillamme.

4. Ihanteiden muuttuminen

Erich Frommin mukaan onnea elämäämme ei tuo toiveittemme tyydytyminen niiden laadusta riippumatta. Onnea sen sijaan tuo sellaisten tarpeiden tyydyttäminen, jotka edistävät hänen mahdollisuuksiansa olemassaolon kokonaiskentässä. Syvällinen eläminen, oman henkisyyden etsiminen, itsensä kehittäminen, yhteisöllisyyden kokemukset, taiteiden harrastaminen jne. tuovat huomattavan paljon enemmän elämään iloa kuin pintapuolinen, kuolleiden tavaroiden valinnalla hankittu, pinnallinen, toiveitten toteuttaminen. Tulevaisuuden ihminen on leikkivä ihminen, ”homo ludens”.

Tämä merkitsee sitä, että ihmiset vähitellen valitsevat ihanteikseen ihmisiä, jotka elävät aineellisesti kohtuullista elämää, mutta henkisesti ja kulttuurisesti rikasta ja aitoa elämää. Hyvä ihminen ei pelkästään kuluta, vaan hän aktiivisesti luo tietoisuudellensa uutta muotoa tuntevana , kokevana ihmisena  ja hän pyrkii säästämään luonnon voimavaroja. Aktiivisen ihmisen seinillä ei ole tauluja kuolleina sijoituksina ja statussymboleina, vaan taideteos edustaa aktiiviselle ihmiselle aitoa syvälistä omaa sisäistä kokemusta ja sen jakamista.

Selvää mielestäni on, että muutos systeemissämme väistämättä tapahtuu. Muutoksen keskiössä on tiedostava ihminen. Muutos ei ole koskaan helppo, koska harvoin mikään muuttuu ilman jonkinasteista kaaosta. Hallittu muutos edellyttää, ettemme takkerru hierakioihin ja rikkauksiimme, vaan välitämme meitä heikommassa asemassa olevista ihmisistä sekä Suomessa että globaalisti. Sosiaalinen epätasa-arvo kun aina luo tilaa väkivallalle. Tämän näemme parhaillan Kreikan tilanteessa.

On selvää, että tulevat sukupolvet eivät ole aineellisesti yhtä vauraita, kuin moni on meistä on tänä päivänä. Mikä parasta, on mahdollista, että he voivat elää meitä laadukkaampaa ja parempaa elämää, kun heidän ei tarvitse takertua kuolleeseen kuluttamiseen.

Erich Frommia hidastajalle, osa 1

Junamatka sujui leppoisasti humanistista filosofia ja psykoanaalytikkoa Erich Frommia lukiessa (Toivon vallankumous). Mies oli näköjään oman aikansa profeetta. Fromm näki jo yli viisikymmentä vuotta melko täsmällisesti sen, minkä moni tietoisuustaitoja omaava ”downshiftari”  näkee tänä päivänä: Hän näki globaalin arvomuutoksen, joka on tapahtumassa ruohonjuuritasolla. Tässäpä on ajattelun viikolle ajattelijalle ajateltavaa.

1. Ihminen on muuttumassa passiivisesta kuluttajasta aktiiviseksi kuluttajaksi

Erich Fromm ennakoi länsimaisen ihmisen kulutuskäyttäytymisen muutosta. Meidät on opetettu kulttuurissamme pasiivisiksi ja samalla hyväksymään henkilökohtainen ahneus. Ideaali kuluttaja on ollut sellainen, joka ei itse luo mitään, vaan toimii ainoastaan tuotteen passiivisena vastaanottajana. Lisääntyneen koulutuksen, kehittyneen tietotekniikan ja tieteiden integraation myötä, moni nuori tajua, usein vanhempiansa paremmin, että he ihmisinä haluavat elää aktiivisempaa, luovempaa elämää, myös kuluttajina.

Ihmiset siirtyvät luultavammin vähitellen tästä Frommin mainitsemasta kuollettavasta, epäinhimillistävästä ykistyiskulutuksesta uudenlaiseen kulutukseen, joissa ihmiset osallistuvat erilaisiin luoviin yhdyskunnallisiin onnellisuutta lisääviin aktiivisiin toimintoihin ja palveluiden käyttämiseen.

Kun aineelliset perustarpeemme ovat tyydytetty, voimme siirtää energiaamme  aktiiviseen kuluttamiseen: kulutamme tiedostavasti kulttuurituoteita, palevluita  ja osallistumme henkilökohtaisesti esimerkiksi näyttämötaiteen, musiikin, maalaustaiteen, elokuvien jne. tekemiseen. Me ihmiset haluamme tänä päivänä yhä enemmän käyttää  aineellisia ja aineettomia hyödykkeitä, jotka tyydyttävät meidän todellisia tarpeita elävinä ja kokevina ihmisinä.

Meitä ei ole opetettu näkemään ja erottamaan elämää edistäviä, aktiivisuutta edellyttäviä tarpeita, elämää tukahduttavista passivoivista tarpeista, koska koulujamme on hallinnut tieteellistekninen, materialistinen tieto. Koulutuksemme on ollut yksipuollista. Vähitellen asenteemme tulevat muuttumaan, kiitos tieteiden ja tieteiden integraation. Ymmärrämme tietoisuustaitojemme kehittyessä, että hyvässä elämässä emme pelkästään passiivisesti kuluta vaan toteutamme luovuuttamme sekä säästämme aineellisia luonnon voimavaroja.

2. Jatkuvan kasvun paradigmasta harmooniaan

Koulut ovat olleet viime vuosisadalla indoktrinaatiotehtaita, jossa koulutus on tähdännyt siihen, että ihminen saadaan mukaan nopeasti tuotantojärjestelmään, kilpailemaan keskenään ja tuottamaan  luontoa tuhoavia elinkaareltaan lyhyitä kulutushyödykkeitä.  Ajattelumme on rakentunut valheelliselle tai ainakin, tietoisuuden evoluution näkökulmasta katsottuna, primitiiviselle ennakkokäsitykselle. Sen mukaan ihminen on ”luonnostaan” ahne ja omaa etuaan ajatteleva. Valitettavasti suuri osa yhteiskunnallisia instituutioita rakentuu edelleen tällaiselle vanhakantaiselle ajattelulle.

Ihminen on kuitenkin ainoa eläin, joka on tietoisuuden evoluutiossaan päässyt rittävän pitkälle, että hän voi kyetä oman tietoisuutensa itsereflektioon. Siksi hän voi valita elämäänsä ne arvot ja aatteet, joita hän halua olla toteuttamassa elämässään. Tiedostava ihminen voi ajaa toisten ihmisten ja tulevien sukupolvien etua egoistisen elämäntavan sijaan. Aineelliset perustarpeiden ollessa tyydytetyn, ihmisen ei tarvitse kilpailla.

Erich Frommin mukaan totunnaiset ajattelutapamme eivät helpolla muutu, koska monilla mahtavilla eturyhmillä on varsin kouriintunuvat hyötynsä siitä, että tuhlailevat tuotantomyllyt käyvät ja että niiden tahtia edelleen kiihdytetään entisestään. Tämän vanhan ajattelukaavan muuttaminen on työlästä, mutta palkitsevaa. Me ihmiset joudumme konkreettisesti osoittamaan, että me voimme aineellisesti tyytyä  kohtuulliseen aineelliseen hyvinvointiin. Elämänlaatumme voi uudessa harmonisemmassa kulttuurissamme tästä huolimatta olla elämänlaadullisesti rikkaampaa.

Uskon, että ihmiskuntana tulemme saavuttamana uuden tietoisuuden tason, jossa voitamme tämän Frommin mainitseman henkilökohtaisen “ahneuden ja egomanian”. Erich Fromm oli sitä mieltä, että huolella suunniteltuna ei kokonaistulon ja -tuoton vähentymisen pitäisi muodostaa voittamatonta ongelmaa, koska tulojen tarve vähentyisi kulutuksen vähentyessä. Kun ihminen muuttuu passiivisesta aktiiviseksi kuluttajaksi, vähenevät todennäköisesti myös sosiaali- ja terveysmenot. Nykyinen passivoiva elämäntapamme on ollut sairautta ja ahdistusta tuottavaa.

Aktiivinen kuluttaja on vapaa ihminen. Hänen vapautensa ei rajoitu matkakohteen, pesuaineen tai auton merkin valitsemiseen.  Sen sijaan lisääntyneen itsetuntemuksen ja tietoisuustaitojen myötä, ihminen kykenee olemaan syvällisesti vapaa: Hän voi valita millaiseen elämäntapaan hän haluaa aktiivisena osana osallistua.

Tietoisuutaitopuu

Olen pitkään jo ollut sitä mieltä, että tietoisuustaidot ovat huomattavan paljon laajempi käsite kuin mitä ihmiset yleensä tajuavatkaan. Tämä ”mietiskelyperinteiden puu” mielestäni antaa käsityksen siitä, mitä minulle tietoisuustaidot merkitsevät.

Jotta ihminen voi kasvaa itseohjautuvaksi, joutuu hän harjoittamaan erilaisia tietoisuustaitokäytäntöjä, joilla hän kykenee irtaantumaan omasta egostaan eli tietoisesta minuudestaan.

Näitä taitoja tulisi entistä enemmän opettaa jo kouluissa. Tieto ei ole pelkästään passiivista tiedon vastaanottamista, vaan ihmisen tulisi kyetä heijastamaan ulkoinen informatio omaan sisäiseen todellisuuteen. Vasta näin tieto integroituu viisaudeksi.

Irrottautumista egosta ja sen tiloista voi harjoittaa eri tavoilla:

1) Rituaaleilla, kuten rakentamalla itselle oma hiljainen, rauhallinen, ”pyhä” tila.

2) Meditatiivisella liikunnalla, esim. tanssi, aikido, jooga, kävelymeditaatio.

3) Relationaalisella meditaatiolla, ”syväkuuntelulla”, uppotumalla tarinoihin.

4) Aktiivisella toiminnalla, esim. vapaaehtoistoiminnalla ja puolustamalla ihmisoikeuksia.

5) Luovilla meditaatioharjoitteilla, kuten musiikilla ja improvisaatiolla.

6) Uutta tietoisuutta tuottavalla, kuten erilaisilla visualisaatioharjoituksilla, esimerkiksi aktiivisella mielikuvituksella, Lectio Divinalla (luova, reflektoiva lukeminen) ja  Sisäisellä teatterilla.

7) Hiljentymismeditaatiolla, kuten hiljentymisellä luonnossa nuotion äärellä, mielen rauhoittamismeditaatiotioilla, kuten keskittymällä esimerkiksi hengitykseen.

Tietoisuustaidot facebookissa.